Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kulttuuriluotsit luotsikävelyllä kampusalueella. Kuva Hanne Laitinen
Pääsisältö

Miten mukaan toimintaan?

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä koordinaattoriin. Voit tavata kulttuuriluotseja esimerkiksi Perjantaiporinoissa Jyväskylän taidemuseolla, lisätietoa taidemuseon tapahtumasivuilta. Voit aloittaa tutustumisen myös esimerkiksi pyytämällä kulttuuriluotsin kaveriksi johonkin tapahtumaan tai kohteeseen. Juuri nyt kurssi on meneillään, seuraavasta kurssista ilmoitamme, kun se on ajankohtainen.

Peruskurssin 2024 ohjelma:  

Kun haluat kulttuurimenovinkkejä, lisätietoja linkkivinkeistä:

Kuka voi pyytää tai tilata kulttuuriluotsin Jyväskylän alueella?

Kuka vain voi pyytää luotsin kaveriksi itselleen, perheelleen tai pienelle ryhmälle. Luotsattavia ryhmiä voivat olla esimerkiksi ikäihmisten harraste- tai kaveriporukat, nuorten kerhot, maahanmuuttajaryhmät tai erityisryhmät, kuten liikuntaesteiset tai näkövammaiset. Alle 18-vuotiaat tarvitsevat mukaan aikuisen. Osallistua voi myös henkilökohtaisen avustajan kanssa.

Minne voidaan mennä?

Luotsin kanssa voit lähteä melkeinpä minne vain, esimerkiksi museoihin, konsertteihin, näyttelyihin, kirjastoihin, teattereihin, elokuviin tai tanssiesityksiin. Myös erilaiset festivaalit ja tapahtumat, kuten Jyväskylä Kesä tai Tanssin Aika ovat hyviä vierailukohteita luotsin kanssa.

Lähialueilla esimerkiksi Korpilahden Höyry-Galleria ja Tikkakoskella sijaitseva Suomen ilmavoimamuseo ovat mielenkiintoisia käyntipaikkoja. Lähilaavulle ja muihin ympäristökohteisiin mukaan kannattaa pyytää ympäristöluotsia. Luotsin kanssa voit myös mennä kävelylle (luotsikävely) yksin tai ryhmän kanssa vaikkapa keskustaan, Kirkkopuistoon, Seminaarinmäelle, Lutakkoon tai Viitaniemeen.

Mitä maksaa?

Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen ja hänen seuransa on sinulle maksutonta. Maksullisiin esityksiin, teattereihin tai konsertteihin kukin maksaa oman lippunsa. Joihinkin esityksiin on luotsialennus.

Avustajana/saattajana toimivalle luotsille pääsylippu on ilmainen ja hänelle tulee varata viereinen paikka. Matkakulut jokainen maksaa itse, paitsi avustettavien kohdalla luotsi voi tarvittaessa matkustaa luotsattavan taksin kyydissä saattajana maksutta.

Kuinka ajoissa tilaus pitää tehdä?

Tilaisuudesta ja tarpeesta riippuen ole yhteydessä koordinaattoriin mahdollisimman hyvissä ajoin, mieluiten kaksi viikkoa ennen valittua esitystä, tilaisuutta tai tapahtumaa. Jos et vielä tiedä minne mennä tai milloin luotsin tarve on ajankohtainen, voit kysyä neuvoa ja vinkkejä koordinaattorilta. 

Tilaushetkellä sovitaan yhdessä yksityiskohdista, kuten esimerkiksi milloin ja missä tavataan sekä kuka lunastaa mahdolliset liput. 

Mitä muuta on hyvä tietää?

Erityisiin tarpeisiin mietitään yhdessä koordinaattorin kanssa, minne mennä ja mitä Jyväskylässä on tarjolla. Joskus on mahdollista sopia esimerkiksi ajankohta, jolloin museot ovat muilta kävijöiltä suljettuna. Tarvittaessa etsitään tila syödä omia eväitä tai kahvipaikka käynnin lopuksi. Tarvittaessa ryhmän vetäjä (tilaaja) huolehtii luotsattavien kunnosta käynneillä, luotsit eivät toimi henkilökohtaisina avustajina. Luotsi voi kuitenkin luotsata henkilöä, jolla on oma avustaja mukana. 

Tuttua kulttuuriluotsia voi pyytää seuraksi uudelleen, mutta aina tämä ei ole mahdollista. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen.

Onko kulttuuriluotsitoimintaa muualla, kuin Jyväskylässä?

Kulttuuriluotsitoimintaa järjestetään valtakunnallisesti. Suurimmista kaupungeista kannattaa etsiä eri nimillä tai kysellä kuikin paikkakunnan vapaaehtoisverkostojen kautta.

Jyväskylän seudun kulttuuriluotsit voivat luotsata lähialueilla, esimerkiksi Muuramessa, Laukaassa ja Korpilahdella. 
 

YHTEYSTIEDOT

Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut - Vapari
Kansalaistoiminnankeskus Matara
Matarankatu 6 A 1, katutaso
40100 Jyväskylä
[email protected] 

Koordinaattori Leila Koskinen
p. 050 312 5315
leila.k.koskinen(at)jyvaskyla.fi