Hyppää pääsisältöön
Kuva
Tapiolan päiväkoti. Kuva Jyväskylän kaupunki
Pääsisältö

Tapiolan päiväkoti on avoinna 24/7, johon on keskitetty koko Jyväskylän kaupungin lasten yö- ja viikonloppuhoito. Päiväkoti sijaitsee Jyväskylän keskustan alueella, Puistokadun läheisyydessä.

Päiväkodissa toimii 5 ryhmää, joissa kaikissa käy lapsia myös muista kaupungin päiväkodeista. He käyttävät Tapiolan vuorohoitopalvelua silloin kun lapsen oman päiväkodin aukioloaika ei riitä perheen tarpeisiin.
Jokaisella lapsella on oma ryhmä, johon hän kuuluu ja jossa varhaiskasvatus pääasiassa toteutuu. Muista päiväkodeista tulevilla lapsilla on myös oma paikkansa Tapiolan ryhmässä.

Mitä on vuorohoito?

Vuorohoitoa on Tapiolan päiväkodissa klo 18 - 06 sekä viikonloput ja arkipyhät. Vuorohoito on tarkoitettu päätoimisesti työn tai opiskelun vuoksi päivähoitoajasta poikkeavaa hoitoaikaa säännöllisesti tarvitseville lapsille.

Muistathan ilmoittaa lapsen hoitoajat ajoissa Edlevoon!
Edlevo lukkiutuu maanantaisin klo 23.59, jonka jälkeen seuraavalle viikolle ei voi tehdä enää varauksia tai muutoksia.

Tarvitsemme vuorohoitoa Tapiolassa - kuinka toimin?

Jos lapsi on jo päivähoidossa jossakin Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatusyksikössä, ota yhteyttä omaan päiväkotiin. Käytte keskustelun vuorohoidon tarpeen laajuudesta ja he ovat yhteyksissä Tapiolan päiväkotiin hoidon aloittamiseksi. Jos vuorohoidon tarve on tiedossa jo hoidon aloituksen yhteydessä, ilmoita se päivähoitohakemuksessa tai ole yhteydessä varhaiskasvatuksen asiakaspalveluun p. 014 569 0180 tai [email protected]. Perhe ei voi ilmoittaa vuorohoidon tarpeesta suoraan Tapiolaan.

Ryhmien yhteystiedot

Usvaset, Utuset, Sumuset 0-3 v. 050 311 9976

Tuuliaiset 3-4 v. 040 582 2039

Iltatuulet 2-3 v. 050 410 0091 

Myötätuulet 5 v. 050 311 8607

Lounatuulet esiopetus 050 439 8761

Keittiö 050 311 8760

Päiväkodin johtaja
Johanna Pajunen
p. 050 406 8387
[email protected]

Päiväkodin apulaisjohtaja
Lauri Laattala
p. 050 409 4816
lauri.laattala(at)jyvaskyla.fi

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat 
Terhi Vatjus (5-6 -vuotiaat)
p. 050 311 8245
terhi.vatjus(at)jyvaskyla.fi

Jonna Asikainen (alle 5-vuotiaat)
p. 050 535 4632
jonna.asikainen(at)jyvaskyla.fi

Todenteet: t[email protected]

Kalervonkatu 12, 40200 Jyväskylä

Asiasanat:  
päiväkoti
kunnallinen
varhaiskasvatussuunnitelma
Kaupunginosa: