Hyppää pääsisältöön
Kuva
Oranssi aaltotausta, jonka päällä lukee Täyden kympin keskusta. Kuva Johanna Heinonen
Pääsisältö

Kasvavan kaupungin sydän on elinvoimainen kaupunkikeskusta, jonka uudistumisen eteen kaupunki tekee määrätietoista työtä.

Täyden kympin keskusta rakentuu kymmenen suurhankkeen kautta ja tulevina vuosina myös kunnallistekniikan uusimiseen tullaan panostamaan erityisesti keskustan alueella. Eri rakennushankkeet on vaiheistettu siten, että ne luovat toisilleen synergiaetua. Samassa yhteydessä on järkevää kunnostaa myös ne kohteet, joiden kunnostus tulisi ajankohtaiseksi muutaman vuoden kuluttua.

Jyväskylän kävelykeskusta on kompakti, intensiivinen - ja Suomen vilkkaimpia käyntipaikkoja. Kompassi-risteyksen kautta kävellään yli viisi miljoonaa kertaa vuodessa.

Kaupunki haluaa erityisesti edistää ydinkeskustan liikekorttelien uudistumista kaupan, palveluiden ja kaupunkielämän paikkoina. Tavoitteena on, että keskustan julkiset kehityshankkeet siivittävät myös yksityiset investoinnit lentoon.

Kehitystyö tehdään yhdessä yritysten ja kaupunkilaisten kanssa, ihmiset luovat keskustan tunnelman.

Kuva
Ilmakuva, johon merkitty keskustan 10 suurinta rakennushanketta. Kuva Johanna Heinonen

 

Keskustan rakennushankkeet

Haitari

Keskustan muut kehityshankkeet