Kortepohjan keskusta
Kortepohjan asuinalueen keskustaan suunnitellaan täydennysrakentamista. Kaavamuutoksen tavoitteena on luoda edellytykset Kortepohjan keskustan kokonaisvaltaiselle kehittämiselle viihtyisänä, tiiviinä ja toiminnoiltaan monipuolisena lähikeskuksena.
Kaava-alue käsittää Kortepohjan keskustan keskeisimmät korttelit kuten liikekeskuksen, seurakuntakeskuksen ja päiväkodin ja kirjaston korttelit sekä ylioppilaskylän I- ja II-alueet. Lisäksi suunnittelualueeseen kuuluu kortteleihin liittyvät pysäköintikorttelit ja katu- ja virkistysalueet.
Kaavamuutoksessa tutkitaan Kortepohjan keskustan täydennysrakentamisen mahdollisuudet, tarvittavat liikenne- ja pysäköintijärjestelyt, kaupallisten palvelujen ja muiden toimintojen sijoittuminen ja ratkaistaan alueen rakennuskantaan liittyvät suojelukysymykset.
Kortepohjan alueelle ominaista on Bengt Lundstenin asemakaavakilpailuvoittoon perustuva ruudukkomainen korttelirakenne ja kortteleita halkovat suoraviivaiset liikenneväylät. Alueen pysäköinti on keskitetty laajoille paikoitusalueille, minkä vuoksi alueen sisäinen ajoneuvoliikenne on vähäistä. Suunnittelualue on maakunnallisesti arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä (Kortepohjan lähiökeskusta ja ylioppilaskylän alue).
Sijainti kartalla
Kaavatyön eteneminen ja kaava-aineistot
Ajankohtaista
Käsittelyvaiheet
Kaavaluonnos ollut nähtävillä 22.10.-22.11.2021.
Seuraa suunnittelua
Välitämme tietoa suunnittelun etenemisestä sähköpostitse.
Ota yhteyttä
Jussi Sievänen
kaavasuunnittelija
p. 014 569 5053
[email protected]
Jaana Nyman
suunnitteluassistentti
p. 050 591 0330
[email protected]