”Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus” on kuuden kaupungin yhteinen keskustan kehittämishanke
YKT-hankkeessa kuusi suomalaista kaupunkia valmistelee ydinkeskustan kehittämiskokeiluja poikkeuksellisesti yhdessä.
Kaupunkien yhteisen hankkeen kokeilut tähtäävät keskustojen logistiikka- ja liikenneratkaisujen tehostamiseen, polkupyörävarkauksien ehkäisemiseen, uusiin kivijalkakaupan liiketoimintakonsepteihin ja kauppatorien talvisesongin vilkastuttamiseen.
Verkoston kuusi kaupunkia ovat Jyväskylä, Oulu, Kuopio, Lahti, Kouvola ja Lappeenranta. Hanketta hallinnoi Jyväskylän kaupunki. Yksittäiset kokeilutulokset jaetaan kaikkien Suomen kaupunkien käyttöön ilmaiseksi.
Kokeilujen siivittämänä kaupungit muodostavat keskustan kehittämisen uuden pysyvän yhteistoimintamallin. Yhteisen kehittämistoiminnan piiriin toivotaan seuraavassa vaiheessa lisää kaupunkeja.
Jyväskylässä pilotoidaan kestävään muotiin ja käsillä tekemiseen liittyvää palvelukonseptia
Neon studio on hankepilotti, jossa edistetään vastuullista kulutuskäyttäytymistä ja joka tutkii käsityöstudion liiketoiminnallisia edellytyksiä.
Tavoitteena on edistää kiertotalousajattelun toteutumista vaatteiden ja muodin saralla. Kokeilussa selvitetään, onko kierrättämiseen painottuville tekstiilikäsityöpajoille ja -tiloille kysyntää, miten saadaan käsityön ammattilaiset jakamaan tietotaitoaan ja onko tästä hyötyä kiertotaloudelle. Neon studio ei harjoita varsinaista liiketoimintaa, vaan sen tavoitteena on edistää vastuullista kuluttajuutta vaatemuodin ja pukeutumisen alalla. Yhteistyökumppaniksi valittu Projektitoimisto Heiga suorittaa liiketoiminnallisen kannattavuuden kokeilun ja luovuttaa kokeilussa kerätyn datan hankkeen raportointiin ja liiketoiminnallisten edellytysten arviointiin.
Kokeilun aikana pelastettujen vaatteiden määrä, tuottajaverkoston laajuus ja työpajoihin osallistuneiden määrä kartoitetaan. Tilaisuudet voivat olla työpaja-, webinaari- tai seminaarityyppisiä, ja niissä kerrotaan kokeilun etenemisestä ja tuloksista sekä kartoitetaan toiminnasta kiinnostuneita henkilöitä. Kaupunkilaisille viestitään aktiivisesti toiminnasta, ja työpaja- ja tapahtumakalenteri julkaistaan avajaisten yhteydessä.

Neon studiossa pääsee työskentelemään sekä itsenäisesti että ohjatusti
Neon studio sijaitsee Jyväskylän keskustassa Happy Second -liikkeen alakerrassa. Tila on värikäs ja rohkeaan luovuuteen kannustava, ja kalusteet on hankittu kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Ompelupisteitä on kuusi kappaletta ja lisäksi on yksi ammattilaisompelijan piste, jossa on teollisuusompelukone. Tilaan hankitaan muita pieniä ompelutarvikkeita tarpeesta riippuen 6-12 henkilölle. Tilaan rakennetaan myös yhteinen alue, jossa on keittiö ja oleskelutila. Toiminta käynnistyy huhtikuussa 2023, ja avajaisissa julkistetaan vuoden kurssitarjonta ja tapahtumakalenteri.

Neon studio järjestää non-profit -toimintaa Kestävän muodin työpajojen ulkopuolella, kuten erilaisia käsityöpiirejä. Tilassa voi käydä itsenäisesti tiettyinä ajankohtina ja omin materiaalein. Neon studio voi järjestää työpajoja myös toimijaverkostonsa muissa tiloissa ja tapahtumia, jotka ovat konseptoitu Neon studion brändin mukaisesti. Tapahtumat voivat olla myös maksullisia, jolloin myynnistä vastaa Projektitoimisto Heiga.
Neon studio haluaa olla näkyvillä ja mukana kaupungin erilaisissa kulttuuritapahtumissa. Kiertotalouden muotinäytös on esimerkki isommasta, kaikille sidosryhmille suunnatusta tapahtumasta, joka esittelee työpajoissa syntyneitä tuotoksia ja ulkopuolisten toimijoiden kiertotaloutta edistäviä luomuksia. Neon studio rakentaa toiminnallaan kestävää käsityöyhteisöä, johon kaikki ovat tervetulleita.
Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö Business Jyväskylä toteuttaa Neon studion kokeilun osana Keski-Suomen liiton rahoittamaa Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus –hanketta. Konseptisuunnittelussa kumppaneina ovat toimineet vastuullisuusasiantuntija Anniina Nurmi ja muotoilutoimisto 2Loops, joka järjesti kaksi pilottityöpajaa maaliskuussa 2023, joissa kerättiin palautetta konseptin jatkokehitystä varten.

Lisätietoja Ydinkeskustojen kestävä tulevaisuus -hankkeesta:
Janne Viitamies
projektipäällikkö
+358 50 477 1511 tai janne.viitamies@jyvaskyla.fi
Lisätietoja Jyväskylän pilottihankkeesta:
Pirkko Flinkman
projektipäällikkö
+358 50 568 7846 tai pirkko.flinkman@jyvaskyla.fi
Tutustu Neon studioon:
Neon studion verkkosivut: https://neonstudio.fi/
Löydät Neon studion myös Instagramista @neonstudiojkl.
