Kävellen

Kävellen kulkeminen kannattaa. Kävely on mainio tapa kulkea paikasta toiseen ja samalla ylläpitää terveyttä ja jopa kohentaa kuntoa. Töihin, kauppaan tai treeneihin – askeleita kohti fiksumpaa arkea.

Kävely on ilmaista, ei vaadi erityisiä välineitä ja kävellä voit missä ja milloin vain. Samalla kannat kortesi kekoon ilmastotalkoissa!

Lue, kuinka Jyväskylässä edistetään kävelyä ja muita fiksuja kulkumuotoja.

Upe Nykänen kävelemässä

"Kävely antaa aikaa itselle"

"Kävelen päivittäin, koska se on kiva ja järkevä tapa liikkua. Asun sopivan kävelymatkan päässä itselleni arjessa tarpeellisista paikoista. Jalat ovat kulkuneuvoni ympäri vuoden. 

Kävelen esimerkiksi töihin. Siihen menee aikaa 20-30 minuuttia suuntaansa säästä ja reitistä riippuen. Kävelyvauhti sopii minulle. Se antaa aikaa itselle ja omille ajatuksille. 

On kiva havainnoida uusia asioita tutuillakin reiteillä. En käytä kuulokkeita, että voin kuunnella ympäristöä, kuten linnunlaulua. Teen eri pituisia kävelyretkiä sekä kaupunkiin että luontoon. Jyväskylän kaupungin ympäristöluotsina olen opastanut ihmisiä kävellen esimerkiksi katutaiteen pariin. 

Retkeilen myös vapaa-aikana jalkapatikassa. Tykkään liikkua ilman moottorin meteliä ja lihasvoimalla, niin samalla tulee pidettyä kunnosta huolta." 

- Upe Nykänen, Kortepohja

Asiasanat: