Etsitäänkö nuoria vai palveluja?
Olen saanut olla etsivän nuorisotyön matkassa Nuorten talon kautta, jossa työskentelee kymmenen Jyväskylän kaupungin etsivää. Yhdessä heidän kanssaan olemme koonneet asiakastarinoita ja välittäneet niitä eteenpäin. Yhteistyöstä ja tarinoista kokosin tähän yhteen ajatuksia nuorista, palveluista ja palveluohjauksesta.
Kuka ottaisi kopin?
Vastuunottoa nuoresta, palvelujen koordinointia ja yksi yhteinen suunnitelma nuorelle. Kuulostaako tutulle? Etsivien toiveet ovat hyvin samanlaisia kuin muissakin palveluissa. Palvelujärjestelmä näyttäytyy rikkonaisena, luukulta luukulle pompottelevana, jossa kukaan ei ota koppia. Uusia malleja luodaan, mikä on sinällään hyväkin, mutta ei tee autuaaksi, kun peruspalvelut eivät toimi kunnolla. ”Nuorisotakuusta kehitetään malli, jossa vastuu on yhdellä taholla ja yhteistyötä nuorten tukemisessa syvennetään.” Näin todettiin valtionhallinnossa jo vuonna 2015. Vielä vuonna 2022 emme tiedä mikä tuo taho on, ja yhteistyökin on vähän niin ja näin. Mutta palataan siihen myöhemmin.
Liian usein etsivän nuorisotyön rooliksi jää olla viimeisiä palveluja, joita on tarjolla. Etsivällä nuorisotyöllä ei toki ole vastuuta, joka esimerkiksi sosiaalipalveluille kuuluu, mutta käytännössä etsivät ovat läsnä silloinkin, kun muut palvelut syystä tai toisesta eivät ole. Syitä voi olla monia. Etsivät itse nostavat esiin esimerkkejä työntekijöiden vaihtuvuudesta, tiedon kulun ongelmista ja nuorten sitoutumattomuudesta palveluun. Etsivät ottavat kopin näissäkin tilanteissa. Tai jos sen tekeekin joku muu, niin seuraava aika voi olla viikkojen, joskus jopa kuukausien päässä. Onko se tosiasiassa kopin ottamista?
Mitä sitten pitäisi tehdä? Etsivät näkevät, että tarvittaisiin ammatillisia tukihenkilöitä. Tarvittaisiin jälkihuollon kaltaista palvelua nuorille, joilla ei ole lastensuojelutaustaa. Apua arkeen, kauppa-asiointiin, siivoukseen, laskujen maksuun. Tuettua asumista, tukea nuorille, joilla ei ole diagnoosia, mutta selkeä erityisen tuen tarve. Tarvittaisiin säännöllistä yhteydenpitoa, usein tiuhempaan kuin kerran kuussa. Sosiaalityöhön tarvittaisiin lisää resursseja. Käytännössä työ on liian usein kriisityötä ja lakisääteisten tehtävien hoitamista. Sosiaalityön ruuhka näkyy suoraan etsivän nuorisotyön palvelutarpeissa. Usein myös nopeammasta pääsystä esimerkiksi lääkärin vastaanotolle olisi iso apu. Ihan oma lukunsa ovat esimerkiksi terapiaan pääsyn koukerot tai se, että nuori ei voi riittävän huonosti saadakseen mielenterveyspalveluja.
Mitä etsivät etsivät?
Etsivä nuorisotyö etsii yhdessä nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut, todetaan Aluehallintoviraston verkkosivuilla. Etsivät etsivät palveluiden ulkopuolella olevia nuoria ja auttavat heitä kiinnittymään palveluihin. Valitettavan usein tehtäväksi jää myös etsiä ratkaisuja olemassa olevien palvelujen tehtäviin. Etsivä nuorisotyöntekijä saatetaan kutsua te-palveluihin etsimään työkokeilupaikkoja nuorelle, sosiaalityöhön etsimään vastauksia nuoren kanssa Kelan hakemuksiin tai ihan konkreettisesti reittiä, siis tietä, kolmannen sektorin toimijan luo. Esimerkit ovat todellisia, mutteivat harvinaisia. ”Tarvittaisiin enemmän Kelan marjutteja”, sanoi eräs etsivä nuorisotyöntekijä. Tällä tarkoitettiin, että tarvittaisiin enemmän henkilöitä, jotka ottavat nuoresta kokonaisvaltaisesti kopin. Jotka auttavat hieman yli oman palvelun rajojen ja toimivat tarvittaessa tulkkina.
Mielenterveyspalveluiden puute nousee kaikissa keskusteluissa esiin. Erityisen ongelmallisiksi nähdään tilanteet, joissa mielenterveysongelmat kietoutuvat yhteen neuropsykiatristen ongelmien, kehitysvamman tai päihdeongelman kanssa. Tällöin riski jäädä palveluiden ulkopuolelle on suurin, eivätkä yhdistelemät toimi palveluviidakossa. Tyypillistä on sekin, että psykiatrisissa palveluissa etsivät hälytetään paikalla, kun hoitokerrat tulevat täyteen tai kun nuori siirtyy erikoissairaanhoidosta peruspalvelujen pariin. Ei ole etsivän nuorisotyön tehtävää korvata hoitotyötä, sen myös etsivät hyvin tunnistavat ja tietävät, vaan kun muutakaan ei ole. Usein etsitään kadonneiden nuorten sijaan kadonneita palveluja. Ei ole tavatonta sekään, että mielenterveyspalveluissa nuori ei kuulu kenelläkään, vaan hän jää eri hoitotahojen väliin kuulumatta mihinkään. ”Että sais edes tiedon, että jollei nuori kuulu tänne, niin mihin sitten kuuluu”, totesi eräs etsivä nuorisotyöntekijä keskustellessamme. Pieni toive, mutta liian usein liian iso.
Enemmän yhteistyötä, kiitos
Ehkä suurin ongelma on kuitenkin se, että nuorta ei nähdä kokonaisuutena. Palvelujärjestelmän vahva sektoroituminen ohjaa tarkastelemaan milloin työllistymistä, milloin terveyttä, mutta vain yhtä asiaa kerrallaan. Tieto ei kulje, ei aina edes asiakkaan luvalla. Yhtenä ratkaisuna etsivät nuorisotyöntekijät näkevät yhteiset aloituspalaverit. Jos nuori ohjataan jostain palvelusta etsivään nuorisotyöhön, tavattaisiin alkuun porukalla, ja kerrottaisiin missä mennään. Liian usein etsivä nuorisotyöntekijä on todella etsivä, salapoliisi, joka pyrkii selvittämään missä nuorella jo on asiakkuus ja missä ei, kun nuori itsekään ei sitä aina tiedä.
Tuoreen eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaiseman tutkimuksen yhteydessä todettiin seuraavaa: ”Tutkimuksen johtopäätös on, että mikään yksittäinen palvelu ei estä nuorta syrjäytymästä, vaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä erityisen kustannustehokkaita ovat toimivat palveluketjut. Syrjäytymisen ehkäisyn onnistumisessa onkin ennen kaikkea kyse hyvin toimivasta palveluverkostosta ja yhteistyömalleista, joissa nuorta tuetaan moniammatillisesti moninaisissa tarpeissa.” Etsiviltä nuorisotyöntekijöiltä välittyy arjen kokemuksen kautta aivan sama toive.
Kirjoittaja: Tuija Kautto, hankepäällikkö, Nuorten talo -hanke