Hyppää pääsisältöön

3.4.2024

Kuva
Henkilö nojailee kirjaston tiskiin. Kuva Satu Kivistö
Janne Silvendoinen työskentelee Jyväskylän pääkirjastolla vastaavana virkailijana. Jannea ei kuitenkaan aina näe infopisteellä, koska hän tekee paljon muutakin, mitä me tavalliset kirjastonkäyttäjät emme edes näe. Tiedätkö, mitä kysymyksiä infopisteellä kysytään eniten? Entä joko olet hyödyntänyt kirjaston tarjoamaa henkilökohtaista kirjavinkkausta? Muun muassa näistä Janne kertoo meille tässä enemmän.

Janne Silvendoinen suoritti Keravalla tieto- ja kirjastopalveluiden ammattitutkinnon monimuoto-opintoina pääasiassa etänä Jyväskylästä. Sen jälkeen hän on työskennellyt Jyväskylän kaupungin pääkirjastolla. Ennen opintojaan Janne teki kirjastolla erilaisia sijaisuuksia ja työharjoitteluja noin kahdeksan vuotta, joten kirjastomaailma on ehtinyt tulla Jannelle tutuksi.

– Kun olin hetken työttömänä, TE-keskuksesta ehdotettiin, että kirjasto ottaa työkokeilijoita, joten käypä katsomassa, mitä siellä olisi tarjolla. TE-keskuksessa muistettiin, että olin hakeutunut kirjastolle kesätöihin aiemmin asuessani vielä Pieksämäellä.

– Täällä oli avustajan paikka juuri silloin avoinna. Siitä urani kirjastolla lähti liikkeelle.

Kirjastoalalla kilpailu työpaikoista on kovaa. Suurin osa pääsee töihin kirjastolle sijaisuuksien kautta. Kun paikka sitten aukea, niin silloin on hyvä, jos jalka on sijaisuuden tai harjoittelun avulla jo oven välissä.

Kirjastolla käy paljon alanvaihtajia tutustumassa kirjastotyöhön esimerkiksi Kevan tai TE-keskuksen kautta. Kokeilujakson jälkeen voi sitten päättää, kiinnostaako kirjastoala niin paljoa, että lähtee opiskelemaan alaa enemmän.

”Eniten tykkään roolistani perehdyttäjänä”

Janne työskentelee Jyväskylän pääkirjastolla vastaavana virkailijana. Jannella on samat työtehtävät kuin kaikilla muillakin kirjastovirkailijoilla: asiakaspalvelu, kuormien purkamiset, pakkaamiset, hyllytykset, aineiston tarkistukset ja muut päivittäiset työt.

– Sen lisäksi vastaan työntekijöiden perehdytyksestä. Otan vastaan uudet työntekijät, kesätyöntekijät ja sijaiset, esittelen paikkoja, opastan tehtäviin, kerron mitä missäkin tehdään, koordinoin perehdytystä ja toimin siinä vierellä samalla myös työpaikkaohjaajana, listaa Janne mieluisia vastuitaan.
Kirjasto koki tarpeelliseksi saada uusille työntekijöille keskitettyä perehdytystä. Ihmisen, joka koordinoi perehdytysprosessia. Pääkirjastolle tulee aika ajoin myös muista kirjastoista ihmisiä sijaistamaan. Kirjastotyö on samaa kaikissa kirjastoissa, mutta jokainen kirjasto toimii vähän eri tavalla.

Työssäni tykkään perehdyttämisestä eniten

Kirjastolla otetaan työelämään harjoittelijat lämpimästi ja arvostaen vastaan

Janne vastaa perehdyttäjänä myös esimerkiksi koulujen TET-jaksoista eli kun koululaiset tulevat tutustumaan työelämään kirjastolle. Jannen tehtävänä on esitellä koululaisille kirjastotyötä.

– Se on palkitsevaa, koska se on yleensä oppilaan ensikosketus työelämään. Siinä pääsee avaamaan, mitä teemme, millaisia velvollisuuksia ja vastuita meillä työntekijällä on täällä kirjastolla.

Perehdyttäjä suunnittelee tettiläisten työkokeilujaksoista kiinnostavia ja monipuolisia työelämäharjoittelijoille.

– Suunnittelen ennen TET-oppilaiden tuloa, missä käymme tutustumassa, että oppilaat näkevät viikon kuluessa, miten kirjat tulevat kirjastolle, mitä kirjaston hoitaja tekee ja minkälaisia tehtäviä täällä ylipäätään on.

– Yhden oppilaan vanhemmalta tuli kerran kommenttia, kun TET-jakson jälkeen lapsi oli kotiin tullessaan sanonut, että hän voisi hakea kesätöihin kirjastolle. Kyseinen vanhempi kiitteli, että nyt oli TET-jakso hoidettu todella hyvin, myhäilee Janne.

Asiakas voi lainata mistä kirjastosta vaan ja palauttaa lainansa mihin kirjastoon haluaa

Janne vetää myös kirjastolla asiakkuuksien ja logistiikan kehitystiimiä. Janne havainnollistaa kirjastologistiikan merkitystä seuraavasti:

– Kirjaston tehokas logistiikka mahdollistaa, että pystyt asioimaan missä tahansa Keski-kirjastossa – voit lainata mistä vaan ja palauttaa minne vaan. Voit myös varata kirjan Halssilan kirjastosta ja noutaa sen Palokan kirjastosta. Kirjat siis liikkuvat ympäri Keski-Suomea.

Pääkirjastolle tulee joka päivä muista yksiköistä aineistoa: kirjoja, levyjä, pelejä.

