Varhaiskasvatuksen arviointikäytänteet  

Jyväskylässä varhaiskasvatuksessa lasten huoltajat ovat tiiviisti mukaan varhaiskasvatuksen laadun arvioinnissa ja palvelun kehittämisessä toimintaympäristön edellyttämiin tilanteisiin. Säännöllistä arviointia toteutetaan monimuotoisesti toimintavuoden aikana. Asiakaskyselyjen ja –keskustelujen lisäksi kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen asiakkaat pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteisen asiakasraadin, Vaskoolin, toiminnan kautta.  

Asiakaskysely toteutetaan kerran toimintavuoden aikana. Kyselyssä kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen asiakkaat arvoivat varhaiskasvatuksen laatua kulloinkin sovitun, erillisen teeman näkökulmasta.  

Syksystä 2020 alkaen huoltajat ovat voineet antaa palautetta myös uudella minikyselyllä lapsen vasu-keskustelun yhteydessä. Huoltaja arvioi (asteikolla 1-5) vasu-keskustelun jälkeen, kuinka keskustelu on sujunut. Mobiililaitteella vastattavassa kyselyssä kartoitetaan lisäksi Kyllä/Ei -vastauksilla, tuliko huoltaja kuulluksi vasu-keskustelun aikana ja luottaako siihen, että keskustelussa sovitut asiat toteutuvat lapsen arjessa. Huoltajalla on mahdollisuus perustella vastauksia.  

Uutta on myös varhaiskasvatuksen arviointiryhmän jalkautuminen päiväkotiryhmiin. Ryhmä seuraa päivän ajan lapsiryhmien toimintaa ja havainnoi hyviä toimintatapoja esimerkiksi, kuinka toimintavuodelle sovitut yhteiset teemat toteutuvat käytännössä. Arviointiryhmä voi myös haastatella huoltajia lapsen tuonti- ja hakutilanteissa. 

Loma-ajan varhaiskasvatukseen osallistuneet asiakasperheet pääsevät arvioimaan loma-ajan järjestelyjen onnistumista erillisellä kyselyllä.  

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteinen asiakasraati - Vaskooli on kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen asiakkaiden ja perusopetuksen 1. ja 2. luokan oppilaiden huoltajien muodostama osallistumisen ja vaikuttamisen foorumi. Lisätietoja Vaskoolista