Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi naista pöydän ääressä. Kuva Leila Koskinen
Pääsisältö

Vapari siirtyi 1.2.2025 alkaen Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:lle. 

Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry


Yhteyshenkilö 

Leila Koskinen
p. 050 312 5315
leila.koskinen[at]kyt.fi

Vapaaehtoistoiminta kohdistuu erityisesti kotona asuvien ikääntyneiden kohtaamiseen ja auttamiseen. Vapaaehtoisena voit toimia säännöllisenä ulkoilu- tai juttukaverina.

Kulttuuriluotsin voi pyytää kotona asuvan henkilön seuraksi eri kulttuurikohteisiin. Luotsit toimivat kanssakulkijoina museoissa, taidenäyttelyssä, teatterissa, musiikkiesityksissä tai muualla lähiympäristössä.

Kotikaverin käynnit tuovat vaihtelua kotona asuvan henkilön arkeen. Asiakkaana voi olla ikääntynyt tai muuten tukea tai seuraa kaipaava henkilö. Asiakas tai hänen läheisensä voivat pyytää vapaaehtoista säännölliseksi kaveriksi, lehden lukuun, ulkoiluun, asiointiin tai yhteiseen puuhasteluun kotona tai lähiympäristössä. Tapaamiset ovat 2–4 kertaa kuukaudessa noin tunnin ajan.

Liikuntaluotsina tuot hyvää mieltä ja liikunnan iloa lähtemällä kaveriksi ulkoilemaan, kuntosalille tai vaikka uimahalliin. Voit myös toimia kaverina ja tukena liikuntatapahtumissa. Halutessasi pääset ohjaamaan liikunnallisia ryhmiä. Liikuntaluotsina voit toimia säännöllisesti tai satunnaisesti, saman tai eri asiakkaitten kanssa. Eniten toiveita on ulkoiluun. Useimmat liikuntakaveria kaipaavat ovat ikääntyneitä henkilöitä. Liikunnan kaikkien muiden hyötyjen lisäksi olet tukemassa luotsattavan toimintakykyä.


Miten pääsen mukaan toimintaan?

Helpoiten pääset toimintaan mukaan osallistumalla vapaaehtoiskoulutukseen. Vapaaehtoiseksi voit ryhtyä ilman taustaosaamista. Toiminnasta on mahdollista saada halutessaan työtodistus. Nuorelle vapaaehtoistoiminta on hyvä lisä CV:ssä.

Koulutuksen alussa kerrotaan vapaaehtoistoiminnan yleisistä periaatteista ja Vaparin vapaaehtoistoiminnan muodoista. Tämän jälkeen perehdytään kotikaveri- ja liikuntaluotsitoimintaan. Koulutuksissa on usein mukana Vaparin vapaaehtoinen kertomassa omia kokemuksiaan vapaaehtoisena toimimisesta.

Seuraava Liikuntaluotsi- ja kotikaverikoulutus pidetään maanantaina 10.3. klo 17-19 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matarankatu 6 A, kokoustila Hilla. Ei ennakkoilmoittautumista.

Koulutuksen ja asiakkaan tapaamisten lisäksi toimintaan kuuluu vapaaehtoisen ohjaus ja tuki, lisäkoulutukset, yhteiset tapaamiset sekä virkistystilaisuudet.

Somevirta-upotus