Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lapset leikkivät pahvilaatikkoveneessä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Palveluseteli on Jyväskylän kaupungin myöntämä tuki silloin, kun perhe valitsee lapsen varhaiskasvatuspaikan yksityisestä varhaiskasvatuksesta. Kun varhaiskasvatuksen aloituksesta on sovittu yksityisen palveluntuottajan kanssa, hakee perhe palveluseteliä sähköisessä asioinnissa. Jyväskylän kaupunki myöntää sähköisen hakemuksen perusteella palvelusetelin perheelle, kun lapselle on varmistunut paikka yksityisestä päiväkodista, ryhmäperhepäiväkodista tai perhepäivähoidosta. Palveluseteli maksetaan yksityisen varhaiskasvatuksen tuottajalle.

Varhaiskasvatuksen palveluseteli on lapsikohtainen ja samanaikaisesti lapsen hoidon järjestämiseen ei voi saada yksityisen hoidon tukea eikä kotihoidon tukea.

Perheen asiakasmaksu määrittyy laskennallisesta kunnallisesta asiakasmaksusta ja palveluntuottajan mahdollisesta yksikkökohtaisesta lisähinnasta. Lisähinnat on ilmoitettu palveluntuottajan tiedoissa (päiväkodit / perhepäivähoito). Perhe saa tiedon palvelusetelin arvosta ja laskennallisesta kunnallisesta asiakasmaksusta (=omavastuuosuus) joko kirjeitse tai sähköisellä tiedonannolla. Perhe sopii varhaiskasvatuksen aloittamisesta suoraan yksityisen palveluntuottajan kanssa. 
 

Palvelusetelin arvo / suuruuspäätökset

Asiakasmaksusihteereiden yhteystiedot

Asiasanat:  
lapsi
yksityinen
varhaiskasvatus
palveluseteli
maksu