Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kolme lasta heittää huiveja ilmaan. Kuva Dolly Aittanen
Pääsisältö

Esihenkilöalueen varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat

  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkodit
  • Mäki-Matin ja Nisulan päiväkotien esiopetus

Kuvaus ryhmärakenteista, henkilöstörakenteesta ja johtamisesta

Mäki-Matin päiväkodissa on henkilökuntaa yhteensä 21:

  • päiväkodin johtaja
  • päiväkodin apulaisjohtaja
  • 1 varhaiskasvatuksen erityisopettaja
  • 6,5 varhaiskasvatuksen opettajaa
  • 6,5 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa
  • 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajavarahenkilöä
  • 2 erityisavustajaa
  • yksi päiväkotiapulainen

Toinen varahenkilöistä kiertää ryhmissä tarpeen mukaan paikkaamassa henkilökunnan lyhyitä poissaoloja. Toinen varahenkilö kiertää lapsiryhmissä säännöllisen viikkolukujärjestyksen mukaisesti ja vapauttaa varhaiskasvatuksen opettajia suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöhön.

Erityisavustajat työskentelevät lapsiryhmissä tarpeen mukaan. Heille on nimetty ”kotiryhmä”, mutta tarvittaessa he siirtyvät ryhmästä toiseen. Päiväkotiapulainen työskentelee pääasiassa Tammelan ja Kuuselan ryhmissä.

Ryhmärakenteet ja pienryhmätoiminnan kuvaus

Mäki-Matin päiväkodissa toimii viisi lapsiryhmää ja tänä vuonna ryhmien rakenne on seuraava:

  • Pajula: lapset 1-3v., kasvattajina 1 varhaiskasvatuksen opettaja ja 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 
  • Kuusela: lapset 5-6v., kasvattajina 1 varhaiskasvatuksen opettaja ja 1 varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
  • Tammela: lapset 6v., kasvattajina 1 varhaiskasvatuksen opettaja ja 1 varhaiskasvatuksen lastenhoitaja   
  • Koivula: lapset 2-5v., kasvattajina 1,5 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 1,5 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa
  • Mäntylä: lapset 3-5v., kasvattajina 2 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 1 varhaiskasvatuksen lastenhoitaja   

Ryhmät olemme muodostaneet joustavasti niin, että ryhmissä on eri ikäisiä lapsia. Tavoitteenamme on, että lapset saisivat olla samassa ryhmässä koko toimintavuoden ja ryhmävaihdoksia olisi mahdollisimman vähän. Näin haluamme turvata lapsille mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet. 

Lapset toimivat päivän aikana pienryhmissä Jyväskylän varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Eri lapsiryhmissä olemme jakaneet lapset pienryhmiin huomioiden lasten ikä, yksilölliset tarpeet, mielenkiinnonkohteet sekä kaverisuhteet. Toimimme pienryhmissä mahdollisimman paljon päivän aikana. Aamupäivisin pienryhmät käyttävät ryhmän tiloja, ulkoilevat, ruokailevat ja menevät päivälevolle porrastetusti. Aamupäivisin toimimme melko kiinteissä pienryhmissä, mutta iltapäivisin pienryhmien kokoonpano vaihtelee. 

Johtamisen rakenne

Esihenkilöalueella toimii johtoryhmä, johon kuuluvat päiväkodin johtajan lisäksi Mäki-Matin ja Nisulan päiväkotien apulaisjohtajat sekä kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Johto-ryhmän tehtävänä on laatia linjaukset alueen pedagogiselle kehittämiselle sekä luoda rakenteet niiden toteutumiselle ja arvioinnille. Kaiken kehittämisen lähtökohtana on yhdessä laadittu arvopohja sekä lasten etu. Johtoryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

Hyvä arki ja laadulliset tavoitteet

”Jyväskylän varhaiskasvatuksessa painotetaan hyvää arkea ja sensitiivistä vuorovaikutusta, jotka edistävät lasten ja aikuisten hyvinvointia. Hyvä arki muodostuu lämminhenkisestä yhdessäolosta, koko päivän kattavasta monipuolisesta, pedagogisesti suunnitellusta toiminnasta sekä päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta, levosta ja ruokailosta.”

