Kuokkalan yhtenäiskoulun laajennus

Pohjanlammen koulu (luokat 1-6) ja Kuokkalan koulu (luokat 7-9) yhdistyivät muutamia vuosia sitten Kuokkalan yhtenäiskouluksi, jossa opiskelee yli 900 oppilasta. Nykyiset koulurakennukset, jotka sijaitsevat n. 90 metrin etäisyydellä toisistaan, on yhdistetty niiden väliin rakennetulla uudisosalla. Lisäksi entisen Pohjanlammen koulun tilat ja Kuokkalan koulun kädentaidon tilat peruskorjattiin. 


Kuokkalan yhtenäiskoulu, havainnekuva


Rakennushanke toteutettiin kahdessa eri vaiheessa, joista ensimmäisenä tehtiin laajennusosa, n. 5 600 brm2. Työt alkoivat tammikuun alussa 2017 ja laajennusosan työt valmistuivat toukokuussa 2018. Laajennusosan tilat otettiin käyttöön lukukaudelle 2018-2019 siten, että myös Pohjanlammen koulun oppilaat siirtyvät niihin tiloihin väistöön Pohjanlammen koulun peruskorjauksen (kesä 2018- kesä 2019) ajaksi.

Hanke jatkuu vuonna 2021 Kuokkalan koulun valmistuskeittiön muutoksella palvelukeittiöksi ja samalla muokataan koulun oppimisympäristöjä. 

Kuokkalan yhtenäiskoulun laajennuksen kokonaisbudjetti on 26 500 000 € (alv 0 %).


Kuokkalan yhtenäiskoulun työmaa ilmasta kuvattuna


Tulevat tilat tukevat uuden opetussuunnitelman toteuttamista

Kuokkalan yhtenäiskoulu on ensimmäinen Jyväskylän kaupungin koulu, jonka tilat rakennetaan uuden opetuskäsityksen mukaisesti. Uudisrakennukseen ja peruskorjattaviin tiloihin rakennetaan perinteisten luokkien sijaan suuria monitoimitiloja, joita voidaan jakaa liikuteltavilla ja ääntä eristävillä väliseinillä useisiin pienempiin tiloihin. Henkilöstön käyttöön tarkoitetut tilat muuntuvat monimuototyöskentelyä tukeviksi.

Uudistuksen myötä koulun palvelut paranivat. Tiloihin tuli oma kirjasto, nuorisotilat ja terveydenhoitajan, psykologin sekä koulukuraattorin palvelut saatiin saman katon alle. Koulupihan yhteyteen rakentuu Kuokkalan lähiliikuntapuisto, joka tarjoaa koululle monipuoliset mahdollisuudet niin liikunnan kuin muidenkin oppiaineiden opettamiseen. Kouluaikojen ulkopuolella puisto ja koulun piha ovat kaupunkilaisten vapaassa käytössä.


Kuokkalan yhtenäiskoulun piha, havainnekuva


Hankkeen projektipäällikkö Mauno Rein, p. 014 266 8248