Liikennepuisto
Liikennepuisto on virallisesti auki kesällä
ti 6.6.- ti 8.8.2023
ma-la klo 9-17, ajoaika loppuu klo 16.50
su suljettu
Virallisina aukioloaikoina puistossa on mahdollista ajella kaupungin polkuautoilla ja paikalla on myös valvoja. Puiston käyttö ja potkuautoilla ajaminen on ilmaista.
Varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella puistossa voi ajella omalla polkupyörällä.
Käyttäjien toivotaan käyttävän mielellään omia kypäriä. Myös käsidesiä on hyvä varata mukaan, sillä puistossa ei ole juoksevaa vettä. Lapset ovat liikennepuistossa aina vanhempiensa vastuulla.

50 vuoden perinteet
Liikennepuiston aukioloaikoina puistosta voi lainata eri kokoisia polkuautoja liikennesääntöjä opetteleville lapsille ja kolmipyöriä perheen pienimmille. Puistossa on myös muutamia kaksi- ja nelipaikkaisia autoja vanhemman kanssa yhdessä ajamiseen.
Puistoon on rakennettu oikea liikenteen pienoismaailma, josta löytyvät niin liikennevalot kuin tankkauspistekin. Turvallista jalankulkua ja tienylitystä varten puistossa on suojatiet ja jalkakäytävät. Puisto soveltuu parhaiten liikennekäyttäytymistä parhaillaan opetteleville eli noin 6-12-vuotiaille lapsille. Myös taaperot ovat tervetulleita vanhempiensa tai hoitajansa seurassa ja valvonnassa.
Perheiden kestosuosikki
Viitaniemen liikennepuistosta on jo ainakin kaksi jyväskyläläissukupolvea ammentanut oppeja liikennekäyttäytymiseen. Maksuton toiminta on alkanut 1960-luvulla. Aidossa pienoiskokoisessa liikenneympäristössä pääsee huristelemaan puiston polkuautoilla jälleen tulevina kesinä. Liikennepuisto on ollut yksi Jyväskylän lasten suosikkikohteista, jossa käy vuosittain 15 000 vierailijaa.
Viitaniemen liikennepuisto sijaitsee Eeronkatu 15:ssä (kartta). Aukioloaikojen ulkopuolella puistossa voi harjoitella ajamista omalla pyörällä. Kaikkina aikoina lapset ovat puistossa huoltajiensa vastuulla.

Liikennepuistoon voi ottaa omat eväät mukaan. Evästelyä varten alueelle on sijoitettu puisia pöytä-penkkiyhdistelmiä ja oman viltin voi levittää puistoon tai sitä ympäröiville laajoille nurmialueille. Huolehdithan eväsroskat roskikseen, jotta puisto pysyy mukavana muidenkin käyttää! Kävelymatkan päässä puistosta sijaitsevat myös Viitaniemen ja Tuomiojärven uimarannat.
Sijainti ja lisätiedot:
Viitaniemen liikennepuisto, Eeronkatu 15 (kartta).
Kaupunkirakenteen neuvonta, p. 014 569 5000, kaupunkirakenne[at]jyvaskyla.fi
Aukioloajat
ti 6.6.- ti 8.8.2023
ma-la klo 9-17, ajoaika loppuu klo 16.50
su suljettu
Sijainti ja lisätiedot
Viitaniemen liikennepuisto, Eeronkatu 15 (kartta).