Laajavuoren luontopolku
Polku sijaitsee Laajavuoren ulkoilualueella ja kiertää kisakeskuksen alue mukaan lukien noin neljän kilometrin mittaisena vastapäivään vuoren ala- ja välirinteiden metsissä. Polku kunnostettiin vuonna 2016, minkä yhteydessä polku ohjattiin kulkemaan laskettelureittien länsipuolelta aiempaa viihtyisämpää ja turvallisempaa reittiä pitkin. Luontopolun kiertämiseen kuluu reippaasti kävellen ja rastitauluihin tutustuen aikaa vajaat kaksi tuntia. Oma aikansa kannattaa varata evästaukoon laavulla, jonne on opastus luontopolun varrelta. Laavulla on nuotiopaikka, jonne kannattaa ottaa omat polttopuut mukaan. Metsäpalovaroituksen aikaan tulenteko on kielletty kaikilla nuotiopaikoilla. Jyväskylän luontopoluilla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita. Tuo roskat mukanasi retkeltä kotona lajiteltaviksi.
Laajavuoren luonto tarjoaa retkeilijälle mahdollisuuden tutustua mm. vanhojen kuusikoiden hämyiseen tunnelmaan, suopursun tuoksuiseen rämeeseen ja erilaisiin metsänkäyttötapoihin. Luontotyyppien lisäksi luontopolun rastit kertovat alueella elävistä kasveista, linnuista ja sienistä.
Maasto on mäkistä ja polkupohja paikoin kivikkoista, joten kierros lienee liian vaativa alle kouluikäisille lapsille ja ikäihmisille. Laavulle voi halutessaan kulkea hiihtokeskuksen parkkipaikalta lähtevää, aluksi Hyppyritietä pitkin kulkevaa helppokulkuisempaa, karttaan merkittyä virkistysreittiä pitkin.
Polun lähtötaulu on hiihtokeskuksen pohjoispuolella Vuorilammen saunalle johtavan tien varressa noin sadan metrin päässä lammesta. Hiihtokeskuksen pysäköintialueen pohjoisreunasta on opasteet polun aloituspisteeseen. Polun rastitettu osuus päättyy hiihtokeskuksen eteläpuolelle Killerin raitille, jonne tultaessa vasemmalle kääntymällä löytää takaisin hiihtokeskuksen pysäköintialueelle. Polun varrella on 17 rastitaulua. Luontopolulla ei ole talvikunnossapitoa. Latukaudella se on viimeisen rastin ja hiihtokeskuksen välisen pätkän hiihtolatuna, jolla ei voi kävellä.
Laajavuoren luontopolun alku on suljettu rullahiihtoradan työmaan ajaksi
Jyväskylän Laajavuoren Vuorilammen ympäristöön toteutettavan ympärivuotisen hiihtoreitin rakentaminen on käynnistynyt Hikipolun sillan ja sillan alittavan kuntoradan rakentamisella.
Vuorilammen ja Hikipolun läheisyydessä olevia ulkoilureitistöjä on jouduttu sulkemaan ja uudelleenohjaamaan rakennustyömaa-alueen rajauksen takia. Rakennustöiden aikana alueella liikkuu työkoneita. Laajiksen suunnasta tullessa kuljetaan Laajavuorentien alikulun kautta.
Laajavuoren ympärivuotisen hiihtoreitin rakennushankkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan vajaa kilometrin pituinen reitti, alikulkusilta Hikipolun ja ulkoilureitin risteykseen sekä nykyisen hiihtostadionin parkkipaikan kunnostus. Hiihtoreitin rakentaminen on käynnistynyt viikolla 34 Laajavuoren Vuorilammen ympäristössä toteutettavilla pinnanraivaus- ja maankaivutöillä. Hikipolun silta ja sillan alittava kuntorata valmistuvat vuoden 2022 loppuun mennessä. Asfaltoitu hiihtoreitti ja hiihtostadionin parkkipaikka toteutetaan kesällä 2023.
Lisätietoa Laajavuoren kehittämisestä

Linkkilinja 25 Laajavuoreen
Pysäkki Laajavuori 1 (500 m opastaululle)
Linkin Reittiopas
Luontopolun kartta (pdf)
Rastitaulut (pdf)