Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lapsi temppuilemassa perheryhmässä yhdessä vanhemman kanssa. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Haluaisitko lisätä arkiaktiivisuuttasi ja tavoitella liikunnallisempaa elämäntapaa? Jos vastasit kyllä, varaa aika maksuttomaan liikuntaneuvontaan.

Sinulle laaditaan henkilökohtainen liikunta- ja aktivointisuunnitelma, jota lähdet toteuttamaan sinulle sopivalla tavalla. Tapaamisissa keskustellaan tarpeen mukaan myös ravitsemuksesta, unesta ja levosta. Liikuntaneuvoja toimii tsempparina matkasi varrella. Yhteydenpitoa voidaan järjestää tapaamisin ja soitoin.

Lapset, nuoret ja perheet

Haluaisitko

  • Lisätä arkiaktiivisuuttasi?
  • Löytää liikunnallisen harrastuksen?
  • Olla energisempi?
  • Jaksaa koulupäivän paremmin?
  • Syödä terveellisemmin ja monipuollisemmin?
  • Nukkua enemmän?
  • Vähentää ruutuaikaa?
  • Vai jotain muuta?

Mukaan on mahdollisuus tulla kouluterveydenhoitajan tai muun ammattihenkilön lähetteellä. Ajan voi varata myös itse. Lapsi tai nuori voi osallistua tapaamisiin joko yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. Huoltajan osallisuus on tärkeässä roolissa mahdollisuuksien mukaan. Tapaamispaikka sovitaan ajanvarauksen yhteydessä.

Ajankohtaista

  • to 8.8. ei ajanvarausta ja puhelinneuvontaa koulutuksen vuoksi.

Ajanvaraukset sekä puhelinneuvonta

Liikuntaneuvonnan puhelinnumero p. 014 569 0179

  • tiistaisin 15–16
  • torstaisin 8–9

Lisätietoja

Liikunnanohjaaja
Sirkku Hiljanen-Coutts 
p. 040 550 7305, sirkku.hiljanen-coutts[a]jyvaskyla.fi

Asiakaskokemuksia liikuntaneuvonnasta

Asiasanat:  
liikunta