Kansalaistoiminnan avustukset
Kansalaistoiminnan avustuksilla luodaan edellytyksiä omaehtoiselle toiminnalle, joka suunnataan avoimesti asukkaille tavoitteena yhteisöllisyyden ja kumppanuuden vahvistaminen ja vapaaehtoistoiminnan lisääminen. Avustuksia myönnetään järjestöjen ja yhteisöjen asukas- ja kylätoimintaan sekä muuhun kansalaistoimintaan. Jyväskylän kaupunkistrategian mukaisesti avustuksilla halutaan tukea ja edistää kuntalaisten hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Kansalaistoiminnan avustuksia myönnetään toiminta- ja kohdeavustuksina ja niistä päättää kulttuuri- ja liikuntalautakunta. Vuonna 2025 avustuksia on jaettavana 40 000 €.
Hakeminen ja hakuajat
Hakuaika 2.-31.1.2025
Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella. Avustusjärjestelmään tunnistaudutaan pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Jos avustusmäärärahaa jää jäljelle kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa maaliskuussa tehtyjen avustuspäätösten jälkeen, käynnistetään kohdeavustusten toinen haku, joka päättyy elokuun viimeisenä arkipäivänä. Kohdeavustushakemus on jätettävä ennen haettavan avustuskohteen toteutumista. Avustusta ei myönnetä jälkikäteen anottuihin, jo toteutuneisiin kohteisiin.
Sähköinen avustusjärjestelmä
Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella. Lisätietoja avustusjärjestelmästä, järjestelmään tunnistautumisesta, Suomi.fi-valtuuksien hakemisesta ja linkin sähköiseen lomakkeeseen löydät Avustukset-sivulta.
Lisätietoja kansalaistoiminnan avustuksista:
erikoissuunnittelija Pirjo Piispanen, p. 050 595 5863, pirjo.piispanen(at)jyvaskyla.fi
Lisätietoja muista avustuksista:
Avustuspäätökset
Päätökset löytyvät kulttuuri- ja liikuntalautakunnan kokouspöytäkirjojen liitteistä.
Kansalaistoiminnan avustukset 2024:
- toiminta-avustukset asia nro 15
- kohdeavustukset asia nro 14
Kansalaistoiminnan avustukset 2023:
- toiminta-avustukset asia nro 18
- kohdeavustukset asia nro 19
Kansalaistoiminnan avustukset 2022:
- toiminta-avustukset asia nro 16
- kohdeavustukset asia nro 17