Päivikki Kallio

18.1.-11.2.2024

Näyttely koostuu kolmesta installaatiosta, joiden materiaali on peräisin lapsuudenperheeni arkistoista. Mietin kuinka nämä kaukaiset vuodet ovat vaikuttaneet ajatustapani ja maailmankuvani muotoutumiseen.

Viattomuus-installaation (2020) lähtökohdan muodostaa vanha luokkakuva 60-luvulta. Kasvot on hajotettu kukin omalle pinnalleen. Serigrafiat on toteutettu valkoisella painovärillä valkoiselle paperille. Valon paradoksi toteuttaa teoksen – valon kohdatessa pinnan näkyy vain valkoinen pinta, mutta toiselta puolelta katsottuna painovärin materiaalisuus muuntaa kasvot näkyviksi.

Tuntien kirja (2023) muodostuu Viiden vuoden päiväkirjan muistiinpanoista, olen valinnut otokseksi vuodenkierrosta jokaisen kuun 15. päivän vuosilta 2005-2008. Katsojalla on mahdollisuus pelinomaisesti osallistua teokseen, joka koostuu 12:sta pyöreästä marmoritangosta. Niiden pinnalta on luettavissa pigmenttisiirtona toteutetut päivien tekstit, osittain häivytetyt, osittain korostetut.

Installaation City Lights/Kadonnut kaupunki, 2023, taustalla on ilmiö, johon törmäsin sattumalta vuosia sitten. Halusin saada aikaiseksi ohuen valonsäteen ja asensin valonheittimeen alumiinisen levyn (gobon), jossa oli keskellä vain pieni neulanreikä. Lopputulos oli odottamaton – ei suinkaan valoviiva vaan seinällä näkyi neulanreikäkameran kuva valonheittimen sisätilasta.

Tätä ilmiötä hyödyntää reikäkorteista koottu seinämä. Alkuperäisenä ajankohtana tieteellisten koejärjestelyiden tulokset on ajettu näille reikäkorteille, yhteenvedosta on piirretty kaavio ja siitä valmistettu kohopainolaatta, josta on painettu kirjaan kuva, tuloste. Installaatiossa lävistykset kuitenkin tulkitaan toisin. Reikäkortit toimivat kuin neulanreikäkamera, kohdevalot näyttävät suorakulmaisten reikien lisäksi lampun pyöreän projektion kohtaamalleen seinälle. Reikäkortti toimii kuin nuotinnos, joka muistuttaa mm. mekaanista pianoa varten tehtyjä reikänauhoja. Installaatiossa valolähteet tulkitsevat ”sävellyksen”, jota voi kuvitella uudenlaisena taltiointina tieteellisestä prosessista.

City Lights -installaation reikäkortit ovat peräisin 50-luvun lopulta, isäni Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun tekemästä kasvatustieteen väitöskirjasta ” Psyykkinen kyllästyminen kouluikäisillä erilaisissa taukotilanteissa” (Jyväskylä 1961)

Näyttelyyn liittyy esitys torstaina 25.1. klo 18. Naarmu-yhtye esittää Toshi Ichiyanagin teoksen IBM for Merce Cunningham (1960). Yhtenä instrumenttina käytetään installaatiota City Lights, jolloin se tulkitaan vielä uudella tavalla. Sen IBM:n reikäkortit ovat samalta ajalta kuin IBM-teoksen varhaisiin reikäkortteihin perustuva notaatio. Naarmu-yhtye toimii osana Tulkinnanvaraista-foorumia, joka tutkii ja pitää esillä avantgardemusiikkia.

Vaikka näyttelyssä katse kohdistuu menneisyyteen ja sisältää kaipuun elementtejä, ajattelen kokonaisuuden olevan ”pohdiskelevaa nostalgiaa”*. Reikäkortit toimivat esimerkkinä historiatietoisuudesta, paluusta juurille, jotka ovat vielä konkreettisia ja ymmärrettäviä mutta joihin tämä moninaisten algoritmien outo maailma kuitenkin perustuu. Tieteen ja oppimisen edistysusko toteutuu yleisellä tasolla. Yksilötasolla kaikkeen soluttautuu itseään toistava ja itseensä kiertyvä aika, jonka ajattelen olevan taiteen ominta aluetta.

*Antto Vihma: Nostalgia – teoria ja käytäntö, Teos, 2021.

∗∗∗

Päivikki Kallio (s.1952) asuu ja työskentelee Helsingissä.