Hyppää pääsisältöön

Kulttuuriaitta

Kulttuuriaitta

Kulttuuriaitta on seudullinen lastenkulttuurikeskus, jonka muodostavat kymmenen kuntaa: Jyväskylä, MuurameHankasalmi, Toivakka, Uurainen, Laukaa, Petäjävesi, Keuruu, Äänekoski ja Multia

Kulttuuriaitan tehtävänä on lisätä taiteen ja kulttuurin tasavertaista saavutettavuutta lapsille, nuorille ja heidän perheilleen, edistää alueen taide- ja kulttuurialan toimijoiden yhteistyötä sekä yleisesti kehittää lastenkulttuurityötä Keski-Suomessa eri muodoissaan. Toiminnan ytimessä ovat vahvasti kulttuurikasvatus- ja opetussuunnitelmat ja niiden kehittäminen. 

Jyväskylän kaupunki on yksi Suomen lastenkulttuuriliiton perustajajäsenistä ja Kulttuuriaitta kuuluu liiton jäsenverkostoon. Toiminnan mahdollistaa opetus- ja kulttuuriministeriön avustus. 

Haku Kulttuuriaitan vuoden 2027 ohjelmaan auki 10.9.-11.10.2026

Kulttuuriaitan seudulliseen ohjelmaan haetaan eri taiteen alojen sisältöjä sekä lapsiperheiden tapahtumiin että osaksi kulttuurikasvatus- tai opetussuunnitelmia päiväkoteihin ja kouluihin. Valinnan tekee kaikkien kuntien edustajista koostuva ohjausryhmä. Valinnassa painotetaan laatua, soveltuvuutta kohderyhmälle sekä osaltaan myös hintaa. Haussa ilmoitettuja sisältöjä voidaan tilata yhteen tai useampaan Kulttuuriaitta-kuntaan eli hakijalla tulee olla mahdollisuus liikkua toiminta-alueella. Hakulomake on avoinna 10.9.-11.10.2026 ja valituille ilmoitetaan suoraan loppuvuoden aikana. 

Hakulomake Kulttuuriaitan vuoden 2027 ohjelmaan 

Mukaan toivotaan monipuolisesti taiteen ja lastenkulttuurin ammattilaisia, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään Kulttuuriaitan alueella. Yhteisen ohjelman tavoitteena on täydentää jokaisen kunnan omaa lastenkulttuuritarjontaa ja tiivistää entisestään seudullista yhteistyötä, mistä hyötyvät sekä kunnat että taiteen alan ammattilaiset.  

Lisää Kulttuuriaitan toiminnasta ja vuoden 2026 seudullisesta ohjelmasta

  • 1
    • Kuva
      Maapallo-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 10
    • kuntaa
  • 2
    • Kuva
      Ryhmä-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 0-16-v.
    • kohderyhmä
  • 3
    • Kuva
      Perhe-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • yli 50 000
    • kohtaamista vuodessa
  • 4
    • Kuva
      Paperi tehty-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 1
    • yhteinen toimintasuunnitelma
  • 5
    • Kuva
      Lahja-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 6
    • erilaista laaria täynnä kulttuuria
  • 6
    • Kuva
      Piirtäminen. Kuva ei tiedossa
    •  
    • Suomen lastenkulttuuriliiton jäsen
  • 7
    • Kuva
      Talo ja ihminen -ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 10/10
    • kulttuurikasvatussuunnitelmaa
  • 8
    • Kuva
      Tiimalasi-ikoni. Kuva ei tiedossa
    • 2003
    • alkaen seudullista yhteistyötä Keski-Suomessa

Uutiset