Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

Puupiirros
tunnetaan vanhimpana grafiikan menetelmänä. Sen historia alkaa Japanissa 1100-luvulla. Laattamateriaalina käytetään vaneria ja lauta- tai kimpilevyä. Puun leikkaamiseen käytetään erilaisia veitsiä ja talttoja. Puupiirrosta vedostettaessa painoväri telataan laatalle, jolloin väri tarttuu koholla oleviin kohtiin, siis leikkaamattomiin alueisiin. Valmistettaessa monivärinen puupiirros jokaista väriä varten tarvitaan oma painolaatta. Yhden laatan väripuupiirroksessa edetään vuoroin kaivertaen ja vedostaen niin kauan kuin haluttu lopputulos on aikaansaatu. Usein värit levitetään laatan eri kuva-alueille, jolloin ne voidaan vedostaa paperille kerralla.


Linopiirros
tehdään samoin kuin puupiirros, mutta laattana käytetään linoleumia. Linopiirroksessa on mahdollista kaivertaa ohuempia ja terävämpiä viivoja kuin puupiirroksessa. Puupiirrosta ja linopiirrosta vedostettaessa voidaan käyttää prässiä, mutta useimmiten se tehdään käsin. Painopaperi asetetaan levyn päälle ja väri hierretään esim. harjalla, lusikalla tai puisella tai luisella hiertimellä paperiin.


Puukaiverrus
on vanha mutta nykyisin varsin vähän käytetty kohopainomenetelmä. Laatan materiaalina on kova ja lujasyinen puu, useimmiten puksipuu tai pyökki, jonka katkaisupintaan kuva kaiverretaan. Puukaiverruksella saadaan aikaan hyvin hienoa viivastoa ja erivahvuisia harmaan sävyjä. Menetelmä on nykyisin harvinainen.

Asiasanat:  
taidegrafiikka