Leikkipuistojen kunnossapito
Leikki- ja lähiliikuntapaikkojen laitteita huolletaan ja kunnostetaan kuluttajaturvallisuuslain mukaisesti.
Vuosittain peruskunnostetaan noin viisi leikkialuetta ja pienempiä kunnostuksia tehdään noin kahdellekymmenelle leikkialueelle. Poistettavien leikkialueiden käyttökelpoiset välineet säästetään tai siirretään toisille alueille, loppuunkuluneet välineet poistetaan.
Leikkipuistojen talvikunnossapito
Osa leikkipuistoista on talvikunnossapidossa. Puistojen hoito on talvisin pääasiassa leikkivälineiden puhdistusta lumesta, kulkuväylien avaamista ja hiekoittamista sekä puhtaanapitoa. Talvella putoamisalustat saattavat olla jäätymisen vuoksi kovia, mikä leikkiviä lapsia valvovien on tärkeä huomioida kasvaneena vahinkoriskinä. Leikkialueet saattavat myös jäätyessään olla liukkaita, koska liukkauden torjunta kohdentuu vain kulkuväylille.
Vaikka puisto ei olisi talvikunnossapidon piirissä, saa sitä silti myös talvisin käyttää. Käyttö tapahtuu tällöin omalla vastuulla.
Talvisin kunnossapidettävät leikkipuistot
Talvisin kunnossapidettävät leikkipuistot on jaettu kahteen luokkaan: täysin talvisin kunnossapidettäviin puistoihin sekä puistoihin, joiden tietyllä osalla tehdään kunnossapitotoimia talvisin. Osittain talvikunnossapidettävissä puistoissa kunnossapito on keskitetty pienten lasten leikkivälineisiin.
Täysin talvikunnossapidon piirissä olevat leikkipuistot
- Mäki-Matti: Mäki-Matin perhepuisto
- Keskusta: Tellervonpuisto (Harju)
- Kypärämäki: Kypärämäenpuisto
- Vaajakoski: Lilliputti
Osittain talvikunnossapidon piirissä olevat leikkipuistot
- Kortepohja: Emännänpuisto
- Keltinmäki: Kotalammenpuisto
- Kangaslampi: Kangaslammenpuisto
- Keljo: Neulaskankaanpuisto
- Kuokkala: Yrttisuon perhepuisto
- Palokka: Luhtisenpuisto (Pappilanvuori)