Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kaksi lasta makaa vatsallaan lattialla ja leikkii muovisten eläinten kanssa. Kuva Dolly Aittanen
Pääsisältö

Hyvä arki ja laadulliset tavoitteet

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa painotetaan lapselle hyvää arkea, jossa toteutuu myönteinen, hyväksyvä ja arvostava vuorovaikutus, turvallinen kasvatusilmapiiri ja osallisuus. Lasten yksilölliset kehityksen ja oppimisen tarpeet, sekä lasten kannalta tarkoituksenmukaiset sosiaaliset suhteet huomioidaan jo lapsiryhmiä muodostettaessa. Hyvä arki rakentuu monipuolisesta, pedagogisesti suunnitellusta toiminnasta sekä päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, levosta ja ruokailosta. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen on osa arjen toimintaa.

Hyvä yhteistyö päiväkodissamme

Hyvän yhteistyön tavoitteena on huoltajien ja henkilöstön yhteinen sitoutuminen lasten terveen ja turvallisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistämiseen. Luottamuksen rakentaminen sekä tasa-arvoinen vuorovaikutus ja keskinäinen kunnioitus tukevat kasvatusyhteistyötä. Yhteistyö alkaa tutustumisesta. Lapsen aloittaessa käydään aloituskeskustelu kotona tai päiväkodilla, perheen valinnan mukaan. Perhe pääsee myös tutustumaan päiväkotiin oman aikataulun mukaisesti. Jokaiselle lapselle laaditaan yhdessä huoltajien kanssa yksilöllinen varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma. Suunnitelmaan kirjataan lapsen vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita sekä yhdessä sovittuja asioita tukemaan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia.

Tapiolan päiväkodissa kasvatusyhteistyön merkitys korostuu tiedonkulun varmistamiseksi ympärivuorokautisessa varhaiskasvatuksessa. Lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksen Tapiolassa, järjestetään perheelle tutustumiskäynti päiväkodilla sekä pidetään huoltajien kanssa Hyvä alku-keskustelu, jossa käydään yhteisesti läpi päiväkodin käytänteitä sekä lapsen tapoja ja tottumuksia.

Päivittäisten kohtaamisten ja kuulumisten vaihdon lisäksi huoltajia kuullaan ja osallistetaan lasten toiminnan suunnitteluun varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien laadinnan yhteydessä. Esiopetuksessa olevien lasten huoltajista valitaan huoltajien edustus yhteisölliseen oppilashuoltoryhmään. Päiväkodin lapsiryhmissä järjestetään joka syksy vanhempainillat, joissa kerrotaan ryhmien toiminnasta sekä kuullaan vanhempien ajatuksia ja toiveita. 

Hyvä arki ja keskeiset laadulliset tavoitteemme 

Tapiolan päiväkodin arjessa korostuvat Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman mukaiset painotukset hyvää arkea ja sensitiivistä vuorovaikutusta koskien. Hyvä arki koostuu turvallisesta ilmapiiristä, monipuolisesta toiminnasta, osallisuuden varmistamisesta sekä kasvun ja kehityksen tukemisesta. Päiväkodin lapsiryhmät retkeilevät viikoittain, jonka lisäksi toiminnassa harjoitellaan ikätasoisesti muun muassa sosiaalisia, motorisia ja kielellisiä taitoja. Lasten kasvua ja kehitystä tuetaan tarjoamalla riittävästi lepoa, fyysistä aktiivisuutta sekä kannustamalla kohti terveellistä ja kestävää elämäntapaa.

Päiväkodin pienryhmätoiminta

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa toimitaan pienissä ryhmissä, joissa lapsen on turvallista olla ja opetella erilaisia taitoja. Pienryhmätoimintaa toteutetaan päivittäin ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti. Pienryhmien muodostamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan ne muodostetaan joustavasti pedagogisin perustein, jolloin ne voivat olla eri kokoisia toiminnasta ja lasten tarpeista riippuen.

Tapiolan päiväkodin lapsiryhmät on jaettu aamu- ja iltapäivätoiminnassa pienryhmiin lasten yksilöllisen oppimisen tukemisen huomioimiseksi sekä toiminnan porrastamiseksi. Aamulla päiväkodissa paikalla olevien lasten ohjattu toiminta sijoittuu aamupäivään, ja iltavuorossa olevien lasten toiminta järjestetään iltapäivällä. Pienryhmien muodostamisessa on huomioitu lasten ikä- ja taitotaso sekä vertaissuhteet. Lapsiryhmien pedagoginen toiminta pohjautuu henkilökunnan lapsituntemukseen, ja sen tavoitteena on tukea jokaisen lapsen kehitystä ja oppimista. Toimintaa suunnitellaan lasten havainnoista sekä yksilöllisistä suunnitelmista nousseiden kiinnostuksenkohteiden sekä tavoitteiden mukaan.

