Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ratamon tiiliseinä
Pääsisältö

9.2.–5.3.2017

Sarjan kuvien sisältö ja visuaalisuus poikkeaa tavanomaisesta, dokumentaarisesta valokuvataiteesta. Sitä voi pitää enemminkin kameralla taltioituna installaatio- ja performanssitaiteena. Pahvista rakennetut naivistiset la-vasteet, niin sanotut dioraamat, käsittelevät maailman ajankohtaisia ilmiöitä, kuten uskontoa, politiikkaa ja ym-päristöä, mutta myös ihmisen subjektiivista ulottuvuutta.

Kuvien outo ja pahaenteinen atmosfääri rakentaa dualismia arkisen ja makaaberin välille. 
Ajankohtaiset kysymykset piirtyvät esiin valokuvien liioitellun brechtiläisissä lavasteissa. Ne johdattelevat kat-sojan monitasoiseen ja poliittisesti provokatiiviseen kuvamaailmaan. 

Vahvojen perusvärien dominoimiin kulisseihin on lisätty moninaista kuvaa tematisoivaa rekvisiittaa, kuten ome-napuun oksia, kuolleita eläimiä ja jätettä. Mallien kasvot peittyvät milloin uhkeiden kukkakimppujen, milloin mus-tan kankaan alle. Teokset ovat sovellettuja henkilö- tai omakuvia, joissa poseeraus ja naamioituminen, näyttä-minen ja peittäminen vuorottelevat.

Kuvat antavat lähtötilanteen, joka lähemmin tarkasteltuna paljastaa uusia potentiaalisia tulkintoja kuville. Pysty-äkseen samaistumaan tarjottuun maailmaan ja ymmärtääkseen sitä syvemmin on katsojan luettava hatarat la-vasteet ja viitteet aidoiksi osiksi kuvaa.

Rakennan kuvien lavasteet itse käsityönä. Käytän rakentamiseen usein orgaanista materiaalia kuten multaa, kukkia, oksia ja kuolleita eläimiä, joita olen joko hankkinut tai löytänyt. Rakennan elementtejä myös pahvista ja kaikesta sellaisesta kierrätysmateriaalista, jonka keksin käyttökelpoiseksi. Muokkaan materiaaleja maalaamalla, leikkaamalla ja päällystämällä. Elementtien rakentamista edeltää kuva-alan seinien ja lattioiden maalaus.
Kuvan rakentaminen on minulle eräänlainen tutkiva leikki, jota ei määritä ainoastaan kamera ja perinteinen tapa käyttää kameraa.

Käytän tarinoiden sytykkeenä ympäröivän maailman tapahtumia, henkilökohtaista muistoa, tunnetta, samaistu-mista toiseen, kollektiivisia symboleita ja mielipidettä. Haluan yleisemmän kannanoton lisäksi ilmaista itseäni, kuitenkaan olematta itse selvästi nähtynä. Tarinoiden sisälle rakentuu siksi myös sellaisia viestejä, jotka eivät aukea kerralla tai koskaan. Varsinainen tarina saa muotonsa vasta työskentelyprosessin päätteeksi, kulissin valmistumisen myötä.

Tyypillistä töilleni on päähenkilöiden kasvottomuus. Anonymiteetti, joka kuvaan luodaan kasvojen puuttumisen avulla, auttaa kuvan päähenkilön etäännyttämisessä. Katsoja ei pääse varmistamaan kuvan tunnetilaa päähenki-lön kasvoilta, vaan hänen täytyy käyttää toisenlaisia reittejä tunteen ja mielentilan tulkitsemiseen.

Olen itse kuvissa aina kun se on fyysisesti mahdollista. Esiintymällä kuvassa itse säilytän esittävän elementin työskentelyssäni, ruumiillisen tuntuman rakennettuihin lavasteisiin ja kuvan oton hetkeen. Tämä mahdollistaa viime hetken ilmaisun ja improvisaation, joka luo kuviin odottamattomia jännitteitä.

…..

Mari Hokkanen (s. 1979) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hänen kuvalliset tarinansa ovat kehollisia perfor-mansseja ja rakennettuja installaatioita, joiden aiheet käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta tai kulttuurisia ja poliittisia ilmiöitä. Hokkasen tuotantotapa voidaan lukea osaksi valokuvan omakuva-genreä, sillä hän esiintyy kuvissa usein itse. Hokkanen on valmistunut valokuvaajaksi Helsingin teknillisestä ammattikoulusta 2008. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla, muun mu-assa Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Libanonissa.

Asiasanat:  
valokuva
luovan valokuvauksen keskus
näyttely