Jyväskylän kaupunginhallitus päätti, että Jyväskylän kaupunki myöntää 71 600 euron kertaluotoisen hiilineutraalisuusrahoituksen Mustankorkean kiertotalouskonseptin kehittämiseen vuosien 2026-2027 aikana. Rahoituksella toteutetaan laitehankinnat ja niihin liittyvä asiantuntijatyö pilotointia varten, jossa tutkitaan vedyn ja biogeenisen hiilidioksidin hyödyntämistä uusiutuvan liikennekaasun tuotannossa Mustankorkealla.
Mustankorkealla biojätteestä tuotetaan nykyisin biokaasua, jonka jalostuksessa erotetaan hiilidioksidia sivuvirtana. Hiilidioksidille etsitään uusia käyttökohteita esimerkiksi synteettisten polttoaineiden ja kemikaalien raaka-aineena. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia hyödyntää hiilidioksidia yhdessä vedyn kanssa uusiutuvan metaanin tuotannossa.
Selvitysten mukaan kaikki Mustankorkealla syntyvä hiilidioksidi voitaisiin parhaimmillaan jalostaa liikennekaasuksi, mikä lisäisi uusiutuvan polttoaineen tuotantoa ja voisi vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä liikenteessä merkittävästi. Pitkän aikavälin tavoitteena on nostaa Mustankorkean nykyisten materiaalivirtojen jalostusarvoa sekä tukea Hiilineutraali Jyväskylä 2030 -tavoitteita.
Kaupungin rahoituksella hankitaan pilotoinnissa tarvittavia laitteita, kuten kaasukromatografi metaanin laadun ja määrän mittaamiseen sekä vedyn vastaanotto- ja paineenalennusasema vedyn turvallista siirtämistä varten. Lisäksi rahoituksella katetaan suunnitteluun, mittauksiin ja raportointiin liittyviä asiantuntijapalveluja.
Mustankorkean pilotilla pyritään kohti uusiutuvan liikennekaasun tuotantoa. Pilotoinnissa yhdistyvät Mustankorkean biokaasulaitoksen materiaalivirrat, paikallisten yritysten teknologiaosaaminen, paikallinen vetytuotanto ja se lujittaa Jyväskylässä rakentuvaa vetytalouden innovaatioekosysteemiä. Tavoitteena on edistää uudenlaista kiertotalousratkaisua, joka voi tulevaisuudessa kasvattaa biojätteestä saatavaa lisäarvoa ilman, että raaka-aineen määrää tarvitsee lisätä.
Lisätietoja
Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista
Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jukka Hämäläinen, p. 040 064 7171
Jyväskylän kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Katja Isomöttönen, 040 730 3406
Jyväskylän kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Meri Lumela, p. 050 554 7167
Kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 050 336 2819