Joustavan perusopetuksen 7-9 ryhmät

Joustava perusopetus (JOPO)

JOPO on yleisopetuksen opetussuunnitelmaan ja tuntijakoon perustuva toimintamuoto. Se on tarkoitettu lähinnä 8. ja 9. –luokkien oppilaille, joilla on vaara jäädä ilman perusopetuksen päättötodistusta ja sitä kautta myös ilman peruskoulun jälkeistä opintopaikkaa. Joustavassa perusopetuksessa opiskellaan pienryhmässä. Opiskelussa korostuvat oppilaan kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä tukevat toiminnalliset oppimisen muodot ja oppimisympäristöt. Joustavassa perusopetuksessa kaikille oppilaille laaditaan yhteistyössä huoltajien kanssa henkilökohtainen oppimissuunnitelma. JOPO-toimintaan kuuluu olennaisesti vankka yksilöohjaus laaja-alaisen arvioinnin kautta. JOPO-opetusta järjestetään Vaajakosken ja Mankolan yhtenäiskouluilla.

JOPO-ryhmien toiminnassa painotetaan työelämätaitojen kehittymistä useiden työelämäjaksojen avulla sekä painotutaan toiminnalliseen oppimiseen esim. leirikouluissa sekä toimintapäivissä. JOPO-opiskelu vaatii motivoituneisuutta niin oppilaalta itseltään kuin huoltajiltakin. Ryhmässä opiskelevien tulisi kyetä itsenäiseen työskentelyyn, jota vaaditaan erityisesti työelämäjaksoilla.

JOPO-opetuksen hakemisesta lukuvuodelle 2019-2020 tiedotetaan kevään 2019 aikana. 

Lisätietoja: 
opettaja Jouni Åkerman, Vaajakosken yhtenäiskoulu, puh. 014 2664795 
Vaajakosken yhtenäiskoulun nettisivut
opettaja Kimmo Kurtelius, Mankolan yhtenäiskoulu, puh. 014 2668807 
Mankolan yhtenäiskoulun nettisivut

Oppipaja – toiminnallinen pienryhmä

Oppipaja on perusopetuksen päättöluokalla opiskelevien oppilaiden pienryhmä. Oppipajalla on kahdeksan (8) oppilaspaikkaa. Pajalla opiskellaan toiminnallisesti, yhteisöllisesti ja joustavasti yhden lukuvuoden ajan. Opiskelun tavoitteena on perusopetuksen päättötodistus. Oppipajalle hakemisen taustalla on oman lähettävän koulun rehtorin, erityisopettajan tai opinto-ohjaajan suositus ja oppilaan sekä huoltajan suostumus. Oppipaja sijaitsee Matarankatu 6:ssa, Nuorten taidetyöpajan yhteydessä olevissa tiloissa.

Lisätietoja Oppipajasta ja hakukäytänteistä

Lisätietoja:
erityisopettaja Jemina Kettunen, puh. 014 266 8801
ohjaaja Anssi Pietiläinen, puh. 014 266 1676

Kukkulan koulun tukijaksot

Kukkulan koulussa (sairaalaopetus) on kahdeksan (8) tukijaksopaikkaa 7. – 9. luokkalaisille oppilaille. Tukijaksopaikkaa haetaan, jos oppilaalla on laaja-alaisia koulunkäyntivaikeuksia, joihin oman koulun tehostettu tai erityinen tuki sekä oppilashuollollinen tuki ei ole ollut riittävää ja hän on erikoissairaanhoidon avohoidossa. Yksilöllisesti sovitun arviointijakson jälkeen arvioidaan, onko sairaalaopetusjakso (tukijakso) oikea tuen muoto kyseiselle oppilaalle. Tukijaksopaikka Kukkulan koulussa varmistuu vasta arviointijakson jälkeen. Yläkouluikäisten tukijakso on aina vähintään yhden lukukauden/puolen vuoden mittainen. Kukkulan koulun tukijaksopaikoille on jatkuva haku.

Ennen hakuprosessin aloittamista ollaan yhteydessä: 
konsultoivaan erityisopettaja, Nea Porsanger-Rintala, Kukkulan koulu, puh. 014 2668811, nea.porsanger-rintala(at)jkl.fi.
Kukkulan koulun nettisivut

Tuettua opiskelua oppilas- ja opiskelijahuollon yksikön tiloissa Kauppakadulla

Tämä opiskelumuoto on tarkoitettu 7.-9. luokan oppilaille, joiden koulunkäynti on syystä tai toisesta keskeytynyt tai keskeytymisvaarassa. Oppilaat opiskelevat yleisopetuksen opetussuunnitelman suuntaisesti, mutta tiiviimpinä kokonaisuuksina. Tähän oppimismuotoon on joustava haku eikä hoitosuhde erityissairaanhoitoon ole välttämätön. Oppilaaksi ottaminen päätetään monialaisessa yksilöllisessä oppilashuoltopalaverissa, johon kutsutaan erityisopettaja Raija Saukko ja tarvittaessa Kukkulan koulun konsultoiva erityisopettaja Nea Porsanger-Rintala.

Ennen tähän ryhmään hakeutumista tulee olla yhteydessä erityisopettaja Raija Saukkoon oppilaan tilanteen kuvaamiseksi sekä tapaamisen ajankohdan sopimiseksi. Oppilas- ja opiskelijahuollon yksikön tilat sijaitsevat osoitteessa Kauppakatu 19 C.

Lisätietoja: 
erityisopettaja Raija Saukko, puh. 014 266 0890 / 0503453099 tai raija.saukko(at)jkl.fi
Kukkulan koulun nettisivut

Ysiplus-paja päättötodistusta vailla oleville nuorille

Ryhmä on tarkoitettu yhdeksännen vuosiluokan käyneille, mutta ilman päättötodistusta oleville nuorille, joille on tehty päätös vuosiluokkiin sitomattomasta opetuksesta (VSOP). Ryhmään valitaan oppilaita jatkuvan haun periaatteella koko lukuvuoden aikana. Ysiplus-ryhmässä on noin kahdeksan (8) opiskelijapaikkaa. Ysiplus-pajaan osallistutaan se aika, jonka opintojen loppuun saattaminen ja pajaohjelmaan kuuluva jatko- ja muu ohjaus vaatii. Paja toteutetaan Matarankatu 6:ssa, Nuorten Taidetyöpajan yhteydessä olevissa tiloissa.

Lisätietoja: 
Katrianna Mikkonen, Kasvun maisema-hanke, puh. 014-2667286 / 050-4669261