Lähimetsät
Lähimetsät ovat asukasta lähellä
Lähimetsällä tarkoitetaan sellaista metsäaluetta, joka saattaa sijaita juuri sinun asuinkiinteistösi vieressä. Lähimetsät ovat pääasiassa asemakaava-alueella asuinalueiden läheisyydessä sijaitsevia puistomaisia metsiä. Yleensä ensimmäinen metsäalue tontin takana on lähimetsää. Lähimetsän jälkeen isompi metsäalue vaihtuu useimmiten ulkoilu- ja virkistysmetsäksi. Pienemmillä kaistaleilla ja asutuksen välissä koko metsäalue on luokiteltu lähimetsäksi.
Hoidamme lähimetsiä yhteistyössä asukkaiden kanssa
Hoidamme lähimetsiä vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden kanssa. Asukkaiden toiveita toteutetaan aina mahdollisuuksien mukaan. Omakotitaloissa puunkaatotoiveisiin liittyvät asiat hoidetaan kiinteistön omistajan kanssa ja taloyhtiössä hallituksen puheenjohtajan tai isännöitsijän kanssa.
Tavoitteenamme on pyrkiä kartoittamaan laajalti alueen asukkaiden näkemyksiä lähimetsien tärkeistä paikoista tai hoitotoiveista. Kaikkien erilaisten toiveiden toteuttaminen on kuitenkin välillä haasteellista ja toisinaan mahdotontakin, sillä naapurusten näkemykset saman alueen hoidosta voivat poiketa huomattavasti toisistaan.
Asukkaiden toiveiden toteuttamiskelpoisuus arvioidaan aina laajana kokonaisuutena, jotta eri näkökulmat voidaan ottaa huomioon. Esimerkiksi lähitontin asukkaan toiveet eivät aja lähiseudun asukkaiden yleisen edun ohi sellaisissa tapauksissa, joissa lähitontin asukas toivoo yleisten virkistysarvojen vastaista hakkuuta, vaan kokonaisuus ratkaisee.
Teemme lähimetsissä harvennus- ja poimintahakkuita (toivepuut, riskipuut, väljennys latvuston elinvoimaisuuden ja järeytymisen edistämiseksi, hiljattainen uudistumisen mahdollistaminen). Jos on välttämätöntä, teemme myös pienialaisia uudistamisia. Asukkaillamme on mahdollisuus esittää tässä yhteydessä tonttien lähialueen puuston poistotoiveita.
Hoitokohteilla työt alkavat aina syksyllä. Ennen töiden aloittamista tiedotamme asukkaita postilaatikkoon jaettavilla tiedotteilla, joissa kerromme hoitotöistä ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista. Ohjeistamme asukkaita poistettavien toivepuiden merkkauksista ja kehotamme olemaan yhteydessä, jos tontin läheisyydessä on jotain erityisesti huomioitavaa. Asukkaiden merkkauksille on annettu yleensä noin kaksi viikkoa aikaa, jonka jälkeen alkaa leimauskierros, jossa kaupungin metsäteknikot merkkaavat harkinnalla asukkaiden toivepuita ja muita mahdollisia riskipuita tai sellaiseksi nopeasti kehittyviä tonttien läheisyydessä. Palautekanavan kautta saamme usein tiedotuksen jälkeen erilaisia ajatuksia ja toiveita hoidosta, joita kuuntelemme ja mahdollisuuksien mukaan toteutamme. Leimauskierrosten yhteydessä metsäteknikot myös usein kohtaavat maastossa asukkaita, jolloin leimauksissa heti alkuvaiheessa kuullaan asukkaiden ajatuksia tonttien tuntumassa.