Lasten osallisuus

Lasten osallisuus ja sen vahvistaminen ovat tärkeitä pedagogisia painopisteitä Jyväskylän varhaiskasvatuksessa. Turvallinen ilmapiiri ja joustava ryhmittely mahdollistavat lapsen kuulemisen, vuorovaikutuksen ja osallisuuden kokemuksen.

Tapiolan päiväkodissa lapsia kuullaan heitä koskevissa päätöksissä heidän ikä- ja kehitystasonsa huomioiden. Varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskusteluja edeltävät lasten henkilökunnan kanssa pitämät ”rusinarupattelut”, joissa keskustellaan heidän ajatuksistaan ja toiveistaan päiväkotia koskien. Päiväkodin pedagogisen toiminnan suunnittelu pohjautuu lapsihavaintoihin ja lasten mielenkiinnonkohteisiin.

Toiminnan havainnointi, dokumentointi ja arviointi

Jyväskylän varhaiskasvatuksessa havainnointia, dokumentointia ja arviointia tehdään suunnitelmallisesti. Havainnointi toimii pedagogisen dokumentoinnin pohjana. Samalla havainnollistetaan ja seurataan lapsen kehitystä ja oppimista, sekä lapsuuden toimintakulttuuria. Erilaisten dokumenttien avulla tehdään näkyväksi varhaiskasvatuksen toimintaa sekä lapselle itselleen että huoltajille. Havaintoja ja dokumentteja hyödynnetään kasvua ja oppimista tukevan toimintakulttuurin arvioinnissa ja kehittämisessä.

Tapiolan päiväkodissa työntekijät havainnoivat lapsia osana pedagogisen toiminnan suunnittelua. Havainnoinnissa ja dokumentoinnissa käytetään apuna Jyväskylän kaupungin Taaperon ja leikki- ikäisen arki- sekä Eskarin arki -materiaaleja. Havaintojen avulla on mahdollista suunnitella jokaiselle lapselle hänen kehitys- ja taitotasoaan harjaannuttavaa ja tukevaa toimintaa. Jyväskylän kaupungilla on käytössä Pedagoginen suunnitelma -työkalu osana lapsiryhmien työskentelyä: Pedagogiseen suunnitelmaan kirjataan lapsiryhmän työntekijöiden yhteiset arvot ja tiimisopimukset, sekä keskeiset tiedot lasten vahvuuksista ja tavoitteista. Suunnitelma toimii pohjana ryhmän työskentelylle. Tapiolan päiväkodissa henkilökunnan työskennellessä lähes kaikkien päiväkodin lasten kanssa, toimii Pedagoginen suunnitelma keskeisenä työkaluna tiedonkulun varmistamiseksi.

Päiväkodin arjen ja pedagogisen toiminnan dokumentoinnin kautta tuodaan näkyville varhaiskasvatuksen toimintaa sekä sen vaikutusta suhteessa lasten yksilöllisiin tavoitteisiin. Toimintaa dokumentoidaan lapsiryhmissä MOI-sovelluksen kautta. Sovelluksen kautta huoltajat voivat katsella valokuvia ja videoita päivän toiminnasta yhdessä lapsen kanssa.

Kehityksen ja oppimisen tuki yhteistyössä huoltajien kanssa

Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yleistä, tehostettua tai erityistä tukea siten kuin varhaiskasvatus- ja perusopetuslaeissa on säädetty. Oikea-aikaisella, yksilöllisesti kohdennetulla ja lapsen tarpeiden mukaisella tuella edistetään lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Samalla ehkäistään lapsen ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista sekä riskiä syrjäytyä.

Jyväskylässä toimitaan inkluusio- ja lähipalveluperiaatteen mukaisesti, jolloin lapsen tarvitsemat tukitoimet järjestetään lapsen varhaiskasvatus- tai esiopetusryhmässä. Lähtökohtana tuen järjestämisessä ovat lapsen vahvuudet, sekä lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvät tarpeet. Lapsen tuen tarvetta arvioidaan suunnitellusti ja säännöllisesti.

