Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet
Vesihuoltolain 6 §:n mukaan kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta. Vesilaitoksella on vastuu vesihuollon järjestämisestä niillä alueilla, jotka on hyväksytty vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiksi.
Vesihuollon toiminta-alueeksi hyväksyminen
Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden hyväksyminen kuuluu kunnan viranomaistehtäviin. Alueella toimiva vesihuoltolaitos (esimerkiksi vesiosuuskunta) tekee kunnalle esityksen laitoksen toiminta-alueesta. Kunta hankkii asiasta lausunnot valvontaviranomaisilta ja varaa alueen kiinteistöjen omistajille sekä haltijoille tilaisuuden tulla kuulluiksi.
Jyväskylän kaupungin hallintosäännön mukaan kaupunkirakennelautakunta päättää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymisestä.
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin, kun alue on vahvistettu vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeksi.
Linkki vesihuoltolakiin: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010119
Käsittelyssä olevat ja hyväksytyt vesihuoltolaitosten toiminta-alueet
Käsittelyssä olevat toiminta-alueet
Alva-yhtiöt Oy:n vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajennus, kaupunkirakennelautakunta 30.5.2023
Laajennusesitys koskee seuraavia alueita:
- Vaajakoski: Haapalammentie
- Haapaniemi II: Rutasentie, Aadanpolku, Elinanpolku, Ruorikuja, Ankkuripolku
- Hämeenlahti: Tousalankuja
- Itäinen Palokärki: Huletie, Hulekuja, Kuormaajankaari, Kiskotie, Koivupurontie, Metsäpellontie, Yritystie
- Kanavuori: Metsälehmuksentie
- Kauramäki: Appiukontie, Anopintie, Vävypojanpolku, Lyhdelenkki, Sinitiaisentie, Tilkunlammentie, Hömötiaisentie, Pyrstötiaisentie, Kuusitiaisentie
- Kirri: Kirrinrinne, Kirrinmäki
- Laajavuori: Hikipolku
- Läntinen Palokärki: Rekkamiehentie, Lastaustie, Ampumaradantie
- Palokangas: Kytkin, Jarru, Vilkkutie, Rattikatu
- Ruoke II: Hiekkaharjuntie, Timolantie, Kalhunkuja, Lylyntie, Sivakkapolku, Ahkiontie
- Savonmäki: Leppävedentie
- Savulahti II: Virvelikatu, Koukkukatu, Siimakuja
- Vesanka: Tuhkurinmäentie, Tuhkurinrinne, Tuhkurinpolku
- Ylä-Mäyrämäki: Rahkasammal, Mäyränraitti
Hyväksytyt toiminta-alueet 2011-
Peltosuon vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston toiminta-alueen muutos Tikka-Mannilassa, kaupunkirakennelautakunta 20.9.2022
Nähtävillä 14.6.–12.8.2022
Alva-yhtiöt Oy:n toiminta-alueiden laajennus Puuppolassa (Purola-Lahdenpohja), kaupunkirakennelautakunta 15.3.2022
Nähtävillä 22.10.-22.11.2021
Leppälahti-Savio vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 1.2.2022
Nähtävillä 24.8.-24.9.2021
Alva-yhtiöt Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Ruokomäentie), kaupunkirakennelautakunta 18.5.2021
Nähtävillä 19.2.-19.3.2021
Alva-yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Tikkakoski), kaupunkirakennelautakunta 3.11.2020
Nähtävillä 28.8.-30.9.2020
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Kaunisharju, Koskenniska), kaupunkirakennelautakunta 17.12.2019
Nähtävillä 25.10.-25.11.2019
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Ykshaukinen), kaupunkirakennelautakunta 27.8.2019
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy toiminta-alueiden laajennus (Väinölänranta), kaupunkirakennelautakunta 16.4.2019
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Savulahti I), kaupunkirakennelautakunta 7.5.2019
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n huleveden toiminta-alueiden muuttaminen, kaupunkirakennelautakunta 12.12.2017
Etelä-Korpilahden vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 28.11.2017
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy:n toiminta-alueiden laajennus (Tyynelänmäentie), kaupunkirakennelautakunta 5.9.2017
Kärkisten vesiosuuskunnan toiminta-alueiden laajennus, kaupunkirakennelautakunta 9.8.2016
Rajahongan vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 3.5.2016
Hyrkkölän vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 17.11.2015
Kärkisten vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 9.9.2014
Oittilan vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 9.9.2014
Alva -yhtiöt (Jyväskylän Energia) Oy, kaupunkirakennelautakunta 6.5.2014
Nähtävillä 7.3.-7.4.2014
Ykshaukisen vesiosuuskunta, kaupunkirakennelautakunta 24.9.2013
Kuikan vesiosuuskunta, kaupunginhallitus 1.10.2012
Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunta, kaupunginhallitus 30.4.2012
Vesankajärven vesiosuuskunta, kaupunginhallitus 30.4.2012
Kärkisten vesiosuuskunta, kaupunginhallitus 28.3.2011