Kangas on Jyväskylän kaupungin merkittävin aluekehityshanke, ja alueella toimii jo useita yrityksiä. Kangas on tuttu paikka myös tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille. Vanhan paperitehtaan siipiosassa sijaitsee Kankaan Luova Kampus Gradia ja Tiimiakatemia.
Esimerkkejä erilaisista hankkeista Kankaan alueella:
Circwaste – älykästä jätehuoltoa
Kankaan vanhan paperitehdasalueen älykkäät jätehuoltoratkaisut ja kuluttajalähtöiset kiertotaloutta edistävät kokeilut toteutettiin EU-rahoitteisen, Suomen ympäristökeskuksen hallinnoiman Circwaste-hankkeen osina. Hankkeen tuloksia esitellään oppaassa.
Tutustu oppaaseen.
Kytkin – Kankaan yhteisjärjestelyt
Kankaan yhteisjärjestelyjä luotiin vuonna 2015 päättyneessä Kytkin-projektissa. Tutkittuja osa-alueita olivat esimerkiksi keskitetty pysäköinti, yhteispihat, energia- ja kunnallistekniikan ratkaisut, ICT-ratkaisut kokonaisuudessaan sekä ICT-runkoverkko. Projektissa laadittiin myös kyberturvallisuusstrategia.
Tutustu projektin loppuraporttiin.
Luova kiertotalous -hanke – kiertotalouden sivutuotteet hyödyksi
Luova kiertotalous: Luovalla osaamisella rakennemuutoksesta resurssiviisauteen -hankkeessa kehitettiin monipuolisesti ja -alaisesti opiskelijoiden bio- ja kiertotalousosaamista sekä hyödynnettiin kiertotalouden sivutuotteita ja jätevirtoja.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia hallinnoi vuosina 2017–2020 toteutettua ESR-rahoitteista hanketta, ja sen osatoteuttajana toimii Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Painopiste oli Gradian luovien alojen opiskelijoiden innovointi- ja tuotekehitystaitojen sekä tiimiyrittäjyys- ja työelämäyhteistyövalmiuksien kehittämisessä.
One Planet Living – kestävän elämäntavan konsepti
Kestävää Kangasta kudotaan One Planet Living -konseptilla, johon kuuluu kymmenen ekologisuuteen ja hyvinvointiin tähtäävää periaatetta kaavoituksessa, rakentamisessa ja alueen palvelujen suunnittelussa.