Hyppää pääsisältöön

Metsät jakautuvat eri hoitoluokkiin

Metsäinen maisema Sääksvuori

Metsiemme hoitoa ohjaavat tavoitteet

Metsänhoidossa on kolme työtämme ohjaavaa päätavoitetta. Pyrimme sovittamaan nämä tavoitteet mahdollisimman hyvin yhteen.

Ekologiset tavoitteet:

Meillä on laajat yhtenäiset ja kytkeytyneet suojelualueet, joilla edistämme luonnon monimuotoisuutta. Metsien hoidossa turvaamme luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi säästämällä lahopuita, kasvattamalla jatkuvasti uutta puustoa sekä tavoittelemalla sekapuustoisuutta. 

Sosiaaliset tavoitteet:

Otamme kuntalaiset mukaan vaikuttamaan lähimetsien hoitoon. Kaupungin metsät ja virkistysalueet tarjoavat monipuolisia virkistäytymismahdollisuuksia. Pystymme työllistämään vuosittain kymmeniä pitkäaikaistyöttömiä kaupungin metsien hoitotöihin.

Taloudelliset tavoitteet:

Tavoittelemme metsien hoidossa taloudellista tasapainoa niin, että kulut pysyvät kohtuullisina ja tuloutettavat eurot voidaan käyttää kaupungin muiden palvelujen kautta asukkaidemme hyvinvoinnin tueksi. Taloudellista hyötyä haetaan pääasiassa talousmetsistä. Muissa hoitoluokissa metsiä hoidetaan kustannustehokkaasti.


Kaupungin metsien hoito perustuu metsäohjelmaan, joka ohjaa kaikkia kaupungin metsissä tehtäviä toimenpiteitä. Metsien käytössä ja hoidossa on tärkeää ottaa laajasti huomioon erilaiset arvot ja käyttömuodot sekä metsien tuottamat moninaiset hyödyt asukkaillemme.

Kaupungin metsät on jaettu valtakunnallisen viheralueiden hoitoluokituksen mukaiseen luokitukseen siten, että kullekin metsäkuviolle on määritelty kunkin alueen tärkein arvo.

Päivitämme metsäsuunnitelmaa aina voimassa olevan metsäohjelman linjausten mukaiseksi, jolloin myös hoitoluokitukset tarkastellaan. Hoitoluokitusta ja metsäsuunnitelmatietoja pääset katsomaan kaupungin karttapalvelun kautta. Jos haluat tarkastella metsäsuunnitelmatietoja, valitse kartalla näkyvät tasot ja sen jälkeen "kaavat, kiinteistöt ja metsät". Tämän jälkeen valitse kartalle "metsäkuviot ominaisuuksineen". Hoitoluokitusta pääset katsomaan valitsemalla "metsäkuviot hoitoluokan mukaan".