Kuvituskuva, pieniä jalkoja
varpaat_saunanlauteilla.jpg

Hyvä arki

Mäki-Matin päiväkodissa painotamme hyvää ja turvallista arkea; kaikki päivän tilanteet nähdään yhtä arvokkaina ja niissä opitaan erilaisia taitoja (mm. vuorovaikutus-, kaveri-, itsesäätely- ja arjen taidot). Pyrimme rakentamaan arjen lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan ja annamme aikaa erilaisten taitojen harjoittelemiseen. Autamme lapsia kasvamaan omaksi itsekseen ja tunnistamaan omat vahvuutensa, mutta myös ne asiat, joita on hyvä harjoitella aikuisen tuella. Pienissä ryhmissä toimiminen tukee hyvän arjen toteutumista sekä lapsille että aikuisille. 

Painotamme läsnä olevaa, ystävällistä vuorovaikutusta. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas omana itsenään. Jokaisella lapsella on vahvuuksia ja hyvä kerrotaan ääneen. Lapsen minäkäsitys muodostuu siitä puheesta, mitä hän ympärillään kuulee. Lapsen osallisuus toteutuu parhaimmillaan siinä, että lapsen ilot ja surut kuullaan ja nähdään. Opettelemme ihmisenä olemista sensitiivisessä ja ratkaisukeskeisessä ilmapiirissä. Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa mm. sitä, miten selvitä vaikkapa kotiin lähdöstä, miten pyydän kaveria leikkiin tai miksi toisia ei saa töniä. Harjoiteltava asia käännetään harjoiteltavaksi taidoksi.

Tiedostamme kaveritaitojen ja vertaisryhmän merkityksen lapsen elämässä. Pyrimme siihen, että jokaiselle lapselle muodostuu myönteinen kuva itsestään osana ryhmää. Haluamme turvata kaikille lapsille turvallisia kokemuksia ryhmässä opettamalla kaveritaitoja, vuorovaikutuksen ja leikkiin liittymisen taitoja. Parhaimmillaan yhteisöllisyyden vahvistaminen ehkäisee mm. kiusaamista. 

Pyrimme selvittämään lasten kanssa ristiriitatilanteita ilmiöinä, missä ei haeta syyllistä tai uhria. Monia tilanteita käydään läpi sarjakuvittamalla eli nopealla pikapiirroksella, ”sarjakuvitettu neuvonpito”. Näin lapsen on helpompi ymmärtää ja hahmottaa erilaisia arjen tilanteita, mm. riitatilanteita tai haastavia tunteita. Lapset myös rohkaistuvat kertomaan tilanteesta oman näkökulmansa avoimemmin. Tavoitteena on hyvä loppuratkaisu sekä helpotuksen tunne kaikille osapuolille.

Ristiriitatilanne piirretty sarjakuvituksen avulla auki.
sarjakuvitus.jpg

Mäki-Matin päiväkodin laadulliset tavoitteet – laatulupaus

TAVOITE

  • Säännöllinen arviointi lasten hyvinvoinnin ja oppimisen tukena

ESIMERKKEJÄ TOIMENPITEISTÄ

  • Sitoutuminen aktiiviseen lasten havainnointiin ja havaintojen pohjalta arjen muokkaamiseen
  • Lasten palaute säännölliseksi ja osaksi arkea (peukku, hymynaama, piirtäminen, sanallinen palaute) ja palautteeseen vastaaminen; kirjataan ryhmän pedagogiseen suunnitelmaan
  • Kyselyt lapsille ja huoltajille sekä lasten henkilökohtaiset ”haastattelut” säännöllisesti lasten ikä huomioiden
  • Arviointi lasten hyvinvoinnin näkökulmasta osaksi viikoittaista tiimipalaveria, arviointi kirjataan tiimipalaverimuistioon

TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

  • Henkilökunnan itsearviointi; Forms-kysely kaksi kertaa toimintavuoden aikana
  • Tiimiarviointi; pedagoginen keskustelu yhdessä tiimien kanssa
  • Henkilökunnan onnistumiskeskustelut päiväkodin johtajan kanssa ryhmittäin / henkilökohtaisesti

