Luistelupaikat
Jyväskylän tekojäät
Liikuntapuistojen yhteydessä olevilla koneellisesti jäädytettävillä ulkotekojäillä Palokassa, Viitaniemessä, Vaajakoskella, Pohjalammella ja Puistokoululla luistelukausi alkaa keliolosuhteista riippuen loka-marraskuun vaihteessa.
Puistokoulun kentällä vuorot on pyhitetty pelkästään luistelulle. Pohjalammen kenttä on mailalliseen luisteluun. Palokassa, Vaajakoskella ja Viitaniemessä pääsee pelaamaan myös mailoilla. Viitaniemessä erikseen osoitettu alue mailattomaan luisteluun.
Vakiovuoroja tekojäille voi hakea talvikauden vuorojen hakuaikana huhtikuun loppuun mennessä. Tekojääradoilla on yleisöluisteluvuoroja, joista tarkemmat tiedot ovat yleisöluistelu-sivuilla.
Palokka Rovastintie 6, 40270 Palokka
Pohjanlampi Liitukuja 4, 40520 Jyväskylä
Puistokoulu Puistokatu 7-9, 40100 Jyväskylä
Vaajakoski Urheilutie 36a, 40800 Vaajakoski
Viitaniemi Kisakatu 18, 40720 Jyväskylä
Liikuntapuistojen luonnonjäät
Liikuntapuistoissa sijaitsevien luonnonjääpohjaisten kiekkokaukalojen ja vapaaluistelualueiden hoito aloitetaan keliolosuhteiden salliessa ja ne tulevat luistelukuntoon ensimmäisinä luonnonjäistä.
Auraukset pyritään hoitamaan arkisin klo 8 mennessä, viikonloppuisin klo 12 mennessä. Pukutilat ovat käytössä arkisin klo 8-20, la ja su klo 11-18. Kaukaloihin voi hakea vakiovuoroja marraskuun loppuun mennessä. Vuorot ovat maksuttomia.
VAROITUS! Kovan pakkasen vuoksi luonnonjäillä halkeamia.
Halssila Ilveskuja 31, 40400 Jyväskylä
Huhtasuo Kangasvuorentie 18, 40340 Jyväskylä
Kypärämäki Kahakatu 4b, 40630 Jyväskylä
Keljonkangas Soratie 9, 40530 Jyväskylä
Korpilahti Kokkotie 20, 41800 Korpilahti
Kotalampi Nääpikäntie 8, 40640 Jyväskylä
Lehtisaari Kaaponkuja 1, 40900 Säynätsalo
Lohikoski Turotie 5, 40250 Jyväskylä
Tikkakoski Koulukatu 5, 41160 Tikkakoski
Yrttisuo Kekkolantie 18, 40520 Jyväskylä
Koulujen luonnonjääkentät
Koulujen kenttien jäädytykset aloitetaan keliolosuhteiden salliessa, yleensä marras-joulukuussa, ja jäät valmistuvat luistelukuntoon hyvissä olosuhteissa n. 1 viikossa. Auraukset pyritään hoitamaan arkisin klo 8 mennessä. Kunnossapitotyöt tehdään pääsääntöisesti arkisin. Tarpeiden ja resurssien mukaan kenttiä hoidetaan myös viikonloppuisin.
Koulujen luonnonjääkentät ovat koulun käytössä arkisin klo 16 asti.
VAROITUS! Kovan pakkasen vuoksi luonnonjäillä halkeamia.
