Hannu Hiltunen

Syntynyt: 1956 Juankoskella
Ammattilaiseksi: v. 1977
Aiemmat kiinnitykset: Kokkolan kaupunginteatteri 1977-83, Mikkelin Teatteri 1983-85 ja Jyväskylän kaupunginteatteri 1985-
Mukana seuraavissa kauden 2019-2020 näytelmissä: Teatteriseikkailu, Ella ja Paterock (videolla)

Olin vähän toisella kymmentä, kun Kouvolan teatterin yhteyteen perustettiin koulutusryhmä, joka oli harrasteryhmä, mutta myös valmensi osallistujia esitysten joukkokohtauksiin ja pieniin rooleihin. Ryhmässä oli monen ikäisiä, ja jonkunlaisten pääsykokeiden kautta siihen mentiin. Sen kautta tie vei minut Kouvolan teatteriin iltanäyttelijäksi jo 1970-luvun alkupuolella, ja silloin varsinainen kipinä syttyi. Teatterimaailma vain imi minut mukanaan monista eri syitä. Minulle ei itseni esiin tuominen ole ollut koskaan tärkeintä, ja siksi en halua pian eläkkeelle siirtyessänikään mitään juhlallisuuksia, vaan teatteri itsessään, ne jutut, ne sanomat, ne elämät ovat tärkeitä.

Jyväskylässä olen ollut jo yli 30 vuotta, ja kun on niin kauan ollut täällä ja viihtynyt, niin pakkohan tässä talossa on olla paljon hyvää. Teatterissa on ollut yhdessä tekemisen meininki, ja siitä olen nauttinut. Lisäksi Jyväskylä on kiva kaupunki: tarpeeksi pieni ja tarpeeksi iso. 

Vuosien varrella on saanut olla monessa mukana. Itselleni jollain tapaa kantaaottava ja puhutteleva yhteiskuntapoliittinen teatteri on ollut aina tärkeää – enkä tarkoita tällä puoluepoliittista tekemistä, vaan nimenomaan, että yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita – ei ideologioita – käsitellään myös teatterissa. Hyvä esitys on ravisteleva ja taistelee epäkohtia vastaan. Tietynlainen merkkipaalu urallani on ollut Kaisa Korhosen ohjaama Täällä Pohjantähden alla. Se on mun mielestä jakolinja: on elämä ennen ja jälkeen Pohjantähden. Ja Miika Murasen ohjaamaa Viirua ja Pesosta muistelen lämmöllä. Sitä näyteltiin yhteensä n. 220 kertaa! Rakkaita rooleja on paljon 42-vuotiseen uraan mahtunut: aikoinaan ”oppivuosilta” Juhannustassien Paavo, Tulipunakukan Olavi tai Macbethin Macduff ovat myös jääneet mieleen.

Tekijänä minua ovat teatterinlajikirjon ääripäät aina kiinnostaneet: lähtien Shakespearen draamaklassikoista aina toimiviin, sanotaan nyt vaikka Ray Cooneyn farsseihin.

Työn vastapainona luen paljon ja teen pitkiä kävelylenkkejä. Silloin pääsee pois työhön liittyvistä ajatuksista, ja se rentouttaa.