Hyppää pääsisältöön
Kuva
Rauhalahden voimalaitos savuttaa auringon laskiessa. Kuva Petteri Ahonen
Pääsisältö

Tavoitteenamme on parantaa ilmanlaatua

Jyväskylän kaupunkialueen katujen ja kaupunkia halkovien valtateiden liikenne sekä alueen tuotantolaitokset aiheuttavat paikallista ilmanlaadun huononemista. Kaupungin ympäristönsuojelu pyrkii vähentämään näitä haittoja mm. tehdessään päätöksiä ja antaessaan lausuntoja laitosten toimintaa koskevista luvista sekä kaava- ja liikennesuunnitelmista.

Huomattavin yksittäinen kaupunki-ilman laadun heikentäjä on kuitenkin kaduilla talven jäljiltä oleva hiekoitushiekka. Sen pölyämisen seurauksena ilmanlaatu voi keväisin olla ajoittain jopa erittäin huono.

Ympäristönsuojelu seuraa Jyväskylän kaupunkialueen ilmanlaatua yhteistarkkailusopimuksessa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Yhteistarkkailuun osallistuu kaupungin lisäksi viisi paikallista toiminnanharjoittajaa:

  • Adven Oy
  • Alva-Yhtiöt Oy
  • Loimua Oy
  • Nevel Oy
  • Valmet Technologies Oy

Tarkkailun kustannukset jaetaan osapuolten kesken päästömäärien perusteella.

Ympäristönsuojelussa laaditaan tarkkailun tulosten ja muiden selvitysten perusteella ilmanlaadun seurantaraportteja, jotka löytyvät sähköisenä tämän sivun info-laatikosta. Lisäksi löydät sieltä myös ilmanlaadun viimeisimmän kuukausiraportin. 

Ilmantarkkailu 

llmanlaatua mitataan kaupungin alueella jatkuvatoimisesti kahdella mittausasemalla keskustassa ja Jyskässä. Asemilla mitataan typen oksideja sekä hiukkasia, ja niissä toimii myös sääasemat. Saaduista tuloksista muodostuu alueen ilmanlaatua kuvaava indeksi. 

Kuopion kaupungin alueelliset ilmansuojelupalvelut vastaa ilmanlaadun mittaamisesta Jyväskylässä. Tämän hetkiset mittaustiedot Kuopion mittausverkon eri asemilta löydät Ilmanlaatu-sivulta.

Koko Suomen ilmanlaadun tulokset löytyvät valtakunnallisesta Ilmatieteenlaitoksen ilmanlaatuportaalista. Mittaustulokset päivittyvät sivulle tunnin välein.

Jyväskylän ilmanlaadun yleistilannetta voi myös seurata YLE:n teksti-TV:n sivulta 424, joka näyttää keskustan mittausaseman ilmanlaatuluokan päivittäen tilanteen tunnin välein.

Keskustan mittausasema

Ilmanlaadun indeksi ja ilman epäpuhtauksien pitoisuudet kuvaavat Jyväskylän keskustan yleistä ilmanlaatua. Keskustan mittausaseman paikka on vaihdettu elokuussa 2018 Lyseonkadulta Hannikaisenkadulle.

Jyskän mittausasema

Ilmanlaadun indeksi ja ilman epäpuhtauksien pitoisuudet kuvaavat esikaupunkitaajaman yleistä ilmanlaatua, johon  taajaman tuntumassa olevat vilkkaat liikenneväylät vaikuttavat. Mittausasema on siirretty Palokasta Jyskään tammikuussa 2022.

Mobiilisovellus kuntalaiselle

Jyväskylän mittausasemien ilmanlaadun tarkkailutuloksia sekä tarkkoja paikallisia säätietoja voit seurata JyvaskylaAir-mobiilisovelluksen kautta. Lataa sovellus:

 

 

Lisätietoja

Ympäristönsuojelupäällikkö Petteri Ahonen
p. 0400 364 125

etunimi.sukunimi(at)jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
ilma
ilmanlaatu
ilmansuojelu
tarkkailu