Keljonkankaan yhtenäiskoulu Sohlberginkatu 3, 40530 Jyväskylä
Korpilahden koulun ministadion Kokkotie 20, 41800 Korpilahti
Muuratsalon koulu Saaritie 2, 40900 Säynätsalo
Säynätsalon koulu Sahurinpolku 2, 40900 Säynätsalo
Tikkalan kaukalo Pöykyntie 42, 41860 Tikkala
Haapaniemen koulu Ristonmäentie 4, 40820 Haapaniemi
Halssilan koulu Koskelontie, 40400 Jyväskylä
Huhtasuon koulu ja päiväkoti Suluntie 18, 40340 Jyväskylä
Janakan koulu Janakantie 6, 40800 Vaajakoski
Jyskän koulu Vaajakoskentie 111, 40420 Jyskä
Jyskän minikaukalo Vähäperä, 40800 Vaajakoski
Kaunisharjunpuisto, korttelipuiston kenttä Kaunisharjuntie, 40800 Vaajakoski
Nenäinniemen koulu Naattiantie 15, 40520 Jyväskylä
Oravasaaren koulu Oravasaarentie 752, 41630 Oravasaari
Tammirinteen päiväkotikoulu Jyskäntie 4, 40420 Jyskä
Tikan koulu Toritie 22, 40520 Jyväskylä
Vaajakummun koulu Harjutie 2, 40800 Vaajakoski
Hippoksen pesäpallokenttä Rautpohjankatu 6 (Hippoksenraitti), 40700 Jyväskylä
Korteniityntien kenttä, Korteniityntien päässä, 40740 Jyväskylä
Keski-Palokan koulun kaukalo ja vapaaluistelualue Saarijärventie 56, 40270 Palokka
Kuohun koulun kaukalo Kuohunkoskentie 31, 41930 Kuohu
Liinalammin koulu Tervaruukinkatu 36, 41160 Tikkakoski
Mankolan koulu Saarijärventie 21, 40200 Jyväskylä
Palokan yhtenäiskoulun kaukalo Rovastintie 6, 40270 Palokka
Puuppolan koulu Puuppolankoskentie 93, 41120 Puuppola
Savulahden päiväkotikoulu Savulahdentie 1, 40270 Palokka
Vesangan koulu kaukalo ja vapaaluistelualue Rientolantie 40, 41940 Vesanka
Puistojen ja asuinalueiden jääkentät
Kentät pyritään saamaan luistelukuntoon yleensä vuoden vaihteeseen mennessä, näiden kenttien jäädytykset aloitetaan heti seuraavassa vaiheessa koulujen kenttien jälkeen, tammikuussa 2022. Kentät pyritään auraamaan lumisateen aikana kertaalleen työpäivän kuluessa. Aurausraja on 40 mm. Auraukset hoidetaan pääosin arkisin.
VAROITUS! Kovan pakkasen vuoksi luonnonjäillä halkeamia.
Kypärämäki, korttelipuiston kenttä Kypärätie 39, 40630 Jyväskylä
Myllyjärven yläkenttä Tuulimyllyntie 20, 40640 Jyväskylä
Neulaskankaan toimintapuisto Keljonkankaantie 64, 40530 Jyväskylä
Muuratsalon toimintapuisto Seppäsenkuja, 40900 Säynätsalo
Vuorenrinne, korttelipuiston kenttä Maustehyllynkatu 20, 40530 Jyväskylä
Sarvivuoren toimintapuisto Sääkslahdentie 11, 40530 Jyväskylä
Jussinparta korttelipuisto Jussinparta 3, 40640 Jyväskylä
Holsti, korttelipuiston kenttä Merkkaajantie 11, 40320 Jyväskylä
Kaunisharjunpuisto, korttelipuiston kenttä Kaunisharjuntie, 40800 Vaajakoski
Kivilammenpuisto, korttelipuiston kenttä Luhtalantie, 40800 Vaajakoski
Kuokkalanpellonpuisto, korttelipuiston kenttä Isokatu 5, 40520 Jyväskylä
Melakujan kenttä, Ristikivi Melakuja, 40520 Jyväskylä
Pönttövuoren kenttä Lepäsmutka, 41450 Leppälahti
Ristikiven toimintapuisto Ruoholaukka 12, 40520 Jyväskylä
Suuruspään korttelipuisto Suuruspääntie 14, 40520 Jyväskylä
Vaajalinnan kenttä Urheilutie 16, 40800 Vaajakoski
Väinölänpuisto Salvesenintie, 40420 Jyskä
Mäki-Matin toimintapuisto Oikokatu 7, 40700 Jyväskylä
Vellamonpuisto, korttelipuiston kenttä Mäki-Matti Vellamonkatu 16, 40700 Jyväskylä
Heinälammen kenttä Heinälammintie, 40250 Jyväskylä
Jukolanpuisto Jukolantie 22, 41160 Tikkakoski
Kirrinpuisto, korttelipuiston kenttä Pesolantie, 40270 Palokka
Ollilan kenttä Kalliomäentie, 40270 Palokka
Pyynpolun kenttä Pyynpolku, 40270 Palokka
Mannilan toimintapuisto Tiilitie 2, 40200 Jyväskylä
Pärnäsenpuisto, korttelipuiston kenttä Pärnäsentie 2, 40250 Jyväskylä
Saarenmaan kenttä Kokkomäentie 2, 40270 Palokka
Jyväskylän retkiluistelurata
Jyväsjärven retkiluistelurata on tehty talvisin mahdollisuuksien mukaan, ja tavallisesti rata on avattu tammi-helmikuussa. Radan käyttöaika riippuu talven sääolosuhteista. Radalla ei ole päivittäistä kunnostusta ja rataa aurataan viikolla tarvittaessa. Radan pintaa jäädytetään sääolosuhteiden mukaan. Jyväsjärven jää on luonnonjää ja sen kunto vaihtelee päivittäin sääolosuhteiden mukaan. Radan jäällä saattaa olla railoja. Liikkuminen Jyväsjärven retkiluisteluradalla tapahtuu aina omalla vastuulla.
