Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi lasta pelaa lautapeliä pöydän ääressä. Kuva Dolly Aittanen
Pääsisältö

Luhtisen päiväkoti kuuluu samaan esihenkilöalueeseen Norolan, Ritoniityn ja Ritoniemen päiväkotien kanssa. Päiväkodin johtajan ja muiden asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät päiväkodin nettisivuilta. 

Hyvä arki ja laadulliset tavoitteet

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa painotetaan lapselle hyvää arkea, jossa toteutuu myönteinen, hyväksyvä ja arvostava vuorovaikutus, turvallinen kasvatusilmapiiri ja osallisuus. Lasten yksilölliset kehityksen ja oppimisen tarpeet, sekä lasten kannalta tarkoituksenmukaiset sosiaaliset suhteet huomioidaan jo lapsiryhmiä muodostettaessa. Hyvä arki rakentuu monipuolisesta, pedagogisesti suunnitellusta toiminnasta sekä päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, levosta ja ruokailosta. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen on osa arjen toimintaa.

Hyvä yhteistyö päiväkodissamme

Hyvän yhteistyön tavoitteena on huoltajien ja henkilöstön yhteinen sitoutuminen lasten terveen ja turvallisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistämiseen. Luottamuksen rakentaminen sekä tasa-arvoinen vuorovaikutus ja keskinäinen kunnioitus tukevat kasvatusyhteistyötä. Yhteistyö alkaa tutustumisesta. Lapsen aloittaessa käydään aloituskeskustelu kotona tai päiväkodilla, perheen valinnan mukaan. Perhe pääsee myös tutustumaan päiväkotiin oman aikataulun mukaisesti.

Yhteisen keskustelun kautta tutustutaan lapseen ja perheeseen, ja käydään läpi lapselle ominaisia toimintatapoja arjen eri tilanteissa. Sujuva tiedonkulku korostuu erityisesti niiden lasten kohdalla, jotka ovat päiväkodissa vaihtelevien hoitoaikojen mukaan aikaisin aamulla tai illalla. Lapsen varhaiskasvatuksen aloituksesta pyritään perheiden toiveet huomioiden tekemään rauhallinen ja sujuva tarjoamalla mahdollisuuksia tutustua päiväkotiympäristöön useita kertoja yhdessä huoltajan kanssa.

Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä huoltajien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma. Suunnitelmaan kirjataan lapsen vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita sekä yhdessä sovittuja asioita tukemaan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Suunnitelmaan kirjatut tavoitteet ja toimintatavat toimivat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toiminnan suunnittelun pohjana. Yksilöllinen suunnitelma laaditaan syksyllä tai noin kaksi kuukautta varhaiskasvatuksen aloittamisen jälkeen. Keväällä varhaiskasvatuskeskustelussa arvioidaan huoltajien kanssa tavoitteiden toteutumista ja yhteistyötä. Päivittäisten kohtaamisten lisäksi huoltajien kanssa järjestetään yhteisiä keskusteluita tarpeen mukaan läpi vuoden.

Hyvä arki ja keskeiset laadulliset tavoitteemme 

Pienryhmätoiminta

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa toimitaan pienissä ryhmissä, joissa lapsen on turvallista olla ja opetella erilaisia taitoja. Pienryhmätoimintaa toteutetaan päivittäin ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti. Pienryhmien muodostamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan ne muodostetaan joustavasti pedagogisin perustein, jolloin ne voivat olla eri kokoisia toiminnasta ja lasten tarpeista riippuen.

Luhtisen päiväkodissa lapsia jaetaan pienryhmiin arjen kaikissa tilanteissa. Erityisesti aamupäivän toiminnassa lapset toimivat pääsääntöisesti kiinteissä pienryhmissä, jotka tukevat lapsen oppimista ja ryhmään kuulumista. Pienryhmätoiminnassa yksi tai useampi aikuinen ohjaa oman pienryhmänsä lapsia niissä taidoissa, joiden oppimista tukee pienempi ryhmäkoko. Pienemmissä ryhmissä lapset tulevat kuulluksi ja heidän yksilökohtaiset tarpeensa ja vahvuutensa tulevat paremmin huomioiduksi kuin suuremmissa ryhmissä.

