Hyppää pääsisältöön
Kuva
Keskellä kuvaa vanha puinen polkupyörä nostettuna korokkeelle. Takana valokuvaseinä.
Pääsisältö

Mitä se keskisuomalaisuus oikein on? Miksi niin monet merkittävät innovaatiot, kuten vaikkapa suomenkielinen koululaitos, ovat saaneet alkunsa juuri Keski-Suomessa? Näitä ja monia muita asioita pohditaan Keski-Suomen museossa, tuttavallisemmin KeMussa.  

KeMu on kulttuurihistoriallinen museo, joka sijaitsee upeassa Alvar Aallon suunnittelemassa museorakennuksessa Jyväskylän Ruusupuistossa, Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksen naapurissa. KeMu kertoo kävijöilleen tarinoita keskisuomalaisuudesta. KeMussa voi sukeltaa syvälle näyttelyiden sisältöihin, palata muistoissa menneeseen aikaan, oppia uutta tai ihmetellä muuten vain.

Pysyvä näyttely Keskisuomalaisuutta etsimässä kuljettaa kävijän aikamatkalle muinaisilta kivikauden asuinpaikoilta aina vuosituhannen vaihteen teknologiahuumaan asti. Lisäksi KeMussa on kaksi vaihtuvien näyttelyiden tilaa, joissa esitellään monipuolisesti erilaisia arjen ilmiötä, taidetta ja esimerkiksi nuorisokulttuuria - aina kiinnostavalla, ajankohtaisella ja keskisuomalaisella otteella. Lasten omassa puuhatila Nappulassa voi pelata entisajan lautapelejä, leikkiä vanhoilla leluilla ja askarrella kotiin viemisiksi vaikkapa nappihyrrän. 

KeMu tarjoaa niin paikallisille kuin kauempaakin tuleville kävijöille ikimuistoisen tutkimusmatkan keskisuomalaiseen kulttuuriperintöön. Tällä matkalla jokainen voi löytää riemastuttavia asioita myös omasta itsestään! 

Keski-Suomen museo eli KeMu

  • Perustettu 1932
  • Alvar Aallon suunnittelema museorakennus on valmistunut 1960 (peruskorjaukset 1989-1990, 2017-2019)
  • Keski-Suomen alueellinen vastuumuseo yhdessä Jyväskylän taidemuseon kanssa 
  • Vastaa museotoiminnan edistämisestä alueella sekä kulttuuriympäristötehtävästä
  • Jyväskylän kaupunginmuseo


KeMu + Alvar Aalto -museo = Aalto2

  • La 27.5. avautuu uusi Aalto2-museokeskus
  • Keski-Suomen museon ja Alvar Aalto -museon välille valmistuva uudisosa yhdistää kaksi museota saman katon alle
  • Jatkossa KeMuun ja Alvar Aalto -museoon pääsee tutustumaan siis yhdellä pääsylipulla
  • Aalto2:sta löydät jatkossa myös kahvila- ja ravintolapalvelut
  • Uudisosaan avautuu Aalto2-museokauppa, jossa on esillä molempien museoiden tuotteita
  • Ennen sitä ostoksia voi tehdä ihastuttavassa Museokauppa Sparvinissa Toivolan vanhalla pihalla