Elämä opettaa - etenkin työelämä!
Olen saanut työskennellä täällä Osaamiskeskuksessa kohta 9 kuukautta. Työmme on ollut antoisaa ja kokemusrikasta, jopa ajoittain menestyksekästä. Kun häärii päivät täällä hermokeskuksessa ja työ pyörii osaamisen ympärillä, niin viimein havahduin miettimään omaa osaamistani. Mitä minä osaan? Missä olen hyvä tässä työssä? Miten olen saanut osaamiseni? Onko se tunnistettu? Miten olen kehittänyt sitä? Vai olenko ollut vain luonnostani tällainen?
Jaahas, kinkkinen kysymys. Minäkö hyvä jossain? Minähän olen vain tällainen tavallinen kunnan työntekijä? Mutta jos kerran pakko on sanoa jotain; niin olen hyvä kohtaamaan ihmisiä, kuuntelemaan, jäsentämään, löytämään olennaisia asioita ja tekijöitä, minulla on laaja verkosto ja tietämys palveluista, ymmärrystä yhteiskunnasta ja sen lainalaisuuksista, olen luonteva asiakastilanteissa ja osaan höystää huumorillakin.
Mitä ihmettä? Missä koulussa tällaisia taitoja olen oppinut vai synnyinkö tällaiseksi? En ainakaan syntynyt. Vaikkakin ensimmäisen osaamisentunnistamiseni teki jo mummoni minulle, kun olin lapsi ja kertoi ammatin mihin sovin. Hän tunnisti kovan ääneni ja kertoi minun sopivan papiksi. En ole mielestäni saanut näitä taitojani Heinolan kauppaoppilaitoksessakaan merkonomi opinnoissa, jossa aika meni hoilatessa kauppaopiston naisia.
Sosiaalialan oppilaitoksessa Jyväskylässä, kehitysvammaisten ohjaaja opinnoista oli suurin anti se, että ohjauduin työuralle. Ala oli kyllä kiinnostava ja minulle sopiva, vaikkakin uraohjautuminen perustui sattumaan ja suurin tekijä oli Jyväskylän maine railakkaana opiskelijakaupunkina.
Kyllä se taitaa olla niin, että olen onnekas. Olen nähkääs saanut oppia työssä ja pitkään. Olen ollut Jyväskylän kaupungilla yhtäjaksoisesti 25 vuotta. Siihen on mahtunut erilaisia töitä, eri organisaatioissa ja mielenkiintoisia töitä. Minulla on ollut mahdollisuus tehdä ja oppia, ottaa vastuuta, rakentaa ja kehittää. Löytää omat vahvuudet, osaamiset ja jopa tunnistaa ne. Löytää omat heikkoudet ja oppia elämään niiden kanssa.
Muutosta ja kasvua on saanut tapahtua. Kun aloitin urani kaupungilla, olin kova änkyttämään ja ilmoitin että kaikkea muuta teen mielelläni, mutta en vastaa puhelimeen. Tänä päivänä puhelimeni taitaa olla tärkein työkaluni ja puhekin varmaa soljuu, niin että työnantajat menevät pyörryksiin.
Tietysti osaamista on pitänyt ja saanut päivittää työn ohessa, mutta mikäs siinä, kun kysymys ei ole rakettitieteestä ja olen kiinnostunut asioista.
On tärkeää löytää oma suunta ja vaikkapa oma alakin, opiskella ja olla ahkera. Mutta mottoni taitaa olla; elämä opettaa, etenkin työelämä!
- Timo Kiiveri, ohjaaja/hanketyöntekijä