Hyppää pääsisältöön
Kuva
Rahaa pöydällä. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä
Pääsisältö

Rakennusvalvonnan taksa

Rakennusvalvonta perii rakennusluvan käsittelystä ja muista rakennusvalvonnan toimenpiteistä maksuja kaupunginhallituksen hyväksymän rakennusvalvontataksan mukaisesti. Taksan maksut eivät ole arvonlisäverollisia. Rakennusluvan maksun yhteydessä peritään myös maankäytön suorittamat rakennusvalvontamittaukset: rakennuksen paikan merkitseminen ja rakennuksen sijaintikatselmus.

Rakennusvalvonnan voimassa oleva taksa 2023.

Palvelumaksut

Rakennusvalvonnan palvelutaksan mukaiset maksut peritään tehtävistä tai toimenpiteistä, jotka eivät varsinaisesti liity luvan varaisen rakentamisen valvontaan, mutta joita rakennusvalvonta suorittaa asiakkaan tilauksesta. Palvelutaksassa määritellään myös arkisto- ja kopiointipalveluista perittävät maksut.

Maksun määräytyminen edellyttää, että tarkastukset ja tehtävät on asiakas kirjallisesti pyytänyt tai että ne perustuvat asiakkaan ja kaupungin väliseen sopimukseen.

Rakennusvalvonnan voimassa oleva palvelutaksa 2021

Esimerkkilaskelma rakennuslupamaksusta

Kokonaisalaltaan 150 m2:n suuruisen omakotitalon rakennuslupamaksu (sisältää aloittamisoikeuden ennen rakennusluvan lainvoimaisuutta):

  • luvan perusmaksu 305 euroa (taksan kohta 2)
  • kokonaisala 150 m² x 5,40 euroa = 810 euroa (taksan kohta 2a)
  • työnjohtajien hyväksyminen (vastaava työnjohtaja, KVV-työnjohtaja, IV-työnjohtaja), á 60 euroa = 180 euroa (taksan kohta 35)
  • aloittamisoikeus 170 euroa (taksan kohta 29)

Rakennusvalvonnan maksut yhteensä 1465 euroa

Lisäksi rakennusluvan laskussa veloitetaan myös maankäytön maksuja vähintään:

  • paikan merkitseminen 335 euroa (taksan kohta 82)
  • sijaintikatselmus 235 euroa (taksan kohta 94)

Maankäytön maksut yhteensä 570 euroa

Rakennusluvan veloitus yhteensä 2035 euroa.

Lupalasku lähetetään luvan myöntämisen jälkeen.
 

Alennus lupamaksusta marras–tammikuun aikana jätetyistä hakemuksista

Enintään kaksiasuntoisen uuden asuinrakennuksen osalta voidaan lupamaksua alentaa 20 prosenttia luvan perus- ja kokonaisalan mukaisesta maksusta, kun lupahakemus on jätetty vaadittavine liitteineen rakennusvalvontaan 1.11. - 31.1. välisenä aikana. Alennusta ei myönnetä maankäytön maksuista eli rakennuspaikan merkitsemisestä ja sijaintikatselmuksesta.

Asiasanat:  
taksa