Lapsen osallisuus

Lasten osallisuus ja sen vahvistaminen ovat tärkeitä pedagogisia painopisteitä Jyväskylän varhaiskasvatuksessa. Turvallinen ilmapiiri ja joustava ryhmittely mahdollistavat lapsen kuulemisen, vuorovaikutuksen ja osallisuuden kokemuksen.

Luhtisen päiväkodissa osallisuus on lapsen kuulluksi tulemista ja ryhmään kuulumista. Lapsella on oikeus saada kokemus omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Parhaiten se toteutuu pienryhmätoiminnassa ja leikissä. Aikuisen vastuulla on turvata positiivinen, lämmin ja vuorovaikutteinen ilmapiiri lasten ja aikuisten välille. Henkilökunta vastaa siitä, että lapsi ja huoltajat kokevat olevansa tervetulleita päiväkotiin; lapsille ja aikuisille puhutaan kunnioittavaan sävyyn ja kaikkien ajatuksia pidetään tärkeinä.

Havainnointi, dokumentointi ja arviointi

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa havainnointia, dokumentointia ja arviointia tehdään suunnitelmallisesti. Havainnointi toimii pedagogisen dokumentoinnin pohjana. Samalla havainnollistetaan ja seurataan lapsen kehitystä ja oppimista, sekä lapsuuden toimintakulttuuria. Erilaisten dokumenttien avulla tehdään näkyväksi varhaiskasvatuksen toimintaa sekä lapselle itselleen että huoltajille. Havaintoja ja dokumentteja hyödynnetään kasvua ja oppimista tukevan toimintakulttuurin arvioinnissa ja kehittämisessä.

Havaintojen kirjaaminen ja dokumentointi ovat Luhtisen päiväkodin keskeinen laadullinen tavoite. Jokaisella ryhmällä on käytössään yhdessä sovittu havaintojen kirjaamistapa. Kirjatut havainnot toimivat arjen suunnittelun pohjana, ja erityisesti lapsen vahvuuksia havainnoidaan ja dokumentoidaan säännöllisesti myös lasten ja huoltajien näkyville. Tiimipalavereissa ja ryhmän kasvattajien yhteisissä keskusteluissa jaetaan lapsista tehtyjä havaintoja ja arvioidaan kasvattajien toimintaa suhteessa lasten yksilöllisiin tavoitteisiin. Koko työyhteisö arvioi päiväkodin toimintaa ja laadullisten tavoitteiden toteutumista vähintään kaksi kertaa vuodessa koko työyhteisön arviointikeskusteluissa. Tämän lisäksi varhaiskasvatuksen opettajat suunnittelevat, arvioivat ja kehittävät päiväkodin toimintaa kerran kuukaudessa yhteisessä palaverissa.

Kehityksen ja oppimisen tuki yhteistyössä huoltajien kanssa

Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea siten kuin varhaiskasvatus- ja perusopetuslaeissa on säädetty. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla ehkäistään lapsen ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista sekä riskiä syrjäytyä.

Jyväskylässä toimitaan inkluusio- ja lähipalveluperiaatteen mukaisesti, jolloin lapsen tarvitsemat tukitoimet järjestetään lapsen varhaiskasvatus- tai esiopetusryhmässä. Lähtökohtana tuen järjestämisessä ovat lapsen vahvuudet, sekä lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvät tarpeet. Lapsen tuen tarvetta arvioidaan suunnitellusti ja säännöllisesti.

