Hyppää pääsisältöön
Kuva
Tuomiojärven leirintäalue 1960-luvulla. Kuva: Albin Aaltonen, KeMu. Kuva Albin Aaltonen
Pääsisältö

KeMu on olemassa sinua varten juuri siellä, missä haluat! KeMun verkkonäyttelyt siivittävät sinut matkalle keskisuomalaisuuteen vaikka kotisohvalta käsin. Verkkomateriaalimme soveltuvat hyvin myös kouluille ja oppilaitoksille.

Keskisuomalaisuutta etsimässä

Opastettu näyttelykierros

Kuinka tuulipuku tuli Suomeen?

Yle Jyväskylän opastetulla kierroksella kuullaan ja nähdään KeMun pysyvän näyttelyn Keskisuomalaisuutta etsimässä helmiä. Museolehtorin matkassa pääsee mukaan Keski-Suomen historiaan aina rautakauden kätköiltä 1980-luvulle saakka, jolloin koko kansan uniformuksi muodostunut tuulipuku levisi Jyväskylän kautta Suomeen. 

Keskisuomalaisia matkailureittejä

Korpilahdelta Jämsään
Sumiainen - Konginkangas - Viitasaari

Ensimmäinen Keski-Suomesta kertova matkaopas ”Keski-Suomi Matkaopas” ilmestyi vuonna 1899. Oppaassa esiteltiin neljä matkailijareittiä sekä omat lukunsa Keski-Suomesta, Jyväskylästä ja juuri valmistuneesta Haapamäen-Suolahden rautatiestä. KeMu tarjoaa nostalgiaotteita näiltä pääreiteiltä.

Tuomiojärven leirintäalue

Leirintämatkailua Keski-Suomessa: Tuomiojärven leirintäalue

Suomeen odotettiin 1950-luvun alussa olympiaturisteja, joita silmällä pitäen Jyväskylän matkailulautakunta päätti rakennuttaa kaupunkiin leirintäalueen. Telttailualue perustettiin Tuomiojärven rannalle ja siitä muodostui vuosikymmenien ajaksi suosittu camping-alue.

Ympäristönsuojelun historiaa

Päijänne puhtaaksi -liike

Kaikki alkoi Laukaan vesipäiviltä! Toimittaja Arja Paakkanen muistelee 1980-lukua, jolloin huoli teollisuuden jätevesien saastuttamasta Päijänteestä sai aikaan Päijänne puhtaaksi -kansanliikkeen.

Esihistoriaa

Keski-Suomen museon luomat oppimateriaalipaketit Finna Luokkahuoneessa:

Sisämaan esihistoriallinen aika - alakoulut

Sisämaan esihistoriallinen aika - lukiot

Virtuaalinäyttelyt

Nuoriso pyörien päällä

Moottoripyöriä ja muistoja 1960–1980-luvuilta

Keski-Suomen museossa keväällä 2022 esillä olleessa vaihtuvassa näyttelyssä fiilisteltiin entisten nuorten moottoripyöräharrastusta ja aikakauden nuorisokulttuuria. 

Astu sisään ja uppoudu moottoripyöräilyn tunnelmiin lukuisten valokuvien ja keskisuomalaisten motoristien moottoripyörämuistojen välityksellä. Nähtävillä on  kuusi entisten nuorten 1970-luvun japanilaista moottoripyörää sekä chopperoitu Ural-moottoripyörä Keski-Suomen museon kokoelmista. Virtuaalinäyttelyn on toteuttanut Mika Ajomaa.

Kurkkaa myös Nuoriso pyörien päällä -näyttelyn esittelyvideo KeMun Youtube-kanavalla, jossa Janne Vilkuna, Jari Salakka ja Vesa Lensu kertovat näyttelyn taustoista ja omista moottoripyörämuistoistaan.

Taidetta verkossa

Näkymiä maisemaan

Maisema - Ympäristö - Luonnos

Jyväskylän museoiden yhteinen verkkonäyttely esittelee erilaisia näkymiä maisemaan. Jyväskylän taidemuseo, Keski-Suomen museo ja Suomen käsityönmuseo tuovat näyttelyyn luonto- ja maisema-aiheisia taideteoksia, luonnoksia ja piirroksia. Teemaa käsitellään luonnon maisemasta rakennettuun ympäristöön, kodin sisustustekstiileistä käsitteelliseen taiteeseen.

Finna-alustalle toteutettu verkkonäyttely on suunnattu kaikille tietoa tarvitseville sekä verkosta elämyksiä etsiville. Näyttelyä voi tutkailla vaivattomasti esimerkiksi kotoa käsin.

Myöskin koulut saavat verkkonäyttelystä sisältöä opetukseensa.

Osallistu itse

Puutarhatarinoita

Puutarhatarinoita-sivujen kautta on oiva mahdollisuus irrotella ja kertoa millainen on oma unelmiesi puutarha. Voit myös vastata puutarha-teemaisiin kyselyihin tai lähettää kuvia puutarhastasi.

Puutarhatarinoita-verkkosivujen aineistot tallentuvat KeMun kokoelmiin.

Kauppakadun laudatur

Tervetuloa suorittamaan Kauppakadun laudatur! Nyt ei kuitenkaan oluttuopin avulla, vaan bongaamalla Jyväskylän pääkadun - Kauppakadun - tontit ja värikäs historia.

Mobiilioppaat

Aallon kylässä

Tervetuloa Aallon kylään – Jyväskylään! Tämä mobiiliopas johdattaa sinut noin 2,5 km mittaiselle ääniopastetulle matkalle halki Jyväskylän.

Jyväskylän kirkkopuiston kertomaa

Sisältö koostuu videoista, valokuvista ja teksteistä. Kolmeen eri teemaan keskittyvät sisältöreitit johdattavat käyttäjän puiston, patsaiden- ja muistomerkkien, sekä rakennusten historiaan. Opas on toteutettu yhteistyössä Keski-Suomen museon kanssa. Sen on koostanut Tiina Helttunen.