Jyväsjärven jäälle tehdyllä radalla voi harrastaa niin luistelua, potkukelkkailua kuin lumikenkäkävelyä. Jyväsjärvelle on tehty mahdollisuuksien mukaan myös jäälatu hiihtäjille.
Ohjeet Jyväsjärven retkiluisteluradalle:
- sauvojen kanssa luistellaan oikeata laitaa
- kiekko- ja kaunoluistimilla vasenta laitaa
- retki- ja pikaluistimilla radan keskellä
- kiertosuunta vastapäivään
Liikkuminen radalla tapahtuu omalla vastuulla.
Liikuntapuistojen luistelupaikkojen aukioloajat
Maanantai klo 8-21
Tiistai klo 8-21
Keskiviikko 8-21
Torstai klo 8-21
Perjantai klo 8-21
Lauantai 10-18
Sunnuntai 10-18
Koulujen jääkenttien aukioloajat
Maanantai klo 16-21
Tiistai klo 16-21
Keskiviikko 16-21
Torstai klo 16-21
Perjantai klo 16-21
Lauantai 9-21
Sunnuntai 9-21
Tilavaraukset
Jäävuorojen varaukset, luonnonjääkaukaloihin myönnetään arkisin klo 20:00 alkavia vuoroja.
Yleisöluistelu
Katso talvikauden maksuttomat yleisöluisteluvuorot täältä
Hinnasto
- tekojäät
- luonnonjäät ovat maksuttomia
Yhteystiedot
Huhtasuon liikuntapuisto
liikuntapaikanhoitaja p. 050 366 4348
Palokan liikuntapuisto
liikuntapaikanhoitaja p. 0500 788 395
Vaajakosken liikuntapuisto
liikuntapaikanhoitaja p. 0500 788 881
Viitaniemen liikuntapuisto
liikuntapaikanhoitaja p. 050 360 7981
Harju, Viitaniemi, Koskenharju, Vehkalampi, Kuokkala ja keskusta
Liikuntapaikkamestari
Heikki Leppänen p. 050 434 7147
heikki.leppanen[a]jyvaskyla.fi
Säynätsalo, Keljonkangas, Kahakatu ja Kotalampi
Liikuntapaikkamestari
Ismo Lukkarinen p. 050 477 2827
ismo.lukkarinen[a]jyvaskyla.fi
Vaajakoski, Jyskä, Halssila, Mämminiemi ja Leirikallio
Liikuntapaikkamestari
Jouni Arnberg p. 050 653 82
jouni.arnberg[a]jyvaskyla.fi
Palokka, Lohikoski, Huhtasuo, Vesanka ja Kuohu
Liikuntapaikkamestari
Tuomo Mäkinen p. 0500 755 395
tuomo.makinen[a]jyvaskyla.fi
Korpilahti
Liikuntapaikkamestari
anne Savolainen p. 0400 712 085
janne.savolainen[a]jyvaskyla.fi