Lutakon sataman kehittäminen
Jyväskylän ydinkeskustan kupeessa, Jyväsjärven rannalla sijaitsevasta Lutakon satamasta on muotoutumassa monipuolinen ja viihtyisä kaupunkilaisten olohuone. Suomen elämyksellisemmäksi satamaksi kuvailtua satamaa kehitetään tulevien vuosien aikana tarjoamaan tilaa ja mahdollisuuksia monenlaiseen vapaa-ajan viettoon.
Lutakon sataman kehittämiseksi on tehty pitkän tähtäimen visiosuunnitelma vuonna 2020. Visiosuunnitelman tarkoitus on ohjata alueen kehittämistä jatkossa. Suunnitelman lähtökohtina ovat turvallisuus, toiminnallisuus ja aktiivisuus. Visiosuunnitelman pohjalta on tehty tarkempi yleissuunnitelma, joka käsittelee Lutakon sataman laitureiden sijoittumista satama-alueella.
Tutustu visiosuunnitelmaan ja sen pohjalta laadittuun yleissuunnitelmaan
Juuri nyt alueella on käynnissä kaavamuutos, jolla todetaan alueen nykyinen maankäyttö sekä mahdollistetaan lähivuosina tapahtuva suunniteltu maankäyttö ja rakentaminen.
Satamankärkeen uusi saunaravintola Viilu
Aivan satamankärkeen rakentuu uusi satamaravintola Viilu saunatiloineen. Osuuskauppa Keskimaan rakennuttaman rakennuksen avajaisia vietetään kesällä 2022. Rakennuksen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Koan Oy.
Ympäristön rakentaminen
Saunaravintolan ympäristöä rakennetaan paraikaa ja tavoitteena on saada alue mahdollisimman valmiiksi Viilun avajaisiin. Alueelle rakennetaan kulkuväyliä ja puistomaisia istutusalueita sekä tilaa alueella vierailevien pysäköintiin. Työt jatkuvat vuoteen 2024 saakka.
Alvar Aallon vene rantautuu satamaan
Sataman kärkeen rakennetaan kesän 2022 aikana venekoppeli, johon rantautuu Alvar Aallon kunnostettu vene ”Nemo Propheta in Patria”. Koppelin lasisten seinien läpi voi veneen lisäksi tutkailla muun muassa veneeseen kuuluneita varusteita. Koppeli toteutetaan yhteistyössä Aalto-säätiön ja -museon kanssa.
Koppelit pullollaan palveluita
Koppelirivistö jatkuu Aallon venekoppelista Rantaväylää kohti. Vuosien 2023-2024 aikana toteutettava koppelit tarjoavat tilaa erilaisille toiminnoille. Sesongista riippuen keskimmäisen koppelikatoksen alta voi löytyä esimerkiksi kahviloita, putiikkeja, infopisteitä. Reunimmainen koppeli puolestaan tarjoaa vierasvenesatamapalveluita satamassa vieraileville veneilijöille sekä saniteettitilat kaikille alueella vieraileville.
Satamajärjestys ja venelaiturit
Satamajärjestystä päivitettiin vuonna 2021, jolloin myös veneiden sijoittelua päivitettiin. Alueen laitureita uudistetaan tarvittaessa tulevina vuosina.
Lue lisää
- satama-alueen kaavamuutoksen verkkosivut
- satama-alueen visio- ja toteutussuunnitelmat
- Lutakon satama - Suomen elämyksellisin satama
- Sataman palvelut veneilijöille
Ota yhteyttä
- asemakaavoitus, projektipäällikkö Ora Nuutinen, ora.nuutinen(a)jyvaskyla.fi, p. 040 195 5534
- liikenne- ja viheralueet, katupäällikkö Tuula Smolander, tuula.smolander(a)jyvaskyla.fi, p. 050 590 1032