Hyppää pääsisältöön
Kuva
Neljä lasta tutkii askartelutarvikkeita. Kuva Anette Aittanen
Pääsisältö

Jyväskylässä monikielinen lapsi saa varhaiskasvatusta ja esiopetusta lähipäiväkodissa. Toiminnassa huomioidaan lapsen oman äidinkielen ja kulttuurin tukeminen sekä suomen kielen oppiminen. Monikielisten lasten varhaiskasvatus ja esiopetus tukevat myös lapsen kotoutumista. Lasten ja perheiden kulttuurit ja katsomukset huomioidaan toiminnassa mahdollisuuksien mukaan. Lapsen varhaiskasvatuksessa aloittamisen keskusteluissa käydään vanhempien kanssa läpi, miten esimerkiksi perheen katsomukset voidaan huomioida lapsen ruokailuissa. 

Lapsiryhmän yhteinen kieli on yleensä suomi. Lapsiryhmän työntekijät tukevat myös lapsen suomen kielen oppimista. Lapsi tarvitsee suomen kieltä kavereiden kanssa toimimiseen ja oppimiseen. Suomi toisena kielenä -opetus (S2-opetus)  toteutetaan arjen toimintaan sisältyvissä vuorovaikutustilanteissa sekä ohjatussa toiminnassa. Lisäksi lapsi voi saada suomen kielen opetusta pienessä ryhmässä.  

Oman äidinkielen osaaminen on tärkeää. Uuden kielen (suomen) oppiminen perustuu aina äidinkielen osaamiselle. Esiopetusikäinen lapsi voi osallistua oman äidinkielen opetukseen, jos hän puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Ryhmä voi aloittaa, jos siinä aloittaa vähintään neljä oppilasta ja opettaja. Vanhemmat kuljettavat lapsen äidinkielentunnille. Lisätietoja saa lapsen esiopetusryhmästä tai Oman äidinkielen opetus - Heritage language learning -verkkosivulta (peda.net). Vastuu äidinkielen opettamisesta ja ylläpitämisestä on vanhemmilla. 

Vanhemmat saavat lisää tietoa suomalaisesta varhaiskasvatuksesta Opetushallituksen tuottamalla animaatiovideolla Early childhood education and care in Finland - English speak.  

Jyväskylän varhaiskasvatuksen ruotsinkieliset ryhmät sijaitsevat Pohjanlammen päiväkodissa. Pohjanlammen päiväkodin verkkosivut

Haitari

Lisätietoja

Katri Manninen, varhaiskasvatuksen erityisopettaja p. 040 1946 277
Sari Laitinen, varhaiskasvatuksen erityisopettaja p. 050 472 7070

Asiasanat:  
varhaiskasvatus
kerho
lapsi