TAVOITE

  • Selkeä ja suunniteltu leikki ja oppimisympäristö

ESIMERKKEJÄ TOIMENPITEISTÄ

  • Sitoutuminen aktiiviseen lasten havainnointiin ja havaintojen pohjalta leikki- ja oppimisympäristön muokkaamiseen
  • Leikki- ja oppimisympäristön suunnittelu ja muokkaaminen yhdessä lasten kanssa
  • Leikkien tarkoituksenmukainen sijoittaminen eri tiloihin ja leikkipisteiden kuvittaminen
  • Lelut ovat lasten saatavilla ja lelujen paikat merkitään kuvin
  • Leikin lopetukseen kuuluu tavaroiden paikoilleen laittaminen
  • Opettajat käyttävät säännöllisesti osan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen varatusta ajasta oppimisympäristön järjestelyyn
     

TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

  • Kysely lapsille
  • Henkilökunnan itsearviointi; 
  • Forms-kysely kaksi kertaa toimintavuoden aikana
  • Tiimiarviointi; pedagoginen keskustelu yhdessä tiimien kanssa
  • Henkilökunnan onnistumiskeskustelut päiväkodin johtajan kanssa ryhmittäin/henkilökohtaisesti
     

TAVOITE

  • Tunne ryhmään ja yhteisöön kuulumisesta

ESIMERKKEJÄ TOIMENPITEISTÄ

  • Sitoutuminen aktiiviseen lasten havainnointiin ja huolehtiminen siitä, että jokainen lapsi tuntee kuuluvansa omaan ryhmäänsä
  • Kunnioittava ja ystävällinen vuorovaikutus aikuisten sekä lasten ja aikuisten kesken
  • Elo-syyskuussa kaikissa ryhmissä keskitytään kaveri- ja leikkitaitojen tukemiseen
  • Työyhteisön yhdessä sovitut ja kirjatut toimintakulttuurin pelisäännöt, joissa korostuu ystävällinen vuorovaikutus ja toisen kunnioittaminen
  • Yhdessä sovittuja kohtaamisia säännöllisesti (työhön liittyvät palaverit, työhyvinvointiin liittyvät palaverit, tyhy-toiminta)
     

TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

  • Lasten havainnointi
  • Kysely lapsille
  • Henkilökunnan itsearviointi; 
  • Forms-kysely kaksi kertaa toimintavuoden aikana
  • Tiimiarviointi; pedagoginen keskustelu yhdessä tiimien kanssa
  • Henkilökunnan onnistumiskeskustelut päiväkodin johtajan kanssa ryhmittäin / henkilökohtaisesti

TAVOITE

  • Hävikin vähentäminen (ruoka, materiaalit, resurssit)

ESIMERKKEJÄ TOIMENPITEISTÄ

  • Keskustellaan huoltajien kanssa lasten todellisten hoitoaikojen ja poissaolojen ilmoittamisen tärkeydestä ruokahävikin minimoimiseksi sekä työvuorojen suunnitteluun paikalla olevien lasten hoitoaikojen mukaan (aikuiset paikalla silloin, kun eniten lapsia paikalla)
  • Lasten kanssa harjoitellaan ruokailussa maistelutaitoa ja sopivan annoskoon ottamista
  • Kestävän kehityksen -periaate: kierrätystä tehostetaan, materiaalien säästeliäs käyttö (mm. paperit, käsipaperit, vesi), hankitaan uutta harkiten ja tarpeeseen ja huolehditaan yhteisistä tavaroista

TOTEUTUMISEN ARVIOINTI

  • Yhteistyössä keittiön kanssa seurataan ruokahävikin määrää
  • Lasten hoitoaikojen seuraaminen
  • Talouden seuranta

