Hanna Liinoja

Opiskelu- ja työvuosina olin mukana Turun ylioppilasteatterissa ja teatterin tekemisen intohimon juuret ulottuvat sinne. Lisäksi olin iltanäyttelijänä Turun kaupunginteatterissa. Minulle teatteri oli siinä vaiheessa rakas harrastus, intohimo. Lastentarhanopettajan työstä pidin vahvasti, mutta jossain vaiheessa se alkoi olla esteenä ”täysipainoiselle” teatterin tekemiselle, ja elämän suunta oli ratkaistava toisin.

Teatteri on taiteenlajina valtavan yhteisöllinen, ja se on niin vahva tekijä, että tuntuu vaikealta ajatella elämää, myös työelämää, ilman yhteisöllisyyden kokemusta. Minulle teatteri on ikään kuin vastaus myös siihen huutoon. Mitä tulee näyttelijäntyöhön minua sytyttää se, että näyttelijä on tarinankertoja, ja haluan tehdä tarinat eläväksi kokemukseksi yleisö edessä. Vilpitön ja hyvinkin luonnettani määräävä tekijä on ihmistä kohtaan suuntautuva uteliaisuus, ja teatteri mahdollistaa tarinoissaan ihmisen monisäikeisyyden kuvaamisen. Se etsii syitä ihmisen käyttäytymiselle, ymmärtää ja rakentaa ihmiskuvaa yleisölle ja itselle perustelluksi ja uskottavaksi. 

Meidän teatterimme on aina ollut yhteisöllinen, ja luojan kiitos tämä yhteisöllisyys on säilynyt näiden vuosien aikana. Suurin vaikutin siihen, että lukuisten irtiottojen jälkeen olen palannut tänne, on upeat työtoverit.

Teatteriesityksessä haluan tulla kosketetuksi sekä katsojana että tekijänä. Itselleni rakkain työ näyttelijänä on ollut Pirjo-Riitta Tähden dramatisoimassa näytelmässä Maan päällä paikka yksi on. Roolini oli  Ulla Suokko, joka itse asiassa oli alkuperäisromaanin kirjailijan Tuula-Liina Variksen alter ego. Tämä rooli oli itselleni hyvin henkilökohtainen työ jo senkin puolesta, että pystyin käyttämään omaa murrettani. Katsojana puolestaan minulla on kaksi ylittämätöntä kokemusta: Berliinissä Schaubühnessä näin Tsehovin Kirsikkapuiston, jossa Ranevskajan roolissa esiintyi Jutta Lampe. Uskomaton nainen! Toinen on kotimaasta, kun Turun kaupunginteatterissa esitettiin Ernst Bruunin näytelmää Van Gogh ja postinkantaja. Van Goghina oli Esko Salminen. Riipaisevan henkilökohtaista näyttelijäntyötä! 

Vapaa-ajalla nautin suunnattomasti kokkailusta! Ihan parasta on laittaa kiireettömästi ja nautiskellen ”zeniläisittäin” ruokaa. Sen jälkeen nautitaan valmiista ruuasta rauhassa, hitaasti ja keskustellen maailman menosta. Motto? On minulla! Ehkä lähipiiri on saanut jo kyllästymiseen asti kuunnella sitä, mutta ilman muuta: ”Asioilla on tapana järjestyä”.