Huhtakeskus ja lähialue
Huhtasuolle suunnitellaan Huhtakeskuksen alueen kehittämistä vahvistuvana aluekeskuksena, jossa on hyvät edellytykset asumiseen, palveluihin ja liiketoimintaan. Alueelle on tarkoitus kaavoittaa lisää asumista.
Osallistu suunnitteluun - anna palautetta
Tutustu kaavaluonnoksen aineistoihin tällä verkkosivulla ja kommentoi suunnitelmia 31.7. mennessä.
Voit myös:
- Jättää kirjallisen mielipiteen kaupungin kirjaamoon.
- Keskustella suunnittelijan kanssa, yhteystiedot löydät tältä verkkosivulta.
- Seurata suunnittelua liittymällä postituslistalle. Välitämme tietoa sähköpostitse.
Suunnittelualueella ei ole suojeltavia luontoarvoja. Alue on lähes kokonaisuudessaan rakennettu. Huhtakeskus on 1970- ja 1980-luvuilla rakennettu ostoskeskus, jonka rakennukset ja piha-alueet ovat teknisesti huonossa kunnossa. Huhtakeskus koetaan kuluneeksi, ikäväksi ja turvattomaksikin. Suunnittelualueen eteläosassa ovat JASO:n kaksi 2010-luvulla rakennettua palveluasumistaloa. Jyväskylän kaupunkiseurakunnan seurakuntakeskus sijoittuu Nevakadun länsipuolelle. Suunnittelualueen pohjoisosa, Suluntien pohjoispuolella on kaavoitettu kerrostaloasumiselle mutta tontit eivät ole toteutuneet. Maastoa on käsitelty voimakkaasti mutta osalla aluetta kasvaa nuorta lehtipuustoa. Korttelissa 46 rakentamisen määrää ja korkeutta tutkitaan. Huhtakeskuksen korttelin liikennejärjestelmä tutkitaan.
Sijainti kartalla
Kaavatyön eteneminen ja kaava-aineistot
Ajankohtaista
Anna palautetta kaavaluonnoksesta vastaamalla verkkokyselyyn tai kaupungin kirjaamoon lähetettävällä mielipiteellä.
Käsittelyvaiheet
Vireilletulo 30.8.2022
Kaavaluonnos nähtävänä 6.6.-31.7.2025
Seuraa suunnittelua
Välitämme tietoa suunnittelun etenemisestä sähköpostitse.
Ota yhteyttä
Virva Hannula
kaavoitusarkkitehti
p. 050 312 5286
[email protected]
Outi Hänninen
suunnitteluassistentti
p. 040 400 5470
[email protected]