Hyppää pääsisältöön
Kuva
Esimerkki viherrakennussuunnitelmasta. Kuva Jyväskylän liikenne- ja viheralueet
Pääsisältö

Lähtökohdat ja nykytilanne

Seppä Högmanin puisto sijaitsee Jyväskylän 67. kaupunginosassa, Väinölässä, noin kuuden kilometrin etäisyydellä Jyväskylän kaupungin keskustasta. Puistoalue rajautuu pohjoisessa Äijäläntiehen, idässä rakenteilla oleviin AK- ja AR-kortteleihin, etelässä Päijänteeseen ja lännessä vanhaan teollisuustonttiin sekä vastavalmistuneeseen AK-kortteliin. Suunnittelualueen rajaus on esitetty asemapiirustuksessa.

Puisto on kaavoitettu osana uutta Väinölänrannan kokonaisuutta, jonka asemakaava 67:025 on hyväksytty vuonna 2015 ja saanut lainvoiman 2017. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on ollut mahdollistaa Väinölän vanhan teollisuusalueen muuttaminen viihtyisäksi ja vetovoimaiseksi asuinalueeksi. Tarkoitus on ollut tiivistää yhdyskuntarakennetta kaupunkikuvallisesti laadukkaalla ja korkealuokkaisella asuntorakentamisella, rakentaa virkistysalueita lähiasukkaiden käyttöön sekä täydentää alueen kevyenliikenteen verkostoa.

Suunniteltavan puistoalueen (VP) laajuus on noin 0,64 ha. Puistoalueen lisäksi länsipuolisen AK-tontin rinnettä loivennetaan puistoon päin noin 42 m² alueelta.

Koko suunnitelma-alueen rakennusosien kustannusarvio on noin 320 000 € (alv 0%).

Suunnitelma

Seppä Högmanin puistosta suunnitellaan virikkeellistä toimintaa kaikenikäisille sisältävä korttelipuisto.

Puistosommitelma noudattelee pääosin asemakaavan mukaisia ohjeellisia toimintojen sijoitteluperiaatteita. Äijäläntien reunaan, nykyisen työmaapysäköinnin paikalle, on sijoitettu pysäköimispaikka 14 henkilöautolle. Pysäköintialueelle käytetään nykyistä liittymää, joka toimii myös viereisen tontin pelastusajoyhteytenä. AK 226/7-tontin pelastuspaikka säilyy puistossa ja siitä johdetaan kulkuyhteys puiston poikki sekä rantaan.

Pysäköimisalueen eteläpuolella puistoalue muotoillaan rinteeksi, johon sijoitetaan erilaisia leikki- ja liikuntatoimintoja. Rinteen yläreunaan sijoitetaan puutasoiset oleskelualueet, jotka reunustavat pienten lasten leikkialueita. Suuren hiekkalaatikon yhteyteen sijoitetaan pergola ja penkkejä ja varsinaisten leikkivälineiden yhteyteen pöytä-penkki-ryhmiä. Esimerkkileikkivälineet ja ideakuvia puistosta on esitetty liitteessä.

Isommille lapsille suunnatut välineet sijoitetaan loivaan rinteeseen, johon saadaan asennettua monipuolinen verkkokiipeilyväline sekä vauhdikas köysirata ja kiipeiltävä liukumäki. Rinteen alaosaan, lähelle Väinölänrannantielle johtavaa kevyenliikenteen raittia, sijoitetaan helppokäyttöisiä kuntoiluvälineitä, jotka palvelevat kaikenikäisiä asukkaita.

Leikkipaikan eteläpuolelta puiston pääraitti haarautuu rantaan. Rantavyöhykkeelle tehdään oleskelu- ja pelailunurmi, jolle sijoitetaan riippumattoja rentoon oleskeluun ja jätetään reilusti tyhjää nurmitilaa, joka palvelee niin piknik- kuin pelailukäyttöä. Ranta kunnostetaan siistiksi kiviverhoilulla sekä pienellä puupintaisella oleskeluterassilla.

Puiston reunojen niittyalueille tehdään puu- ja pensasistutuksia näkösuojaksi pihoille ja teollisuustontin suuntaan. Leikkipaikkaa rajataan kasvillisuudella. Pysäköintialueen reunaan muotoillaan viherpintaiset hulevesialueet, jolloin vedet saadaan puhdistettua ennen kuin ne johdetaan puistoa reunustaviin painanteisiin.

Puiston käytävät ja leikkipaikka valaistaan. Pääkäytävät on suunniteltu esteettömyyden perustasoon.

Suunnitelma oli julkisesti nähtävillä Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa os. Kivääritehtaankatu 6, ovi A1  8.-10.10.2019, Kaupungintalon aulapalvelussa, os. Vapaudenkatu 32  11.-14.10.2019  ja Rakentajantalon palvelupiste Hannikaisessa, os. Hannikaisenkatu 17 1 krs. 15.-21.10.2019.

Lisätiedot: Viherpalvelupäällikkö Tuija Pajunen puh. 014 266 2048

Sijaintipaikkakartta (pdf)

Asemakaavaote (pdf)

Selostus (pdf)

Viherrakennussuunnitelma (pdf)

Ideakuvat (pdf)

Asiasanat:  
puisto