Kaupungintalo

Poikkeustilanteen vuoksi kaupungintalolla palvellaan ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostitse elokuun alkuun saakka.

Toimielinten kokouksia jatketaan etäkokouksina kesätaukoon saakka. Vaikka kokoontumisrajoituksia lievennetään 1.6. alkaen 10 hengen kokoontumisista 50 hengen kokoontumisiin, Jyväskylän kaupunki jatkaa pääsääntöisesti etäkokouksia myös kesäkuussa.

Myöskään muita kokouksia ja opastettuja kierroksia kaupungintalolla ei pääsääntöisesti järjestetä, ennen kuin tilanne on arvioitu uudelleen syyskauden käynnistyessä elokuun alussa.

Otathan tarvittaessa yhteyttä arkisin klo 8-15:

puh. 014 266 7117 / aulapalvelu
puh. 014 266 0888 / kirjaamo, kirjaamo@jyvaskyla.fi

Linkkejä

Jyväskylän kaupungin joulukuusi vuonna 2019.
Jyväskylän kaupungin joulukuusi vuonna 2019. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän kaupungintalo valmistui vuonna 1899 Carl Ludvig Engelin laatiman ruutuasemakaavan tärkeimmän korttelin kirkkotorin reunaan osoitteeseen Vapaudenkatu 32. Lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema uusrenessanssityylinen rakennus oli aikoinaan kaupungin mittavin rakennushanke. Rakennukseen sijoittuivat maistraatti, raastuvanoikeus, rahatoimikamari, kirjasto ja lukusali, Suomen pankki ja huutokauppakamari. Lisäksi rakennuksessa tuli tiloja yhdistyksille ja seuroille. Rakennukseen saatiin myös pitkään kaivattu kaupunkilaisten juhlasali ja ravintola.

Kunnallistalona tunnetussa kaupungintalossa on tehty yli 110-vuotisen historian aikana lukuisia korjaus- ja muutostöitä. Vuosien 2010-2012 peruskorjauksen jälkeen kaupungintaloon tuli 2013 helmikuusta alkaen työtilat noin 30 henkilölle. Peruskorjauksessa taloon palautettiin alkuperäinen huonejärjestys ja entisöityihin tiloihin alkuperäinen värimaailma. Rakennukseen keskittyvät kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien kokoustilat. Myös valtuustoryhmät kokoontuvat kaupungintalolla.

Kaupunginjohtajan työhuone ja kaupunginhallituksen kokoushuone palasivat 1. kerrokseen, jossa toimii myös mm. kaupungin kirjaamo. Toisen kerroksen valtuustosalina toimiva juhlasali, Schildtin sali sekä Herrain ja Naisten salit ovat juhla- ja edustuskäytössä. Kaupungintalossa järjestetään myös opastettuja esittelykierroksia.

Jyväskylän kaupungintalo on yksi harvoista 1800-luvulta säilyneistä rakennuksista Jyväskylän keskustassa. Talo on suojeltu asemakaavalla 5.10.1998. Rakennus on osa Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja myös Keski-Suomen 14.4.2009 vahvistetussa maakuntakaavassa sen arvot todetaan.

Nuorelle kaupungille aikoinaan rakennetusta Kunnallistalosta on tullut nykyaikainen ja toimiva kokous-, työ- ja juhlatila.

Linkkejä

Jyväskylän kaupungin joulukuusi vuonna 2019.
Jyväskylän kaupungin joulukuusi vuonna 2019. Kuva Jaana Pinson
Asiasanat: