Anniina Vainionpää: Vieras

22.8.-15.9.2019

Vieras voi olla odotettu tai kutsumaton, tuttu tai muukalainen, joka peilin lailla näyttää meille jotain itsestämme.

Tämä vieras tuli kutsumatta. Lensi ehkä päistikkaa ikkunaan, putosi eikä päässyt enää takaisin lentoon. Löysin isän itkemästä puutarhakeinusta kuollut lintu sylissään. Hän sanoi, että pääsky eli vielä hetki sitten. Hän oli löytänyt sen maasta, nostanut ylös ja laittanut vanhaan lintuhäkkiin lepäämään. Tarjonnut sille vettä ja soitellut joka paikkaan voisiko joku auttaa pientä lintua?

Yhdessä varhaisimmista muistoistani istun isän olkapäillä. Olen ehkä neljä tai viisi ja kuljemme metsässä pohjanmaalla. Kuusen oksat osuvat minua naamaan ja pistelevät. Yhtäkkiä isä pysähtyy ja seisoo aivan hiljaa. Tarkkailen puita mutta en näe mitään ihmeellistä. Isä nostaa minut varovasti alas olkapäiltään, ottaa haulikon ja tähtää. Lintu ehtii pakoon. Salaa olen tyytyväinen, sillä en oikein pidä ampumisesta. Seurauksena on yleensä kuollut eläin ja minua itkettää ja ruokapöydässä on taas riistaa. En pidä sen mausta. Isän reppu haisee metsältä; mullalta, hieltä ja pinttyneeltä vereltä. Isä viettää metsässä ja metsällä lähes kaiken vähästä vapaa-ajastaan.

Tervapääsky ei koskaan noussut enää siivilleen ja minä mietin, että ihminen on ristiriitainen otus. Toinen kelpaa saaliiksi ja toisen lähes samanlaisen vuoksi itketään. Muihin ihmisiin suhtaudutaan myös usein kaksijakoisesti; toiseen samaistutaan ja toista oudoksutaan.

Viimeaikaiset työni käsittelevät historiaa, muistia ja muistamisen tapahtumaa. Henkilökohtaiset kokemukset ovat lähtökohta työskentelylleni. Tutkin töissäni ihmisen erilaisuutta ja vierautta. Ihminen on hauras, pehmeään utuun kietoutunut ja alati muuttuva, toisinaan enää pelkkä ääriviiva.

Monet uusista teoksistani ovat puupiirroksen ja monotypian yhdistelmiä. Monotypiaa tehdessä maalaukselliset teot muuntuvat painamisen hetkellä painetuksi kuvaksi. Vaneria kaivertaessani näen samalla jo mielessäni miltä syntynyt jälki näyttää vedostettuna. Minulla on mielikuva siitä, kuinka paljon tai vähän väriä täytyy käyttää, etteivät esimerkiksi kaiverretut viivat painu vedostettaessa umpeen. Grafiikan tekemisessä minua viehättää erityisesti sattuman mahdollisuus. Rakennan kuvaa palapelimäisesti yhdistelemällä eri laattoja ja tekniikoita samaan työhön. Vedostan työni käsin hiertämällä, koska se antaa minulle parhaan mahdollisuuden vaikuttaa paperille painuvaan jälkeen.

www.anniinavainionpaa.fi/