Liikuntapääkaupunki varhaiskasvatuksessa

Jyväskylän päiväkodeissa, perhepäivähoidossa, kerhoissa ja perhepuistossa lapsia kannustetaan liikkumaan monipuolisesti. Osaava henkilöstö, liikuntaa edistävät oppimisympäristöt sekä hyvinvointia edistävät tavoitteet ja toimintatavat tarjoavat jyväskyläläisille lapsille liikuntaa ja hyvinvointia edistävän kasvu- ja oppimisympäristön.  

Monipuolinen- ja lapsen ikätason mukainen liikunta kehittää tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja sekä tarjoaa liikunnan ilon kokemuksen. Liikunta onkin kiinteä osa varhaiskasvatuksessa olevien lasten päiväohjelmaa. Lapset oppivat perusliikuntataitoja ja tutustuvat luontoon. Ohjattujen liikuntatuokioiden ja retkien lisäksi lapsille varataan riittävästi mahdollisuuksia myös omaehtoisiin liikuntaleikkeihin. Toiminnallinen oppiminen, johon sisältyy riittävästi fyysistä aktiivisuutta, kehittää lasten motorististen taitojen ja fyysisen toimintakyvyn kehittymistä sekä tukee yleisen oppimisen kuten esimerkiksi tarkkaavaisuuden, vireystilan ja muistin kehittymistä. 

Varhaiskasvatuksen henkilöstön liikuntaosaamisesta pidetään huolta 

Säännöllisellä ja ohjatulla liikunnalla on tärkeä merkitys lasten kokonaisvaltaiselle kehitykselle ja motoriselle oppimiselle. Liikuntapääkaupunki Jyväskylä huolehtii henkilöstönsä liikuntaosaamisesta. Henkilöstön liikuntaosaamisesta pidetään huolta ja lisätään säännöllisellä ja monipuolisella täydennyskoulutuksella. Päiväkodeissa ja kerhotoiminnassa on varhaiskasvatuksen opettajia ja lastenhoitajia, jotka ovat suorittaneet liikunnanohjaajan perustutkinnon.  

Päiväkotien pihat suunnitellaan monipuoliseen liikkumiseen ja leikkiin 

Lapsiystävällinen ympäristö aktivoi liikuntaleikkeihin ja mahdollistaa oppimista elämysten ja oivallusten kautta. Lelut ja pihavälineet innostavat ja metsän vaihteleva maasto kehittää koordinaatiokykyä. 

Varhaiskasvatuksen yksiköiden yhteinen liikunta- ja luontovälinelainaamo tarjoaa monipuolisesti alle kouluikäisille suunnattuja liikuntavälineitä. Esimerkiksi sähkökäyttöisillä Muksubusseilla päiväkotiryhmät huristelevat päiväkodin lähimaastoon retkille oppimaan ja liikkumaan. 

Eskareiden liikkumista mitataan ReimaGo-aktiivisuusrannekkeilla 

Jyväskylän varhaiskasvatuksen esiopetusryhmissä lasten fyysistä aktiivisuutta mitataan  ReimaGo-aktiivisuusrannekkeilla. Rannekkeen avulla nähdään lapsikohtaisesti, kuinka paljon aktiivisia tunteja ja askelia päivän aikana tulee. Rannekkeet ovat esiopetusryhmän käytössä noin puoli vuotta kerrallaan. 

Valtakunnallisten lasten liikuntasuositusten mukaisesti, alle kouluikäisten lasten tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Liikkumisen tulisi olla lapsen ikätason mukaisesti kevyttä liikkumista, reipasta ulkoilua sekä vauhdikasta fyysistä aktiivisuutta. Liikuntamäärästä osan tulisi kertyä varhaiskasvatuksessa ja osan kotona perheen kanssa.