Tukitoimet suunnitellaan yhdessä huoltajien, varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Yhdessä sovitut tukitoimet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan ja esiopetuksen oppimissuunnitelmaan. Tukitoimien toteutumista seurataan ja arvioidaan säännöllisesti.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat (VEO) työskentelevät lapsiryhmissä osana muuta varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten tuen tarpeiden mukaisesti. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa tuen toimintatapoja. He antavat erityisopetusta lapsiryhmille tai yksittäisille lapsille

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (VEO)

  • Työskentelee lapsiryhmissä osana muuta varhaiskasvatuksen henkilöstöä lasten tuen tarpeiden mukaisesti
  • Osallistuu lasten tuentarpeiden havainnointiin, suunnitteluun ja arviointiin
  • Antaa erityisopetusta lapsiryhmille tai yksittäisille lapsille
  • Osallistuu monialaiseen yhteistyöhön (neuvola, terapeutit, psykologit) sekä koulun kanssa tehtävään yhteistyöhön
  • Ohjaa erityisavustajia

Erityisavustaja

  • Osallistuu lapsiryhmien toiminnan ja lasten tukitoimien suunnitteluun ja toteuttamiseen työtiimissä sovitun työnjaon ja lasten yksilöllisten tarpeiden mukaisesti (toimii lisäresurssina).

Tiedottamisen ja viestinnän käytännöt esihenkilöalueella

Tuonti- ja hakutilanteissa varmistetaan kuulumisten vaihto huoltajien ja henkilöstön välillä. Ulkoilutilanteissa lapsiryhmän kuulumisten vaihdosta vastaa työntekijä, jolla on päällään lapsiryhmän värien mukaiset heijastinliivit/-valjaat.

Henkilöstön työvuorot suunnitellaan huoltajien ilmoittamien lasten hoitoaikojen perusteella. Työvuorot jakautuvat tarpeen mukaisesti päiväkodin aukioloajalle. Tämän johdosta lapsen oman ryhmän aikuinen ei välttämättä aina ole paikalla tunti- tai hakutilanteissa.

Tieto varhaiskasvatuksen henkilöstön ja huoltajien välillä hoidetaan varhaiskasvatuksen virallisen sähköisen asiointijärjestelmän, Edlevon, kautta. Edlevosta löytyvät lisäksi lapsiryhmien kuukausikirjeistä, tiedotteita, tapahtumailmoituksia ja loma-aikojen toimintaan liittyvä informaatio.

Hoitoajat ja loma-aikojen hoidontarve ilmoitetaan Edlevon kautta.  Lapsen äkillinen poissaolo ja muu lapsen asioihin liittyvä välitön tieto viestitään puhelimitse soittamalla tai tekstiviestillä.

Valokuvien ja videokuvausten käytänteet Tapiolan päiväkodissa

Tapiolan päiväkodissa toimintaa dokumentoidaan valokuvaamalla ja videoimalla. Valokuvia ja videotallenteita toiminnasta on huoltajille nähtävillä MOI-sovelluksesta. MOI-sovellus löytyy lapsiryhmien eteistilojen seinille kiinnitetyiltä iPadeilta. Tämän lisäksi valokuvia on pitkin vuotta nähtävillä lapsiryhmien seinillä. Toiminnassa valokuvataan vain lapsia, joilla on huoltajan allekirjoittama kuvauslupa.

Infoasioita

Päiväkodissa työskentelee vakituisia varahenkilöitä, jotka sijaistavat lyhytaikaisia henkilökunnan poissaoloja sekä mahdollistavat muun muassa opettajien lapsiryhmän ulkopuolisen työskentelyn ja henkilökunnan koulutuksiin osallistumista.

Toimintavuoden tapahtumista informoidaan huoltajia kuukausikirjeillä tai tiedotteilla.

Valokuvia lasten arjesta löytyy MOI-sovelluksesta ryhmien eteistiloihin kiinnitetyiltä iPadeilta sekä lapsiryhmien seiniltä.

Päiväkodin toimintasuunnitelma kokonaisuudessaan löytyy tulostettuna lapsiryhmien ilmoitustauluilta. Esiopetuksen oppilashuollon palvelut on kuvattu erikseen oppilashuoltosuunnitelmasta.

 

Tapiolan päiväkoti on Jyväskylän kaupungin ainoa ympärivuorokautinen 24/7 päiväkoti. Päiväkoti kuuluu Keskustan alueeseen.

Tapiolan päiväkodin varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat koko kaupungin yö- ja viikonloppuhoito.

Asiasanat:  
päiväkoti
varhaiskasvatus