Tukitoimet suunnitellaan yhdessä huoltajien, varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Yhdessä sovitut tukitoimet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja esiopetuksen oppimissuunnitelmaan. Tukitoimien toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat (VEO) työskentelevät lapsiryhmissä osana muuta varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten tuen tarpeiden mukaisesti. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa tuen toimintatapoja. He antavat erityisopetusta lapsiryhmille tai yksittäisille lapsille

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (VEO)

  • Työskentelee lapsiryhmissä osana muuta varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten tuen tarpeiden mukaisesti
  • osallistuu lasten tuentarpeiden havainnointiin, suunnitteluun ja arviointiin
  • Antaa erityisopetusta lapsiryhmille tai yksittäisille lapsille
  • osallistuu monialaiseen yhteistyöhön (neuvola, terapeutit, psykologit) sekä koulun
    kanssa tehtävään yhteistyöhön
  • ohjaa erityisavustajia

Erityisavustaja

  • osallistuu lapsiryhmien toiminnan ja lasten tukitoimien suunnitteluun ja toteuttamiseen työtiimissä sovitun työnjaon ja lasten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti (toimii lisäresurssina).

Tiedottamisen ja viestinnän käytännöt esihenkilöalueella

Tuonti- ja hakutilanteissa varmistetaan kuulumisten vaihto huoltajien ja henkilöstön välillä. Lapsen kanssa päivän aikana työskentelevä henkilökunta kirjaa keskeiset oppimisen asiat lapsen päivästä päivälistaan; näin keskeinen tieto lapsen päivästä kulkee myös yli ryhmärajojen lapsen huoltajalle. Painotamme päivittäisessä vuorovaikutuksessa erityisesti positiivisia havaintoja lapsen päivästä.

Henkilöstön työvuorot suunnitellaan huoltajien ilmoittamien lasten hoitoaikojen perusteella. Työvuorot jakautuvat tarpeen mukaisesti päiväkodin aukioloajalle. Tämän johdosta lapsen oman ryhmän aikuinen ei välttämättä aina ole paikalla tuonti- tai hakutilanteissa.

Tieto varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien välillä hoidetaan varhaiskasvatuksen virallisen sähköisen asiointijärjestelmä Edlevon kautta. Edlevosta löytyvät lisäksi lapsiryhmien kuukausikirjeistä, tiedotteita, tapahtumailmoituksia ja loma-aikojen toimintaan liittyvä informaatio.

Hoitoajat ja loma-aikojen hoidontarve ilmoitetaan Edlevon kautta. Lapsen äkillinen poissaolo ja muu lapsen asioihin liittyvä välitön tieto viestitään puhelimitse soittamalla tai tekstiviestillä.

Valokuvien ja videokuvausten käytänteet Luhtisen päiväkodissa

Valokuvat ja videot ovat keskeinen osa päiväkodin dokumentointia ja sitä tehdään säännöllisesti kaikissa lapsiryhmissä ryhmän omaan käyttöön. Lisäksi lapsiryhmä- / eteistiloihin kootaan valokuvien, tekstien ja lasten töiden kautta pedagogisen dokumentoinnin seinää. Näin huoltajilla on mahdollisuus tutustua lapsiryhmän arkeen konkreettisten esimerkkien kautta. Jokainen lapsiryhmä myös jakaa Luhtisen päiväkodin Instagram-tilillä säännöllisesti kuvan / kuvia lapsiryhmän toiminnasta ja avaa kuvatekstissä ryhmän pedagogiikkaa.

Infoasioita

Päiväkodissa toimii vakituisia varahenkilöitä, jotka sijaistavat lyhytaikaisia henkilökunnan poissaoloja.

Vanhempainilloista ja päiväkodin muista tapahtumista tiedotetaan ryhmien kuukausikirjeissä ja erillisillä tiedotteilla.

Valokuvia lasten arjesta löytyy ryhmittäin lapsiryhmä-/eteistiloista ja Luhtisen päiväkodin Instagramista.

Päiväkodin toimintasuunnitelma kokonaisuudessaan löytyy tulostettuna päiväkodin ilmoitustaululta. Esiopetuksen oppilashuollon palvelut on kuvattu erikseen oppilashuoltosuunnitelmasta

Asiasanat:  
päiväkoti
toimintasuunnitelma
varhaiskasvatus