Toimintaa

Veturitallien avoimen toiminnan lisäksi järjestämme ryhmätoimintaa muun muassa kulttuurin, musiikin, osallisuuden ja median parissa. Musiikkitoiminnassa tekemistä riittää niin rockin kuin elektronisen musiikin harrastajille. Erilaisiin elämäntilanteisiin löytyy tukea ja neuvontaa eri alojen ammattilaisilta.

Ryhmätoiminta

Jyväskylän nuorisovaltuusto

Jyväskylän nuorisovaltuusto on 13–20 –vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava, joka pyrkii parantamaan nuorten osallisuutta sekä kehittämään nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.

Kulttuuriklubi Siperia

Nuorten viikoittain kokoontuvia harrastusryhmiä pääpaino nuorisoteatterin, tanssin ja sirkuksen harrastamisessa. Katso kaikki avoimet ryhmät Siperian sivuilta.

Nuorten äitien perjantaitapaaminen - Avoin ryhmä

Nuorten äitien perjantaitapaamiset ovat avoin kohtaamispaikka alle 25-vuotiaille nuorille äideille lapsineen sekä äidiksi tuleville. Paikalle voi tulla tapaamaan muita nuoria äitejä ja juttelemaan kahvittelun merkeissä. Avoin ryhmä on sananmukaisesti avoin, eli mukaan voi tulla silloin kun haluaa, ehtii ja jaksaa. Mukana voi olla yhden kerran tai vaikka joka kerta. Tapaamisten sisältö muodostuu äitien toiveista. Äitiryhmän ajankohtaisista asioista ilmoitellaan facebook-ryhmässä. Toiminnan järjestävät Jyväskylän kaupungin varahaisen tuen palvelut yhdessä Jyvälän Setlementti ry:n Oiva ja Ilona -toiminnan kanssa.

Musiikkitoiminta

Veturitalleilla on 9 treenikämppää bändeille omaehtoiseen harjoitteluun. Tiloja myönnetään vuodeksi kerrallaan välille 1.10.–30.9.

Studio- ja mediapaja Kattilassa nuorten yhtyeet voivat äänittää demoja.