Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi ikääntynyttä ihmistä ulkoilemassa syksyllä.
Pääsisältö

Liikuntaluotsit ovat vapaaehtoisia, jotka toimivat liikuntakavereina sellaista tarvitseville. Liikuntakaveria kaipaavat ihmiset voivat tulla eri ikäryhmistä ja erilaisista liikuntataustoista. Suurin osa asiakkaista on ikääntyneitä henkilöitä.

Liikuntaluotsitoiminnassa noudatetaan vapaaehtoistoiminnan periaatteita. Aiempaa koulutusta ei vaadita, eli vain kiinnostus liikkumiseen ja vapaaehtoistoimintaan riittää. Toimintaan sitoudutaan vapaaehtoisena omien aikataulujen mukaisesti, ja luotsattavia voi ottaa silloin kuin itselle sopii.

Liikuntaluotsit tukevat ja kannustavat omatoimisessa liikkumisessa tai liikunnan harrastamisessa. Liikuntaluotsia voi pyytää kaveriksi hyvin monenlaisiin liikunta-aktiviteetteihin, kuten esimerkiksi kävelylle, kuntosalille tai uimahalliin. Liikuntaluotsit toimivat kaverina ja tukena liikuntatapahtumissa, mutta he eivät ole avustajia eivätkä tee kodinhoidollisia tai sairaanhoidollisia toimenpiteitä. Lisäksi he toivat ohjata liikunnallisia ryhmiä.

Liikuntaluotsin pyytäminen on maksutonta. Mikäli liikkuminen tapahtuu maksullisessa liikuntapaikassa, maksaa asiakas oman pääsymaksunsa normaaliin tapaan, ja varautuu maksamaan myös liikuntaluotsin pääsymaksun. 

Liikuntapalveluiden hallinnoimiin liikuntapaikkoihin luotsi pääsee vapaaehtoiskorttiaan näyttämällä maksutta luotsattavan kanssa käydessään. Luotsi pääsee myös itse liikkumaan Wellamon uimahalliin sekä vesiliikuntakeskus AaltoAlvariin maksutta joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina näyttämällä korttiaan kassalla.


Miten saan liikuntaluotsin kaveriksi?

Leila Koskinen
050 312 5315
[email protected]

Liikuntaluotsipyyntö on voimassa 6 kk. Pyynnön voi tämän jälkeen uusia, mikäli vapaaehtoista ei ole löytynyt, mutta  toive on edelleen ajankohtainen.


Miten pääsen liikuntaluotsiksi?

Liikuntaluotsitoimintaan voi tulla mukaan käymällä peruskoulutuksen ja henkilökohtaisen perehdytyksen. Luotsina toimiessaan on mahdollisuus osallistua erilaisiin lisäkoulutuksiin ja yhteisiin virkistäytymistapahtumiin.

Koulutuksessa saat valmiudet toimia myös Kotikaverina. Koulutukseen osallistuminen ei sido aloittamaan toiminnassa, vaan koulutuksen jälkeen voit päättää, haluatko lähteä mukaan. Toimintaan mukaan tulevien kanssa sovitaan henkilökohtainen tapaaminen ja vapaaehtoinen allekirjoittaa vapaaehtoissopimuksen.

Tulevia koulutuksia

Seuraava liikuntaluotsikoulutus pidetään maanantaina 10.3. klo 17-19 Kansalaistoiminnankeskus Matarassa, Matarankatu 6 A. Ei ennakkoilmoittautumista!

Asiasanat:  
liikunta
vapaaehtoinen