Hyppää pääsisältöön
Kuva
Äiti ja lapsi lentokonetta leikkimässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Resurssiviisauden toteutuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä, resursseja ja sitoutumista yli toimiala- ja organisaatiorajojen. Jyväskylän kaupunki edistää resurssiviisautta paitsi paikallisesti, myös kansallisesti ja kansainvälisesti erilaisten hankkeiden ja verkostojen kautta.

Käynnissä olevat hankkeet

Kestävää asumista Jyväskylän asuinalueilla sidosryhmiä tukien ja sitouttaen (KAJASTUS)​

Hankkeen tavoitteena on edistää vähähiilistä ja kestävää arkea Jyväskylän asuinalueilla. Hankkeessa kehitetään ja testataan ratkaisuja, joilla kaupungin asukkaiden rakentamisesta, asumisesta, ruokailusta ja liikkumisesta aiheutuvia päästöjä voidaan pienentää pitkällä tähtäimellä. Hankeajalle valitaan 2–4 asuinaluetta pilottikohteiksi tätä tarkoitusta varten: 1-2 uutta rakentuvaa pientaloaluetta sekä kaksi vanhaa asuinaluetta.

Uusilla pientaloalueilla annamme halukkaille rakentajille ennakko-ohjausta rakentamisen ja asumisen ilmastopäästöistä sekä keinoista, joilla vaikutuksia voi pienentää. Olemassa olevilla asuinalueilla puolestaan erityisesti taloyhtiöt pääsevät testaamaan erilaisia ratkaisuja muun muassa jätehuollon, asukkaiden liikkumisen sekä muun kulutuksen aiheuttamien vaikutusten vähentämiseksi.

Käytännössä ratkaisut voivat liittyä esimerkiksi lainaamiseen, yhteisiin tiloihin, kierrätykseen, tavaroiden ja liikennevälineiden yhteiskäyttöön sekä energianeuvontaan. Parhaat käytännöt kootaan toimintamalliksi, jota voidaan soveltaa muillekin asuinalueille.​

Hankeaika: 1.11.2023-15.9.2024​

Hanketta rahoittaa ympäristöministeriö, joka myönsi hankkeelle avustuksen Kuntien ilmastoratkaisut –ohjelmasta.
 

Ympäristöministeriön logo
Ympäristöministeriön logo

Circwaste - Jyväskylä kulkee kohti kiertotaloutta -hanke (2016-2023)

Jyväskylän kaupunki on mukana valtakunnallisessa CIRCWASTE - Kohti kiertotaloutta -hankkeessa (2016-2023) kahdella osahankkeella. Käyttäjälähtöisten kokeilujen osahankkeella haetaan ideoita kiertotalouskokeiluihin ja toisessa osahankkeessa kehitetään Kankaan älyjätehuoltoa. Hanke on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoima laaja EU-rahoitteinen hanke, joka edistää kiertotaloutta ja toteuttaa kansallista jätesuunnitelmaa.

Lue lisää hankkeesta:

Haitari

Päättyneet hankkeet

Verkostot

Jyväskylä on kiertotalouden edelläkävijäkunta

Kiertotalous on fiksua tekemistä ja liittyy kaikkien kuntalaisten arkeen. Jyväskylän kaupunki ja yhdeksän muuta suomalaista edelläkävijäkuntaa ovat sitoutuneet viemään kiertotaloutta kunnianhimoisesti ja konkreettisesti eteenpäin.

Asiasanat:  
resurssiviisaus