Hyppää pääsisältöön
Kuva
Näyttely arkiston taustakuva 5
Pääsisältö

Suomen Taidegraafikot ry:n kokoelmanäyttelyssä oravien aarteita

- Istun nyt kolmatta iltaa kotiarestissa. Sain maanantaina ”äidiltä” kirjeen, jossa hän ilmoitti, ettei kotiin ole enää paluuta. Niin oli kuulemma sovittu herra Oravan kanssa jo keväällä. Kukaan ei vain ollut vaivautunut kertomaan minulle totuutta! 

Viides Pasi Rauhalan Kotimuseo -näyttely tekee aikamatkan Pasin nuoruusvuosien Jyväskylään. Kokonaisuus sijoittuu 60-luvulle, jolloin Pasi oli kasvattilapsena Oravien perheessä.
 


Asunnossa saat liikkua vapaasti, koskea huonekaluihin ja esineisiin. Lisäksi voit soittaa pianoa, piirtää, kuunnella radiota ja vaikkapa selailla perhealbumeja. Miltä näyttävät ja tuntuvat 1960-luvun vaatteet? Kaikkia eteisestä löytyviä vaatteita, jalkineita ja asusteita saa sovittaa. Koska viimeksi olet soittanut lankapuhelimella? Vai onko lankapuhelin sinulle uusi tuttavuus? Eteisen puhelimella voit soittaa eri numeroihin, joita löydät Oravien kotoa. Uskallatko vastata, jos puhelin soi? Muistathan kunnioittaa Oravien perheen omaisuutta ja taideteoksia.


Pasi Rauhalan Kotimuseo -projekti alkoi kesällä 2011 Hämeenlinnan taidemuseon piharakennuksessa. Teos oli käytännössä kolmen huoneen kokonaisuus sijoitettuna 1970-luvulle. Kotimuseo on Pasi Rauhalan kokonaisvaltainen taideteos, jossa hän pyrkii ymmärtämään aiempien sukupolvien elämää siirtämällä oman synnyinvuotensa 30 vuotta ajassa taaksepäin. Samalla hän tulee rakentaneeksi itselleen uuden identiteetin, suvun ja koko elämän. Rauhala pohtii teoksessaan, mitä hänestä olisi tullut ja mihin olisi päätynyt, jos tilanne olisi ollut toinen. Hämeenlinnan taidemuseossa esitetty kokonaisuus kietoutui 1970-luvun tapahtumien ympärille.

Oravilla Pasi Rauhalan tarinassa palataan hieman taaksepäin 1960-luvulle. Pasi, ajan ongelmalapsi, saapuu kesätöihin Jyväskylään ja asettuu asumaan Oravien perheeseen. Visiitti venyy kuitenkin paljon pidemmäksi, sillä kesän jälkeen Pasin äiti ei suostukaan ottamaan poikaansa takaisin kotiin. 

Grafiikkaa ja Pasi 60-luvun kodissa on näyttely näyttelyn sisällä. Kapinoivan Pasin olemassaolo perheessä näkyy erilaisina esineinä, ääninä ja päiväkirjoina.


Näyttelijöiden tiedot:
Erik Rauhala (nuori Pasi Rauhala video)
Tuula Rautio (Karin Oravan ääni)
Balbiina Käki (Neitiajan ääni)
Johanna Ahonen (Maijan äidin ääni)
Marita Riikonen (Oravien mummin ääni)
Laura Järvinen (Kamreeri Oravan sihteerin ääni) 
Jukka Heiskanen (Hälytyskeskuksen miehen ääni) 
Mammu Rauhala (Maijan ääni, Pasinuken valmistus) 
Jarkko Mänttäri (Tete Termite bändin ääni)
 


Pasi Rauhala (s.1978 Lahdessa) on Lohjalla asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut sekä Kuvataideakatemiasta että Aalto-yliopiston Median laitokselta. Rauhalan taiteessaan käsittelemät teemat liittyvät arkeen ja elämään. Teokset ovat usein paikkasidonnaisia installaatioita, jotka tavalla tai toisella ovat vuorovaikutuksessa katsojaan. Rauhala pelaa teoksissaan usein mittakaavalla ja yllyttää ihmiset leikkiin mukaan.

Pasi Rauhalan Kotimuseo -verkkosivut http://www.kotimuseo.com/

Avajaisia vietettiin 14.3.2013
Sähköinen kutsu

Asiasanat:  
taidemuseo
näyttely
arkisto