Kehityksen ja oppimisen tuki yhteistyössä huoltajien kanssa

Lapsen aloittaessa varhaiskasvatuksessa ollaan päiväkodista puhelimitse yhteydessä perheeseen. Tällöin sovitaan Hyvä alku – aloituskeskustelun ja tutustumiskäyntien järjestelyistä. Huoltajat kohdataan päivittäin tuonti- ja hakutilanteissa ja lapsen kuulumisia kerrotaan, vaikka lapsen oman ryhmän aikuinen ei aina ole paikalla. Jokaiselle lapselle tehdään varhaiskasvatukseen yksilöllinen suunnitelma yhdessä huoltajien kanssa. Keskustelut käydään jokaisen perheen kanssa vähintään kaksi kertaa toimintavuoden aikana (1-2 kk hoidon alkamisesta ja loppukeväällä) ja tarvittaessa useamminkin. Keskusteluihin sovitaan aika oman ryhmän henkilökunnan kanssa. Lasten yksilöllisistä suunnitelmista nousseita asioita hyödynnetään lapsiryhmän toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä sekä kirjataan ryhmään pedagogiseen suunnitelmaan. Henkilökunta tiedottaa perheitä ryhmän asioista säännöllisesti kirjoittamalla kuukausikirjeitä tai tiedotteita muutamia kertoja vuodessa. Valokuvia lasten arjesta on esillä ryhmissä. 

Toimiva ja selkeä arki on lapsen paras oppimisen tuki. Käytämme arjen selkiinnyttämiseen kuvia kaikissa ryhmissä. Kuvien avulla lapsi hahmottaa ympärillään tapahtuvia asioita ja tämä luo lapsille turvallisuutta. Esimerkiksi päivän kulku näkyy lapsille kuvien kautta, jolloin lapsen on helpompi ymmärtää ja ennakoida tilanteita. 
Olemme positiivisia ja ratkaisukeskeisiä sekä näemme lapsissa vahvuuksia ja opeteltavia taitoja. Toiminnan suunnittelu lähtee lapsen tarpeista ja tämä otetaan huomioon pienryhmiä muodostettaessa. Lapsen leikille annamme aikaa ja tilaa. 

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa on käytössä kolmitasoinen tuki: yleinen tuki, tehostettu tuki ja erityinen tuki. 

Lapset voivat siirtyä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen tutussa päiväkodissa. Yhteistyötä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen välillä on toimintavuoden aikana. Alueelle on tehty oppilashuoltosuunnitelma.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja erityisavustaja

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja (veo) työskentelee yhdessä lapsen, huoltajien, henkilökunnan sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Hän on mukana suunnittelemassa ja arvioimassa kaikkien lapsiryhmien toimintaa ja lasten tarvitsemia yksilöllisiä tukitoimia. Veo miettii yhdessä ryhmän henkilökunnan kanssa ratkaisuja lapsiryhmän toimivuuteen, toiminnan sisältöihin sekä yksittäisen lapsen tarpeiden huomioimiseen. Veo myös toimii lapsiryhmissä samanaikaisopettajana muun henkilökunnan kanssa sekä antaa tarvittaessa erityisopetusta. 

Huoltajat voivat olla yhteydessä erityisopettajaan esimerkiksi silloin, kun jokin asia lapsen kasvussa, kehityksessä, toiminnassa tai oppimisessa mietityttää sekä kun huoltajat haluavat keskustella vanhemmuuteen ja arjen sujumiseen liittyvistä asioista. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on tarvittaessa mukana lasten yksilöllisten suunnitelmien sekä esiopetussuunnitelmien laatimisessa.   

Osassa ryhmistä työskentelee myös erityisavustaja. Erityisavustaja on ryhmässä lisäresurssi, joka mahdollistaa tukitoimien toteutumisen. Lapsen tukitoimien toteutumisesta ovat vastuussa kaikki ryhmän aikuiset. 

Tiedottamisen ja viestinnän käytännöt esimiesalueella

Tiedottaminen ja viestintä tapahtuu pääasiassa Edlevon kautta. Edlevon kautta tiedotetaan koko Jyväskylän varhaiskasvatusta koskevia asioita, päiväkotikohtaisia asioita sekä ryhmien omia asioita. Usein ryhmien tiedotteet ja kuukausikirjeet myös tulostetaan nähtäville ilmoitustauluille / oviin.  

Lisäksi Edlevon kautta voidaan viestiä perheen kanssa yksityisesti. Jokaisessa ryhmässä on myös oma puhelin käytössä.

Lapsiryhmä juoksee muksubussin perässä päiväkodin pihalla.
lapsiryhma_juoksee_muksubussin_perassa.jpg
Asiasanat:  
päiväkoti
varhaiskasvatus