Metsien hoito on jatkuvaa yhteydenpitoa yhteistyökumppaneiden kanssa
Loppusyksystä ja talven aikana teemme koneellisia puunkorjuutöitä lähimetsäalueilla yhteistyössä puukauppakumppanin kanssa. Kaupunki suunnittelee toteutuksia yhteistyössä ostajan kanssa. Ohjeistamme konekuskia ja keskustelemme hänen kanssaan toteutuksista. Kaupungin omat metsäteknikot ovat vilkkaasti liikutuilla lähimetsäalueilla jatkuvasti varmistamassa turvallisuutta ja avustamassa konetyötä. Puiden kaadon jälkeen korjatut puut ja risut ajetaan varastolle, josta ne edelleen ajetaan tukkiautoilla ostajan tehtaille. Keväällä ja alkukesästä raivaustöiden ja konetöiden jälkeen teemme lähimetsäalueilla vielä viimeiset siistimistyöt.
Jos työt jäävät jollain alueella kesken, jatkamme niitä vielä pesimäkauden jälkeen seuraavan syksynä tai talvena. Seuraamme lähimetsissä toimenpiteiden toteutumista jatkuvalla yhteydenpidolla toteuttajayhteistyökumppanien kanssa: ohjeistamme, suunnittelemme ja seuraamme maastossa toimenpiteiden toteutuksia.
Vaalimme luonnon monimuotoisuutta
Asukkaiden toiveiden lisäksi painotamme lähimetsien hoidossa puuston elinvoimaisuutta, maisema- ja suojavaikutuksia sekä turvallisuutta.
Luonnon monimuotoisuutta ylläpidämme lähimetsissä säästämällä monimuotoisuudelle tärkeitä vanhoja puita ja pökkelöitä sekä säilyttämällä metsän pohjakasvillisuus mahdollisimman lähellä kasvupaikan luontaista kasvillisuutta.
Teemme asuinalueilla säännöllisesti hoitokierroksia
Lähimetsien hoitotoimenpiteissä keskitymme vuosittain 2–3 asuinaluekokonaisuuteen, ja teemme kullakin asuinalueella hoitokierroksen 10–15 vuoden välein. Lähimetsäalueiden hoitojärjestys päätetään viideksi vuodeksi kerrallaan ja hoitosuunnitelmat voit lukea verkkosivuiltamme. Lähimetsien hoitokierroksen yhteydessä hoidamme samalla myös alueen lähellä sijaitsevia muita metsiä. Säännöllisyys on tärkeää, jotta kerralla ei tarvitse tehdä liian suuria muutoksia, vaan metsienhoito on hallittua.
Kaupungin maisematyöluparyhmä käy ennakkoon läpi kunkin vuoden tulevat lähimetsäkokonaisuudet. Muun muassa alueen luontoarvoihin, kaavoihin ja maisematyölupiin liittyvät asiat tarkastelemme yhteistyössä ympäristönsuojelun, kaavoituksen ja rakennusvalvonnan kanssa. Hoidamme tarvittavat selvitykset ja luvat kuntoon ennen töiden aloittamista.
Selvitämme asukastyytyväisyyttä säännöllisillä kyselyillä
Selvitämme asukkaiden mielipiteitä metsien hoidosta säännöllisesti tehtävien kyselyiden avulla. Hyödynnämme kyselyistä saatavaa tietoa yhdessä muun palautteen kanssa toiminnan kehittämisessä.
Kaikkia kaupungin metsiä koskeva kysely toteutetaan kolmen vuoden välein.
Hoitoluokitus
Lähimetsät kuuluvat viheralueiden hoitoluokituksen C1 luokkaan
Lähimetsien käyttö on päivittäistä ja maapohjan kuluminen usein voimakasta. Lähimetsän luontainen pohjakasvillisuus voi olla muuntunutta ja sinne voidaan rakentaa kulkuväyliä ja polkuja sekä sijoittaa vähänisiä rakenteita.
Sijainti: Lähimetsä sijaitsee asutuksen läheisyydessä.
Hoidon tavoite: Lähimetsää hoidetaan vuorovaikutuksessa alueen asukkaiden kanssa painottaen metsän elinvoimaisuutta, viihtyisyyttä, turvallisuutta, suoja-arvoja ja maisemaa. Hakkuu- ja raivaustähteiden keruu ovat osa lähimetsän hoitoa. Hoitokerrat toistuvat muutaman vuoden välein. Lähimetsälle ei yleensä kohdisteta taloudellisia tuotto-odotusta.