Hyppää pääsisältöön
Kuva
tyttöjä liikuntatunnilla juoksemaan lähtemässä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Pääsisältö

Jyväskylässä lasten ja nuorten liikkumista edistetään koulupäivän aikana ja vapaa-ajalla. Liikuntasuositusten mukaisesti perusopetusikäisen tulisi liikkua 1-2 tuntia päivässä. Liikunnalliset välitunnit, toiminnalliset oppitunnit ja koulujen kerhotoiminta tarjoavat mahdollisuuksia ja kannustavat kokeilemaan erilaisia liikkumisen muotoja varsinaisten liikuntatuntien lisäksi. Koulumatkojen kulkemiseen jalan tai polkupyörällä kannustetaan.

Liikkuva koulu

Liikkuva koulu ajattelee asioita uusilla tavoilla: istutaan vähemmän, tuetaan oppimista toiminnallisilla menetelmillä, liikutaan välitunneilla ja kuljetaan koulumatkat omin lihasvoimin. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan. 

Jyväskylän perusopetuksen kaikki koulut ovat mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu –ohjelmassa, jossa liikunnallisia toimintoja tuodaan opetuksen tueksi oppi- ja välitunneille sekä koulupäivän jälkeiseen aikaan. Tavoitteena on, että jokainen oppilas liikkuisi koulupäivän aikana yhden tunnin.

Liikkuvan koulu -toiminnassa keskeistä on, että oppilaat istuvat vähemmän ja liikkuvat enemmän. Oppitunneilla hyödynnetään toiminnallisia menetelmiä, välitunneilla on mahdollista liikkua omatoimisesti tai ohjatusti ja koulumatkat tehdään omin lihasvoimin. Liikkuva koulu on välituntiliikuntaa, koulun kerhoja sekä koulun liikuntatilojen ja –välineiden monipuolista hyödyntämistä, ohjatusti tai itsenäisti liikkuen. Koulujen alueellinen yhteistyö tuo lisää liikuntavaihtoehtoja ja tasa-arvioista oppilaiden liikuntamahdollisuuksia.

Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää oman toiminnan näkökulmasta. Oppilaat pääsevät mukaan suunnittelemaan, päättämään ja toteuttamaan uusia liikkumisen mahdollisuuksia. 

Toiminnallisuus oppitunneilla ja kerhotoiminta koulupäivän jälkeen

Kun oppitunnille tuodaan liikkumista ja toiminnallisuutta se voi olla esimerkiksi äidinkielen sijamuotojen tai kertotaulun harjoittelua hyppyruudun avulla.  Riimitys, kuuntelu ja muiden oppilaiden kanssa yhdessä toteutettu toiminta syventävät teorian pohjalta opittua asiaa. Oppitunteja voidaan myös tauottaa pelaamalla erilaisia taukoliikuntatehtäviä tai nostaa vaikka tuolit pulpetille ja jatkaa tehtävien tekemistä seisaaltaan. Toiminnallisessa oppimisessa voidaan hyödyntää myös tietoteknisiä sovelluksia. QR-koodien taakse voidaan piilottaa tunnin teemoja tai hyödyntää taukoliikuntapelejä tarjoavia sovelluksia. Välitunneilla koulun liikuntasali ja -välineet ovat oppilaiden käytössä. Ohjattua toimintaa ideoivat ja organisoivat oppilaista koulutetut Liikkuvaksit.

Koulun kerhotoiminta tarjoaa mahdollisuuden maksuttomaan harrastamiseen koulupäivän jälkeen.  Kaiken ikäisille koululaisille tarjolla olevien kerhojen lisäksi on kohdennettua toimintaa erityisryhmille. Jyväskylän koulut tekevät yhteistyötä myös paikallisten urheiluseurojen kanssa. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat saavat Sportti-kortit, joilla pääsee kolme kertaa maksutta kokeilemaan jotain urheiluharrastusta.

Oppilasurheilu Jyväskylässä

Jyväskylän kouluissa oppilaita innostetaan ja aktivoidaan liikkumaan. Oppilailla on mahdollista kokeilla erilaisia urheilulajeja ja kilpailla paikallisesti muiden koulujen oppilaiden kesken.   Lukuvuosittain järjestetään noin 20 oppilasurheilutapahtumaa lähes 10 lajissa ja kilpailutoimintaan osallistuu 4000 oppilasta. Yksilölajeista eniten liikuttavat yleisurheilu, hiihto, sulkapallo, uinti, frisbeegolf ja maastopyöräily.  Joukkuelajien suosiossa ovat jalkapallo, salibandy ja jääpallo.    

Liikuntapääkaupunki Jyväskylässä luotetaan paikalliseen osaamiseen. Lapsille ja nuorille järjestetään erilaisia liikuntatapahtumia, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua myös kilpailuihin ilman korkeita kuljetuskustannuksia. Oppilasurheilutoiminnan onnistumisen kulmakivi on toimiva yhteistyö paikallisten urheiluseurojen kanssa. Kilpailuja järjestetään myös yhdessä Koululiikuntaliiton kanssa. Koulut ja oppilaat osallistuvat aktiivisesti urheilutapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen.  

Urheiluluokat Kilpisen ja Viitanimen kouluissa

Jyväskylässä oppilaalla on mahdollisuus hakea urheiluluokalle perusopetuksen 7. - 9. luokille. Jyväskylän kaupungin perusopetuksen urheiluluokat toimivat Kilpisen ja Viitaniemen kouluissa. Urheiluluokkien tavoitteena on tukea urheilua harrastavien nuorten kokonaisvaltaista kehittymistä. Urheiluluokalla yhdistetään laaja-alaisesti liikuntataitojen kehittäminen, urheilijan terveyskasvatus, opinto-ohjaus ja yleinen elämänhallintataitojen opettelu. Lisätietoja urheiluluokalle hakemisesta.

Asiasanat:  
koululainen
perusopetus
liikunta
harrastus
Liikkuva koulu
toiminnallisuus
oppiminen
liikuntapääkaupunki