– Tänne pääkirjastolle tulee pelkästään kirjoja parikymmentä muuttolaatikollista päivittäin eli satoja kirjoja.

Lisäksi Asiakas- ja logistiikkatiimi miettii päivittäisiä asiakastilanteita, esimerkiksi laskutukseen ja kirjastokortteihin liittyviä kysymyksiä tai opastaa henkilökuntaa, miten kirjastokortti tehdään, mitä tietoja korttiin pitää kysyä asiakkaalta tai pitääkö lomaketta muuttaa asiakkaalle selkeämmäksi.

Kuva
Henkilö kirjaston lainauspisteellä. Kuva Satu Kivistö
Asema 11 on Jannen oma suosikkikirja. 
– Siitä tykkäsin tosi paljon. Se oli yksinkertaisesti kirjoitettu, mutta ei liian helppoa. Tapahtumat etenivät kahdessa kerroksessa - menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Erittäin jännittävä scifi-kirja. Mutta aina kun joku kollega vinkkaa, niin kyllä minä tartun vinkkiin, että kuulostaapa kiinnostavalta, kokeillaanpa tuota.

Yhtä asiaa kysytään ylitse muiden kirjaston infopisteellä

Kirjastoilla kysyminen on tehty kirjaston käyttäjille helpoksi. Kun asiakas astuu kirjastoon, infopiste osuu ensimmäisenä silmään. Siihen on helppo kävellä ja käydä kysymässä neuvoa.

– Tyypillisin kysymys on, missä täällä voi tulostaa. Ihmisten tarvitsee tulostella vuokrahakemuksia, lentolipuja, todistuksia. Ei ihmisillä ole kotona välttämättä tulostinta eikä muualla oikein ole julkisia tulostusmahdollisuuksiakaan.

– Toiseksi eniten kysytään, voinko palauttaa kirjan tänne, kun olen lainannut sen toisesta kirjastosta. Ja usein kysytään myös, mikä tämä kirjastoverkko oikein on, koska sekään ei ole kovin tuttu kirjaston käyttäjille.

Luonnollisesti ihmiset kysyvät paljon myös, onko teillä tätä tai tuota kirjaa. Monet asiakkaat tulevat kirjastoon Jannen mukaan myös Keskisuomalaisesta leikkaamansa kirja-arvosteluartikkelin kanssa kysymään, löytyykö kirjastolta heidän etsimäänsä kirjaa.

Itse luen ehkä kirjan vuodessa. Enemmän kuuntelen musiikkia ja katselen leffoja. 

Kirjastoilta löytyy monen alan asiantuntemusta avuksi asiakkaille

Tänä päivänä on helppo selata ja lainata kirjoja netin kautta. Miksi ihmiset silti tulevat kirjastoon?

– Luulen, että ihmiset haluavat plärätä täällä fyysisiä kirjoja. Moni tulee kirjastoon tekemään töitä tai opiskelemaan, sillä meillä on tuolla kolmannessa kerroksessa hiljaisia tiloja työntekoa ja opiskelua varten. Samalla reissulla lainataan tai palautetaan kirjat. Tai toisin päin, kun tullaan lainaamaan kirjoja, niin siinä samalla käytetään näitä muitakin kirjaston palveluita.

– Olen huomannut, että monen aamurutiiniin kuuluu poiketa kirjastoon lukemaan aamun lehti ja vasta sen jälkeen siirrytään päivän ohjelmassa eteenpäin.

Janne kertoo, että lapsiperheet käyvät usein aamupäivällä kirjastossa katsomassa lapsille lukemista ja samalla lapset pääsevät kirjaston leikkialueelle leikkimään. Myös lastenosaston akvaariot kiinnostavat lapsia ja joitakin vanhempiakin.

Jannen arvelee, että kirjastolle tullaan etsimään asiantuntemusta, kun halutaan löytää uusia kirjoja, sarjakuvia tai musiikkia.

– Kaikkien virkailijoiden ei tarvitse tietää kaikkea kaikesta, vaan yksi tietää harrastuksensa kautta musiikista jotakin, toinen keräilee sarjakuvia ja tietää niistä paljon ja kolmas lukee kevyitä dekkareita ja on asiantuntija sillä alueella. Virkailijat kyllä tietävät, mistä he löytävät minkäkin alan asiantuntijan asiakkaalle avuksi tai hyödyntävät valmiita vinkkilistoja.


Teksti ja kuvat: Satu Kivistö

Kirjastolta saa monenlaista palvelua

Janne nostaa muutamia suosittuja palveluita kirjastonkäyttäjille hyödynnettäväksi.

Hyödynnä valmiita lukulistoja. Keski.finna.fi-sivuilta löytyy uutisia, tapahtumavinkkejä, erilaisia lukulistoja, esimerkiksi varatuimmat, nousussa tai lainatuimmat kirjat. Sivuilta löytyy myös erilaisia teemajuttuja, kuten Minna Canthin päivänä listauksia ja tietoa Minna Canthin kirjoista ja elämästä.

Tilaa henkilökohtaista lukuvinkkausta. Vastaat vain lyhyeen kyselyyn, minkälaisia lukutottumuksia sinulla on, minkälaista kirjallisuutta haluat lukea, minkälaista et halua lukea. Kirjastolla asiantuntija kerää sinulle valmiin paketin, josta voit valita, mitkä listauksen kirjat kiinnostaisivat sinua eniten.


Kirjaston verkkosivut

Kuva
Siirry kirjaston sivustolle.

Avoimet työpaikat Jyväskylän kaupungilla

Inspiroidu osaajistamme

Asiasanat: